Synnytys 20.10.2015 Päivitetty 31.10.2022

Syöksysynnytys: lue hurjat tarinat!

Joskus vauva syntyy kotisohvalle tai sairaalan eteiseen. Lue hurjat mutta onnellisesti päättyneet tarinat syöksysynnytyksistä.

Teksti
Kaisa Pyykkö
Kuvat
Colourbox

Vauva syntyi ulko-oven viereen

”Ensin tuli yksi kamalampi supistus, sitten tuntui napsahdus alapäässä, ja seuraavaksi lirahti ihan vähän lapsivettä. Välittömästi alkoi supistaa säännöllisesti. Matkaa sairaalaan oli 90 kilometriä, ja kotoa lähdettiin heti, kun synnytys katsottiin alkaneeksi. Sairaalassa ehdittiin just ja just ovesta sisään. Kätilöitä juoksi paikalle, yksi toi paareja. Ensimmäisenä paikalle ehtinyt kätilö käski minun nousta paareille. Sanoin, että ei pysty, vauva syntyy nyt, ja ponnistin minkä jaksoin. Samaa vauhtia kätilö laski housuni ja otti kopin pojasta. Vauva syntyi siihen sairaalan ulko-oven viereen.

Lue: Näin raskausmahaani kommentoitiin.

Konttaamalla synnytyssaliin

”Olin yksin lastemme, 2,5-vuotiaan ja vuoden vanhan, kanssa kotosalla, sillä mieheni oli työmatkalla. Viikkoja oli ’vasta’ 37+2, joten en odottanut vauvaa ihan vielä. Ihmettelin kyllä vessassa ramppaamistani ja vatsan tyhjentymistä sekä runsasta valkovuotoani (joka olikin ollut sitten lapsivettä). Supistelikin.

Keitin iltapuurot, pesin lapset ja puin heille yöpuvut. Kuopus nukahti kahdeksalta, ja kaksivuotias istui vieressäni sohvalla, kun yritin katsoa telkkaria. Hän nukahti yhdeksältä, jolloin soitin miehelleni ja kerroin, että jotain ehkä oli tapahtumassa. Mies lähti ajamaan kotiin. Kymmeneltä soitin synnytysosastolle ja kerroin tilanteen. Sanoin meneväni vielä lämpimään suihkuun. He kuulivat ehkä äänestäni, että olin jo aika kipeä ja pyysivät tilaamaan taksin. Tajusin, etten saisi enää vaatteita päälleni, joten soitinkin naapurissa asuvalle ystävättärelleni, joka tuli viidessä minuutissa.

Keskustele syöksysynnytyksestä.

Olimme synnärin takaovella 22.30, ja konttasin lyhyen matkan synnytyssaliin, hyppäsin nelinkontin synnytysvuoteelle säkkituolia halailemaan ja sanoin, että alan ponnistaa. Kätilö työnsi sormet sisääni ja sanoi, että anna tulla. Poika syntyi 22.40. Siitä synnytysvuoteelta soitin sitten miehelleni, ettei olisi enää kiire, onneksi olkoon, sinulla on poika! Ystäväni oli onneksi käväissyt vielä huikkaamassa seinänaapurillemme, että meidän lapset on yksikseen kotona, mutta nukkuvat kyllä ja että mieheni on tulossa kotiin. Mieheni tuli synnytyssalin kautta, ja joimme kuohuviinilasilliset.”

Lue: Näin hypnosynnytys voi lievittää synnytyskipua.

Synnytys ambulanssissa

”Meillä oli synnärille matkaa noin tunti, mutta poikahan syntyi ambulanssiin. Aika villi kokemus, mutta ainakin minun kohdalleni sattuneet ambulanssimiehet osasivat hommansa. Toinen tokaisi hississä, kun vihdoin pääsimme sairaalaan, että maailman nopein kansa. Silloin ei naurattanut.”

Lue: Mistä synnytys alkaa? Näistä merkeistä tiedät.

Mies toimi kätilönä

”Kaksi lastani ovat syntyneet alle kolmen tunnin synnytyksissä, ja viimeinen syntyi kotiin yhden kivuliaan supistuksen seurauksena. Mies toimi kätilönä, eikä paljon muuta ehtinyt kuin vetää pyyhkeen alle, kun vauva jo luiskahti suoraan käsivarsille. Napanuoraa emme katkaisseet, vaan sen teki ambulanssihenkilökunta, joka saapui n. 10 minuuttia synnytyksestä.
Onneksi kaikki meni hyvin, ja olisin saman tien voinut jäädä vaikka siihen kotisohvalle vauvan kanssa katselemaan tv:tä.”

Lue: Näin isät sekoilevat synnytyssalissa.

Lue tositarina: Sebastian syntyi kotona.

Kätilö otti vauvasta kopin

”Neljättä synnyttäessä olin synnärillä suihkussa, kun minua alkoi ponnistuttaa. Tulin pois kylppäristä vettä valuvana pyyhe jotenkuten päällä. Kokenut kätilö näki ilmeisesti heti, että on tosi kyseessä, ja sanoi, että voin ponnistaa vaikka nojaten siinä edessä olevaan lavuaariin. Totesin hänelle vaan että enhän minä tässä nyt kaikkien edessä voi itseäni levitellä, nakunakin vielä.
No, enpä ehtinyt saamaan vaatteita päälle, otin muutaman askeleen synnytysjakkaralle ja kätilö otti kopin vauvasta, joka syntyi kahdella työnnöllä.”

Lue: Oudot asiat, joita synnytyksessä tapahtuu.

Vauva syntyi käytävälle

”Yksi lapsistani syntyi niin, että ehdin karjuen ja kiroten tulla päivystyksen ovesta synnärin käytävälle, kiipesin sänkyyn, komensin ukon ottamaan minulta housut pois ja pakersin vaavin siinä keskellä kaikkea maailmaan.

Kätilö totesi vain, että onneksi et tullut tunti sitten, kun täällä oli ensisynnyttäjiä tutustumassa synnäriin, olisi ollut liikaa realiteetteja heille. ”

Lähde: Kaksplus.fi

Lue myös:

Synnytys vaihe vaiheelta.

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X