Raskaus Synnytyskertomukset
16/07/2013

Synnytyskertomus: ”Suuri onni”

Raskaus oli sujunut hyvin. Viikolla 36 kävimme synnytystapa-arvioinnissa.

Synnytyskertomus: ”Suuri onni”

Raskaus oli sujunut hyvin. Viikolla 36 kävimme synnytystapa-arvioinnissa.

Raskaus oli sujunut hyvin. Viikolla 36 kävimme synnytystapa-arvioinnissa. Kätilöllä oli virne naamalla kun sanoi että hyvää loppuraskautta. Olimme miehen kanssa varmat, vauva syntyy pian. Myöhemmin saman päivänä tuli veristä limaa. Päivät etenivät mutta mitään muita tuntemuksia ei ollut, ei tullut. Viikolla 41+1 menin neuvolaan, verenpaine koholla joten minut lähetettiin raskausmyrkytysverikokeeseen. Siitä lähdimme miehen kanssa ostamaan lisäeristettä lattiaan. Illalla puhallettiin villaa, minä rikoin paaleja ja mies puhalsi. Pakkanen oli nousussa. Tulisi kylmä yö. Ennen nukkumaan menoa suljin uunien pellit. Kun kyykistyin antamaan kissoille ruokaa, kuului naps ja lorahdus lapsivettä. Mies sai, onneksi, minut suostuteltua lähtemään sairaalaan, tai ainakin lähemmäksi anoppilaan, heti. Matkaa sairaalaan on 100km.

 

Autoon päästyäni tuli ensimmäinen supistus, 50km kohdalla en enää puhunut. Pääsimme synnärille ja kirjauduimme sisään 00.05, 1.5h vesien menosta. Olin tunnin verran käyrällä ja laskeskelin liikkeitä. Yhdeltä ilmoitin kätilölle etten pysty, halua olla paikallaan. Hän tarkisti minut ja olin auki 4cm. Hiljainen ilta joten pääsin saliin jatkamaan. Pikainen opastus ilokaasuun ja mies ja kätilö lähtivät katsomaan mihin mies voi jättää tavaransa. 5 minuutin päästä mies tulee takasin, minä kierin lattialla ja kiroan et missä hän oikein viipyi. Kumpikaan meistä ei tajunnut, se oli menoa nyt. Kun 1.45 kätilö tulee huoneeseen, näkee oloni ja tarkistaa tilanteen, auki 10cm. Kahdelta sain luvan ponnistaa. Ponnistan, ponnistan. Tuntuu ettei mitään tapahdu. Aluksi kätilö on apuna ja tukena. Jossain vaiheessa hän siirtyy keinutuoliin. Lääkäri käy huoneessa. Haluan liikkua. Nousta pois sängystä. Kätilön mielestä puoli-istuva asento on paras. Itsestäni tuntuu etten saa mitään otetta koko touhuun.

 

Lapsivettä on kaikkialla, siitäkin tuntuu tulevan moitteita. Minulla on anteeksi pyytävä olo. Katson välillä kelloa. Aikaa kuluu, Supistukset hiipuu. Minulla olisi voimia mutta alkaa turhauttaa. Kätilö jauhaa purkkaa ja valittaa että jätän ponnistuksen kesken. Ehdottaa spinaalia. En halua. Minuun ei satu, minua vituttaa. Hieman ennen viittä olen valmis, lääkäri tulee imukupin kanssa ja huomaa että lapsi on huonossa asennossa; eihän tää ulos pääse ilman apua. Kätilö alkaa kehua kuinka hienosti olen jaksanut. Nostan lantion ylös että saavat puhtaan liinan alle. Ilmeet ovat hämmästyneitä. Oksitosiini tippa käteen. Imukupin laitto sattuu, sattuu niin paljon. Nyt ponnistetaan. Taitaa päästä muutama perkele, väliliha leikataan, vielä vähän, huutoa ja siinä! Ulkona on 05.10. Pieni poika! 4090g ja 55cm.

 

Kätilö puhaltaa kasvoille ja itku tulee. Pikainen kasvojen pyyhintä ja saan vauvan rintani päälle. Kipu on poissa. Ukko pienellä on tonttulakki jo valmiina päässä. Sitten vielä istukka ja tikit. Uih, miten inhottavalta se tuntuukaan. Juuri kun kuvittelee että kaikki ohi niin viel joku tahtoo sorkkia. Mutta paha mieli katoaa pienen vauvan imiessä ekaa kertaa rintaa.

 

Äh, ei se nyt niin kamalaa ollutkaan!

 

Kaksplus keräsi talvella 2013 lukijoiden synnytyskertomuksia, ja ne julkaistiin Kaksplus-lehdessä sekä Kaksplus.fi-sivustolla.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.