Synnytystarinat 13.09.2013 Päivitetty 11.06.2021

Synnytyskertomus: ”Vauvan vähäiset liikkeet saivat meidät menemään sairaalaan”

Epätoivo meinasi tulla, kun tuntui ettei se pää ikinä synny.

Teksti
Toimitus

Epätoivo meinasi tulla, kun tuntui ettei se pää ikinä synny. Vaikka kuinka puhisin, ei se tuntunut liikkuvan yhtään.

Viikoilla 41+3 mentiin käymään sairaalassa. Oma äitini ei malttanut enää odottaa synnytystä, vaan patisteli meidät lähtemään sairaalaan. Syyksi saatiin vähäiset liikkeet. Todellisuudessa tyttö ei raskauden aikana varmaan kertaakaan täyttänyt ohjeiden vaatimia liikemääriä. Eipä ollut silti turha reissu.

Istuin käyrillä n. puoli tuntia ja tämän jälkeen lääkäri teki sisätutkimuksen. Selvisi, että olen jo 3cm auki ja kuulemma supistuksiakin tulee säännöllisesti parin minuutin välein. Päätettiin, että mennään suoraan synnytyssaliin. Siellä kalvot puhkaistiin klo 14.00. Supistukset alkoivat pikkuhiljaa tuntua. Tippa laitettiin 15.00 vahvistamaan supistuksia. Ville meinasi tosissaan pyörtyä. Silmissä kuulemma sumeni ja tajun lähteminen ei ollut kaukana. Pääsi multakin itku, koska kova piikkikammo nosti taas päätään.

Lääkäri teki sisätutkimuksen klo: 17.00 jolloin olin auki 4cm. Puuskutin ja puhisin supistusten kanssa 17.30 asti, jolloin sain epiduraalin. Lääkäri oli tuttu eikä epiduurali ollut mikään kammotus, kun ajattelin sen piikin sijaan puudutteena ja unohdin neulan. Se helpotti paljon, mutta kipu oli todella epämiellyttävää supistusten aikana. Klo: 18.45 tehtiin uusi tutkimus, kun aloin tuntea painetta. Olinkin sitten 9cm auki.

Kun ponnistamisen tarve alkoi tuntua klo: 19:15 olin sitten jo 10cm auki ja sain alkaa ponnistamaan. Ponnistin puoli istuvassa asennossa kiskoen kahvoista kuin hullu ja hyvin se lähtikin sujumaan. Noin. puolessa välissä ponnistusvaihetta kätilö nosti jalkatuet ja niillä sitten mentii loppuun. Epätoivo meinasi tulla, kun tuntui ettei se pää ikinä synny. Tuskastuin, kun vaikka kuinka puhisin niin ei se tuntunut liikkuvan yhtään. Olinkin kysellyt aina supistuksen laantuessa, että saanko jo levätä. Kun Ville tsemppasi mua ja sanoi, että kyllä sä jaksat niin hoin vaan, että ei ei ei ei.. No kyllä se sieltä silti syntyi. Lapsi syntyi klo:20.22. Pienen mitat olivat 4000g ja 51cm, sekä päänympärys 37cm. Apgar pisteissä 8 tyttö tuli, mutta kyllä se äipälle ja isille on ihan täyden kympin arvoinen pakkaus.

 

Kaksplus keräsi talvella 2013 lukijoiden synnytyskertomuksia, ja ne julkaistiin Kaksplus-lehdessä sekä Kaksplus.fi-sivustolla.

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X