Oletko sinä kokenut synnytysväkivaltaa? Synnyttäjien metoo-kampanja leviää somessa, Yle uutisoi

Sosiaalisessa mediassa roihuaa nyt synnyttäjien #metoo: naisia kannustetaan jakamaan huonoja synnytyskokemuksiaan tunnisteella #minämyössynnyttäjänä. Kampanja pyrkii estämään synnyttäjien kaltoinkohtelua, jota kutsutaan synnytysväkivallaksi. Sairaaloissa pelätään nyt ilmiön seurauksia, Yle uutisoi.

Teksti Elina Hovinen
synnytys

Sosiaalisessa mediassa on lähtenyt leviämään kampanja, jossa äidit kertovat hurjia synnytyskokemuksiaan tunnisteella #minämyössynnyttäjänä. Tarinoissa kerrotaan, miten heidän koskemattomuuttaan on loukattu, hoitohenkilökunta on tehnyt päätöksiä tai toimenpiteitä ilman synnyttäjän suostumusta tai äidit eivät ole saaneet kunnollista kivunlievitystä. Näitä ilmiöitä kampanjassa kutsutaan synnytysväkivallaksi.

Mistä kampanjassa on kyse? Mitä on synnytysväkivalta?

#Minämyössynnyttäjänä-kampanja käynnistettiin viime torstaina. Toinen kampanjan perustajista, Katri Immonen, kertoi Ylen haastattelussa, että hän tunnisti #metoo-piirteitä omasta synnytyksestään.

Synnytyksessä tapahtuvaa kaltoinkohtelua voi olla vaikea tunnistaa, koska sitä hävetään ja siitä vaietaan. Immonen kertoo kohdanneensa synnytysväkivaltaa ja halusi ryhtyä kampanjoimaan asian puolesta, jotta synnytysväkivalta saataisiin loppumaan.

Kampanjan perustajat toivovat, että kampanjalla saavutetaan kulttuurimuutos, jossa suostumuksellisuus otettaisiin koko äitiyshuollon kantavaksi periaatteeksi. Kampanjan verkkosivuilla kuvataan, että synnytysväkivallassa on samoja piirteitä kuin seksuaalisessa väkivallassa. Synnytys on seksuaalinen kokemus ja heidän mukaansa synnytysväkivallan kokemukset ja seuraukset ovat samankaltaisia kuin seksuaalisessa väkivallassa ja siksi nämä tulisi rinnastaa keskenään.

Sairaaloissa pelätään ilmiön seurauksia

Kymenlaakson keskussairaalan naistentautien ja synnytysten ylilääkäri Marja-Liisa Mäntymaa kertoo Ylen haastattelussa olevansa huolissaan siitä, miten muiden äitien hurjat synnytyskertomukset vaikuttavat synnyttäjiin. On tutkimusnäyttöä, että muiden synnyttäneiden negatiiviset kertomukset aiheuttavat synnytyspelkoa. Mäntymaa pohtii, aiheuttaako tällainen kampanjointi enemmän haittaa kuin hyötyä.

Ylilääkäri kertoo lukeneensa äitien Facebook-kommentteja masentuneena.

– Lääkärit rinnastetaan siellä aika huolettomasti jopa seksuaalisen väkivallan tekijöihin. Se oli hyvin surullista luettavaa, Mäntymaa sanoo Ylelle.

Mäntymaa nostaa esiin, että tilanteisiin saattaa vaikuttaa kiire. Kaikissa tilanteissa ei ole aikaa selittää kiireen vuoksi.

– Päätöksiä pitää välillä tehdä hyvin nopeasti. Hätäsektion kohdalla lapsen on oltava maailmassa kymmenessä minuutissa siitä hetkestä, kun päätös leikkauksesta on tehty. Ei silloin aina ole aikaa kuulla potilasta tai keskustella, sillä kaiken energian on kohdistuttava toimintaan.

Oletko sinä kokenut synnytysväkivaltaa? Mitä mieltä olet kampanjasta? Keskustele alla!

Kommentit

4 kommenttia
Avatar

Jos tästä aiheesta joku tekee tutkimus olen omalla nimellä ja kasvoille valmis osallistumaan, jo olisi aika ottaa tämä asia esiin viimeinkin!

Avatar

Ylilääkäri ei ole huolissaan väkivallasta, vaan kamppanjasta. Kertoo lukeneensa kertomuksia, mutta silti kuittaa ne jollain ”hätäsektio on pakko tehdä nopeasti” -jutulla.
Joko ei ymmärrä lukemaansa tai sitten vaan pitää väkivaltaa oikeana toimintamallina. On kyllä ihan oikeassa siinä, että varmasti lisää synnytyspelkoa. Siis lääkärin asenne.

Avatar

Synnyttäjien kokemusten perusteella he kokevat lääkäreiden käytöksen olevan verrattavissa seksuaaliseen väkivaltaan. Missä ongelma on lääkärin mielestä? Siinä, että asiasta puhutaan! Eli ei siinä, että niin ylipäätään tehdään?? Kuvitteleeko hän, että naiset huvinvuoksi traumatisoituvat ja maksavat terapiakuluja masennuksesta, kun on kävelty ylitse synnytyksessä? Miksi ei voisi vain muuttaa käytöstä, sen sijaan että käskee naisia olemaan hiljaa???

Avatar

1988 synnytys enkä sen koommin ikinä! Paikkakunta Rovaniemi LKS. Raskaus ihana. Synnytys ihmisarvon alennus!

Yli mennyt raskaus, käynnistys monta kertaa.
Lopulta onneksi synnytys.
Kätilö T………a kiskoi kesken supistuksen aikana ylös ja repi vaatteet kaulustuksesta ja oven suussa seisoi joukko porukkaa joita ei koskaan kerrottu ketä olivat, liekö kuvasivat minun kiduttamiseni.
Hirvittävä kokemus, en voi ikinä suositella kenellekään.

Vastaa käyttäjälle Anna Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä