Raskausviikko 8

Rv 8:n aikana lapsi on pienen pavun kokoinen. Lapsen sydän on saanut oikean muotonsa, ja se lyö noin 150 lyöntiä minuutissa.

Teksti Toimitus
Raskauskalenteri - 8. viikko

Alkio

Alkion pituus: 9–14 mm

Rv 8:n aikana lapsi on pienen pavun kokoinen. Lapsen sydän on saanut oikean muotonsa, ja se lyö noin 150 lyöntiä minuutissa. Se tarkoittaa kaksi kertaa nopeampaa tahtia kuin aikuisen sydämellä. Sydän lyö näin tiheästi, jotta sydän kasvaisi ja kehittyisi, ja jotta ravinto- ja kuona-aineiden kuljetus sujuisi.

 

Lapsen kasvonpiirteet alkavat tulla selvemmäksi. Silmät ovat vielä kaukana toisistaan, ja ne näyttävät olevan pään sivuilla. Myös silmäluomien muodostuminen on alkanut. Lapsen nenänpää on paikallaan.

 

Lapsen jalat ja kädet näyttävät meloilta. Nyt voi nähdä kohdat, josta sormet ja varpaat tulevat kehittymään. Lapsi on edelleen käpertyneenä ja muistuttaa muodoltaan katkarapua.

 

Lue myös: Näin äidin keho ja vauva muuttuvat alkuraskaudessa

Äiti

Ennen raskautta kohtusi oli nyrkin kokoinen. Rv 8:n aikana se kasvaa roimaa vauhtia, ja sen voi tuntea. Voit tuntea kasvun lihaskramppeina, kipuna alavatsassa ja kyljissä. Kasvukivut muistuttavat kuukautiskipuja. Tämä on täysin normaalia, ja niin kauan kun kipuun ei liity verenvuotoa, ei ole syytä huoleen. Jos verenvuotoa esiintyy, täytyy ottaa yhteyttä neuvolaan tai lääkäriin.

Jos yleensä harrastat liikuntaa, voit hyvin jatkaa sitä koko raskauden aikana. Muista kuitenkin kuunnella kehoasi, ja tee vain sellaista, joka tuntuu hyvältä.

Rv 8 on hyvä aika soittaa neuvolaan ja varata ensimmäisen käynnin sinne. Lapsen isä on myös tervetullut neuvolaan.

Ensikäynnillä neuvolassa kartoitetaan muun muassa aiemmat raskaudet ja synnytykset sekä suvun sairaudet. Lisäksi keskustellaan muun muassa elintavoista ja mahdollisesti myös työstä, jos sillä on vaikutusta raskaana olevan terveydentilaan. Terveydenhoitaja mittaa verenpaineen ja odottajan pituuden.  Äiti passitetaan myös vaa´alle. Ensimmäisellä käynnillä tulevat vanhemmat täyttävät myös Audit-lomakkeen, jolla selvitetään vanhempien alkoholin käyttöä.

Voit edelleen kärsiä raskauspahoinvoinnista ja voimakkaasta väsymyksestä. Tunteesi voivat myös vaihdella. Yritä puhua avoimesti kumppanisi kanssa kaikista tunteista ja peloista, muuten hän saattaa tuntea olonsa ulkopuoliseksi.

Lue myös: Odottaja, näin raskaus muuttaa sinua

Raskausviikot

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä