Raskaus Synnytyskertomukset
20/07/2016

Kaksplussan kirjoituskilpailussa toiseksi tullut synnytystarina: Pitkiä vokaaleja ja mielikuvaharjoituksia

Synnytys voi olla myös rauhallinen tapahtuma, jossa synnyttäjä vaipuu omiin maailmoihinsa. Tässä Kaksplussan kevään 2016 kirjoituskilpailussa toiseksi tullut synnytystarina!

Kaksplussan kirjoituskilpailussa toiseksi tullut synnytystarina: Pitkiä vokaaleja ja mielikuvaharjoituksia

Synnytys voi olla myös rauhallinen tapahtuma, jossa synnyttäjä vaipuu omiin maailmoihinsa. Tässä Kaksplussan kevään 2016 kirjoituskilpailussa toiseksi tullut synnytystarina!

”Toisen raskauteni loppumetreillä mieleen hiipi jännitys. Tällä kertaa en ollut käynyt äitiysjoogatunneilla, ja olin lukenut vain yhtä synnytykseen liittyvää kirjaa – sellaista, jossa supistuksista puhuttiin aaltoina ja synnytyskivusta kipuna, jolla on merkitys. Vaikka kaikkia neuvoja en ollutkaan poiminut mukaani, yritin suhtautua synnytykseen kipuineen tyyneydellä.

Elokuisena iltana yli kaksi viikkoa lasketun ajan jälkeen seisoin kotipihallamme, kun synnytys käynnistyi. Aiemmin päivällä olimme olleet sairaalassa kontrollikäynnillä. Supistukset alkoivat vaimeina kouristuksina ja vahvistuivat sitten.

Seuraavan tunnin ajan mieheni nukutti kaksivuotiasta esikoistamme yläkerrassa ja minä keinuttelin lantiotani jumppapalloa vasten, ”sukeltaen” supistuksia päin ja niiden läpi.

Lue myös: Synnytyskertomus: Ilokaasua, epiduraalia ja suoraa huutoa

Kohti synnytyssairaalaa

Parissa tunnissa supistusten välit lyhenivät vauhdilla. Pyysimme sovitusti mieheni tädin meille, soitimme sairaalaan ja lähdimme matkaan. Autossa juttelin mielessäni vauvalle, että olisipa nyt kaunis ilta syntyä: kesän ja syksyn rajamailla, elokuun lopun hämärtyvässä lämmössä.

Suljin silmäni, keskityin hengittämään rauhassa poltoista huolimatta ja annoin itseni osittain vaipua omiin maailmoihini matkan ajaksi.

Synnytysosastolla mukavanoloinen kätilömme mainitsi, että saattoi olla koko kesän hiljaisin ilta. Pyysin ilokaasua, sillä siitä oli ollut edellisessä, kaikkiaan kahdeksan tuntia kestäneessä synnytyksessäni valtavasti apua. Ilokaasun ansiosta en ollut silloin tarvinnut muuta lääkkeellistä kivunlievitystä kuin pudendaalipuudutuksen loppuvaiheessa.

Lue myös: Synnytystarinakilpailun voittajan kertomus

Mielikuvituksiin uppoaminen auttoi

Tällä kertaa pelkkä ilokaasu riitti. Lisäksi tukenani oli mieheni rauhallinen läsnäolo ja oma vahvistuva luottamukseni siihen, että kehoni tietää, mitä tehdä. Pystyasennossa sänkyä vasten keinuessani onnistuin jopa ajattelemaan synnytysaaltojen puristavaa kipua hyödyllisenä, synnytystä edistävänä voimana.

Supistusten välisten hetkien aikana ehdin hengähtää, sitten taas heittäydyin oloa helpottavaan liikkeeseen ja kokeilin laulaa pitkiä vokaaleja.

Kuvittelin itseni tummaan veteen, jonka läpi kauhoin vauvaani kohti. Mielikuviin ja omaan äänimaailmaani uppoutuminen auttoi hämmentävän paljon.

Kun pieni tyttömme syntyi neljä tuntia supistusten alkamisen jälkeen, ei minua heti itkettänyt. Hymyilin ja ajattelin myös kotona nukkuvaa isoveljeä, josta yhdessä yössä oli tullut niin iso pieni. Minulla oli vahva ja hyvä olo, koska olin saanut synnyttää ilman suurta pelkoa. Jos synnytys olisi ollut vaikea ja kivuliaampi, tai kestänyt pidempään, olisin varmaankin kokenut kaiken toisin.

Lue myös: Miten miehet kokevat synnytyksen? 7 isää kertoo

”Olen valmis tekemään parhaani”

Onnen ja helpotuksen tunteet vierivät ylitseni kunnolla vasta seuraavana aamuna synnyttäneiden osastolla, tuulettimen puhaltaessa viilentävää ilmaa huoneeseen. Katselin vieressäni nukkuvan tyttäremme kasvoja, enkä väsymyksestäni huolimatta malttanut itse nukahtaa.

En edelleenkään ollut varma siitä, missä määrin synnytykseen kannattaa valmistautua. Mutta tuona aamuna tiesin olevani valmis tekemään parhaani juuri tämän pienen ihmisen äitinä.”

Lue myös: Synnytystarina: lapsi syntyi perätilan kautta sektiolla
Keskustele: Synnytyskertomuksia

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.