Raskaus 19.7.2013
TEKSTI Toimitus
KUVAT SKOY

Sikiötutkimukset

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sikiötutkimuksiin osallistuminen on vapaaehtoista, mutta useimmat äidit käyvät ainakin ultrassa. Eri paikkakunnilla erityyppisiä tutkimuksia on tarjolla hiukan äidin iästäkin riippuen.

Sikiötutkimuksista tavanomaisin on ultraäänitutkimus, joka on tavallaan kaikukuva sikiöstä. Tutkimus tehdään ensimmäisen kerran yleensä 11.-13. raskausviikolla emättimen kautta. Tulokkaan iän ja rakenteen lisäksi tällöin voidaan tutkia sikiön niskaturvotusta. Lisääntynyt turvotus voi kertoa kasvaneesta Downin syndrooman riskistä.

Keskiraskauden ns. rakenneultra on yleensä 19.-20. viikolla. Siinä vatsanpeitteiden päältä tutkitaan mm. sikiön kasvua, keskushermostoa, ruoansulatus- ja virtsaelimiä, luustoa ja sydäntä sekä määritetään lapsiveden määrä ja istukan sijainti.

Istukkanäyte voidaan tarpeen tullen ottaa 11.-13. raskausviikolla ohuella neulalla ja ultraäänikontrollissa äidin vatsanpeitteiden läpi. Siitä voidaan kromosomien lisäksi tutkia sikiön geenivirheitä ja tiettyjä aineenvaihdunnan tauteja. Jos puolestaan lapsivesipunktio katsotaan tarpeelliseksi, se tehdään yleensä 15.-17. viikolla. Sen avulla voidaan tutkia kromosomeja ja tiettyjä aineenvaihdunnan sairauksia.

Äidiltä voidaan lisäksi ottaa AFP- eli alfafetoproteiiniverinäyte, joka kertoo, onko sikiön kehityshäiriöriski kohonnut.

Jos odottaja on yli 40-vuotias, hänellä on yleensä automaattisesti mahdollisuus mennä joko istukka- tai lapsivesitutkimukseen. Sikiötutkimuskäytännöt ja -ikärajat voivat vaihdella eri kunnissa.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen kattavin vanhemmuusmedia: hyötytietoa vanhemmuudesta, perheblogeja ja suosittu keskustelufoorumi. Tervetuloa viihtymään!

Seuraa
meitä: