Raskaus Synnytyskertomukset
06/10/2014

Synnytyskertomus: synnytystarinakilpailun voittajan kertomus

Kaksplussan synnytystarinakilpailun voittajan synnytyskertomus: näin synnytys meni.

Synnytyskertomus: synnytystarinakilpailun voittajan kertomus

Kaksplussan synnytystarinakilpailun voittajan synnytyskertomus: näin synnytys meni.

Kaksplussan synnytystarinakilpailun voittajan synnytyskertomus: näin synnytys meni.

Haikara lensi ovellemme pieni nyytti nokassaan sinisen taivaan ja kumpupilvien halki. Olisipa se niin helppoa, kivutonta ja kaunista.

Oli torstaiaamu, kello tasan kahdeksan. Aamu alkoi järjettömällä vessahädän tunteella, nousin rivakasti ylös kuten joka aamu, kunnes kipu lamautti minut ihmeelliseen kramppiasentoon ja mietin, enkö tosiaan jaksa enää kantaa itseäni tämän mahan kanssa, olihan viikkoja kertynyt 41+5.

Pääsin kuin pääsinkin puuskuttaen ylös pehmeästä sängystä helteen tuottamat hikipisarat otsallani, ja plops, iljettävä limatulppa sujahti vessanpönttöön.

Ajatukset olivat sekaisin. Nytkö siis? Juuri olin totutellut ajatukseen että käynnistys olisi huomenna kello 8. Olin niin valmistautunut, mutta samalla helpottunut siitä, että jotain alkaa vihdoin tapahtua itsekseen.

Supistukset alkavat

Laitoin äidilleni viestin. Hänen oli tarkoitus tänä helteisenä torstaipäivänä tulla hakemaan tuleva isosisko hoiviinsa. Sanoin ilmoittavani jos asiat muuttuvat. Ja muuttuivathan ne, hälytys tulevalle tuplamummolle lähti 20 minuuttia ensimmäisestä viestistä.

Hymyilin supistuksen lomassa, vihdoin, vihdoin kolmesta tulee neljä.

Hymyssä suin laitoin vielä puhtaita astioita tiskikoneesta kaappiin, hymyssä suin katselin tulevan isosiskon syövän onnellisesti aamupalaa. Mummo saapui paikalle ja naureskeli tiskienlaitto-supistuskombolleni.

Tuleva isosisko lähti mummon mukaan, kun samalla oma hymyni alkoi hiipua supistusten kanssa, jotka tulivat epätasaisesti 3–8 minuutin välein, mutta kestivät jopa järkyttävät kaksi minuuttia.

Kävin kuumassa suihkussa monta kertaa peräkkäin, se lievitti ensimmäisiä supistuksia hyvin, mutta niiden voimistuessa alkoi tehdä mieli etsiä puhelimen kätköistä synnytyssairaalan numeroa, lähdimme sairaalaa kohti kello 13.00 ja automatkalla supistukset muuttuivat säännöllisiksi neljän minuutin tauoilla.

Ilokaasua ja spinaalipuudutus

Pääsin nopeasti käyrille ja siinä täytyi istuskella tunti melko epämukavassa asennossa, no oma syynihän se oli, pelkäsin että vauva liikkeideni vuoksi piiloutuisi mahani uumeniin eikä laite havaitsisi enää sydänääniä. Tässä vaiheessa en jaksanut miettiä supistusten välejä, ihan sama, koskee joka tapauksessa eikä niistä pääse vielä hetkeen eroon.

Sisätutkimus näytti kohdunkaulan kadonneen. Olin yhden sormen verran auki, sain käteeni sairaalavaatteet ja kuumat geelipussit. Jes, nyt mennään.

Geelipusseilla mentiin muutama tunti, sain litalginiä ja seuraavaksi osasin pyytää jo mahtavaa ystävääni ilokaasua seuraksi. En ole luomusynnyttäjä.

Nopeasti minulle laitettiinkin synnytyssali valmiiksi ja pääsin hengittelemään parasta ystävääni salin uumeniin, alkoi laulattaa ja hymyilyttää, pyysin tulevaa tuplaisää ottamaan kuvan koska olin ihan ilokaasuissa.

