Työ ja raha 02.10.2015 Päivitetty 16.08.2021

Saanko palkkaa äitiyslomalla?

Naiset ovat keskenään eriarvoisessa asemassa, sillä äitiysvapaa-ajan palkan maksamisessa on isoja alakohtaisia eroja.

Teksti
Saga Wiklund
Kuvat
Colourbox

Äitiysloman palkanmaksu mietityttää monia odottajia.

Äitiysvapaa alkaa ennen lapsen laskettua syntymäaikaa. Äitiysvapaalle voi jäädä 30−50 arkipäivää eli noin 5−8 viikkoa ennen laskettua aikaa. Raskaana oleva äiti saa itse valita, milloin hän aloittaa äitiysvapaansa. Kun äitiysloma alkaa, olet oikeutettu äitiysrahaan.

Joillakin aloilla työntekijä saa kolmen ensimmäisen äitiysrahakuukauden ajalta lähes täyttä palkkaa, joillakin äitiysvapaa-ajan palkkaa maksetaan vain kuukauden ajalta.

Äitiysloman palkallisuus määritellään alan työehtosopimuksessa, joten oma tilanne kannattaa tarkistaa ammattiliitosta.

– Kolmen kuukauden palkallinen äitiysvapaa vaikuttaa olevan yleinen käytäntö, jota noudatetaan esimerkiksi kaupan alalla ja ravintola-alalla, ekonomisti Ilkka Kaukoranta SAK:sta sanoo.

Äitiysvapaa-ajan palkkaus vaihtelee kuitenkin alakohtaisesti. Teknologiateollisuudessa ja kuljetusalalla palkallisen äitiysvapaan jakso on kuitenkin vain 56 päivää ja puutarha-alalla vielä vähemmän, vain 30 päivää.

Keskustele:

Äitiysloman palkka: Ravintola-alan palkanmaksu äitiyslomalla

Äitiysvapaan palkanmaksun ehdot

Äitiysloman palkka – Tarkista työehtosopimus hyvissä ajoin

Työehtosopimuksissa on Ilkka Kaukorannan mukaan paljon vaihtelua sen suhteen, miten pitkä työsuhde vaaditaan ennen kuin on oikeutettu äitiysvapaa-ajan palkkaan. Vaatimus voi kaksi tai yhdeksän kuukautta, jotta äitiyslomalta saa palkkaa.

Esimerkiksi kaupan alan työehtosopimuksessa todetaan lisäksi, että äitiysloman palkan maksamisen edellytyksenä on se, että työntekijä palaa perhevapaalta työhön.

Tarkista nämä hyvissä ajoin ennen äitiyslomaa:

  • Oletko alalla, jolla on työehtosopimus?
  • Mitä työehtosopimuksessa sanotaan äitiysvapaa-ajan palkasta?
  • Kauanko työsuhteesi on kestänyt, kun jäät äitiysvapaalle?
  • Muista ilmoittaa äitiysvapaasta työnantajallesi ajoissa, viimeistään kaksi kuukautta ennen vapaalle jäämistä.

Alle puolet saa äitiysvapaa-ajan palkkaa

Kelan tilastojen mukaan vuosittain synnyttävistä noin 60 000 äidistä alle puolet nauttii palkallisesta äitiyslomasta. Yleisimmin äitiysloman palkka maksetaan 72 päivästä.

Lukeman pienuutta selittää se, että opiskelijat ja työttömät eivät saa äitiyslomalla palkkaa. Pätkätöiden tekeminen voi myös vaikuttaa äitiysvapaa-ajan palkkaan.

Palkkaedun ulkopuolelle jää myös osa niistä työntekijöistä, jotka eivät kuulu minkään työehtosopimuksen piiriin. He sopivat työehdoistaan itse suoraan työnantajan kanssa.

Lue lisää: Äitiysloman palkka ja muut äitiysyapaa-ajan tuet

Kela maksaa äitiysvapaa-ajan palkan työnantajalle

Jos äitiysvapaa-ajan palkkaa saa, Kela maksaa siitä suurimman osan työnantajalle, joka maksaa puolestaan työntekijälle.

Äitiysloman parilta ensimmäiseltä kuukaudelta Kela maksaa 90 prosenttia palkasta ja työnantaja loput 10 prosenttia. Seuraavien kahden kuukauden aikana Kela korvaa 70 prosenttia ja työnantaja loput 30 prosenttia äitiysloman palkasta.

Yhteiskunta maksaa siis valtaosan äitiyden kustannuksista.

Lähteet: Kela, SAK, Kuntatyönantajien KVTES, Puutarha-alan TES, Kaupan alan TES.

Kommentit (1)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X