Ilokaasulla pärjäsin monta tuntia, yritettiin sillä välin tehdä kätilön kanssa fiksua lääkityssuunnitelmaa, koska tiesimme uuden tulokkaan olevan hieman isompikokoinen tapaus.

Kätilö valmisteli minua spinaalipuudutukseen, mutta tuntui ikuisuudelta kunnes sen sain, aina sanottiin että odota vielä hetki, kestätkö vielä hetken ja sitä rataa. Rentona ja luottavaisena tyyppinä uskoin heitä, kunnes tuli stoppi, silmät sumenivat kivusta, ajattelin kuolevani ja vihdoin tiesin kohta helpottavan.

Anestesialääkärin kerrottiin olevan nopea kaveri, mutta minusta odottelu tuntui ikuisuudelta, ja kätilökin ihmetteli mihin tämä ripeä kaveri onkaan jäänyt. En nähnyt edes lääkärin kasvoja, vaan sain hyvät puudutteet tuosta noin vain, enkä edes huomannut.

Vauvan sykkeet nousevat

Puudutuksen sivuvaikutuksena kasvoni alkoivat kutista, kipu oli kumminkin häipynyt ja yritin torkkua hetken. Jossain vaiheessa aloin täristä ja vauvan sykkeet nousivat liian korkealle, sydän- ja supistuskäyrälaite piippasi taukoamatta.

Veikattiin tulehdusta ja sain omaan kuumeeseeni ja sen alentamiseen lääkettä, vauvan sydämensykkeisiin se ei vaikuttanut vaan pumppasi koko ajan 170–190 tietämillä. Hiukan jännitti mitä tuleman piti ja huomattiin vauvan nousseen mahassa ylöspäin.

Tässä vaiheessa sain eteeni pienet askelmaportaat joita jammailin ilokaasumaskin kanssa edes takaisin kuin steppitunnilla Eye of the tiger -biisin tahtiin, meitä kaikkia nauratti, jopa kätilöä.

Meillä oli tässä vaiheessa oikein mukava hetki, kuvasimme hassuja videoita, otimme kuvia ja odotimme pientä suloista vauvaamme saapuvaksi.

Kohta 27 minuutin tuska alkoikin, kun sain alkaa harjoitusponnistella puoli-istuvassa asennossa. Vauva oli steppitunnin aikana mennyt oikeaan asentoon alaspäin ja paikat olivat sopivasti auki.

Ponnistus hevibiisin tahdissa

Puudutus oli tässä vaiheessa hälvennyt, tunsin järkyttävää painetta ja tuskailin sitä että puudutus ei kestänyt tähän kaikkein jännittävimpään ponnistusvaiheeseen.

Hetkessä muutuin hiljaisesta ja rauhallisesta tyypistä leijonaemoksi, joka taistelee poikastensa puolesta karjumalla, Teräsbetonin kirkuvaksi solistiksi. Huuleni eivät kestäneet paikallaan vaan tärisivät.

Olin paniikissa ja minulle sanottiin, että minun täytyy rauhoittua. Sellaista kipua en ollut tuntenut edes esikoisen synnytyksessä ja sopersin tärisevien huulieni välistä jotain anteeksipyynnön tapaista ja koitin koota itseni.

Pian vauvan pää oli ulkona ja hevibiisin kiljaisukohdat soivat korvissa.

Vauva autetaan maailmaan

Tämän synnytystarinan loppu oli paniikinomaista, nopeaa ja pelottavaa. Hetkessä minua käskettiin nostamaan takamusta rautaiselle lankulle.

Sumeana, pelottavana asiana muistan kätilön ottaneen vauvan päästä kiinni ja vetäneen. En tiedä, mitä siinä oikeasti tehtiin, mutta vauva oli tiukasti kiinni hartioistaan ja hänet autettiin ulos reippaasti ja nopeasti.

Sitten kipu, paniikki ja hämmennys muuttuivat itkun sekaiseen nauruun ja sain tuntea ihanan tytön 4482 gramman painon ja 53 sentin pituuteen rinnallani, ryppyisine varpaineen, hieman sinisenä, mutta kauniina.

Jonna Wallin

Aiheesta lisää:

Kaisan synnytyskertomus

Synnytyskertomuksia Kaksplussan keskustelupalstalla

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.