Äiti antoi synnytykselleen arvosanaksi 3: ”Vaunulenkeillä itkin yksin synnytystäni”

Tämä lukijan kertomus osallistui Kaksplussan synnytystarinakisaan. Sisun tarina ylsi koko kisan kolmannelle sijalle.

Teksti Tiina Länkinen
Isä ja vastasyntynyt
Isäsi työnsi sinut luokseni rattaissa. Näytit aivan nukelta. Kuvituskuva.

Sinä pieni vaippa-apinani. Sinä suloinen untuvatukka. Synnyit vuoden synkimpään aikaan lokakuun lopulla. Kun odottelimme sinua käynnistyksen alettua Naistenklinikalla, satoi ensilumi.

Seuraavana päivänä maa oli jälleen musta. Minulla oli yön jäljiltä viides epiduraali menossa. Lääkäri totesi, että mikäli avautuminen ei etene, siirtyisimme sektioon. Seuraavan piikin aikana kuitenkin tapahtui. Olin niin auki, että vauva päätettiin yrittää ottaa ulos imukupin avulla.

Supistukset kuitenkin lakkasivat, enkä tuntenut ponnistamisen tarvetta. Ponnistin kuitenkin, kerran, toisen ja ehkä kolmannenkin. Tässä kohden sinun laktaattiarvosi olivat nousseet. Alkoi olla kiire. Hätäsektio, ilmoitti lääkäri.

Yhtäkkiä huone oli täynnä ihmisiä, valot vilkkuivat, ja ainakin päässäni sireenit soivat. Minua rullattiin sängyllä hissiin ja alas eri kerrokseen, jossa leikkaussalissa odotti henkilökunta valmiina. Suoneen ainetta ja pian uneen.

Olin kaatunut pyörällä ja juossut vesirokon vasta-ainekokeissa sekä parvorokkotestissä. Tästä eteenpäin olisi helpompi pitää sinusta huolta.

Kun heräsin, luulin olevani ruuhkabussissa. Olin aivan sekaisin, kunnes hetken päästä muistin, että olin tullut synnyttämään. Pian hoitaja olikin sänkyni vieressä. Hän kertoi, että meille oli syntynyt pieni poika, jolla oli kaikki nyt hyvin. Sitä helpotuksen tunnetta ei voi kuvailla sanoin.

Koko raskausajan olin pelännyt erilaisia infektioita, vääriä ruokia ja muita riskejä, olin kaatunut pyörällä ja juossut vesirokon vasta-ainekokeissa sekä parvorokkotestissä. Olin nähnyt sinut jo varhaisultrassa, koska halusin varmistua, että sisälläni todella kasvaa uusi elämä. Vihdoin sinä olit täällä ja sinulla oli kaikki hyvin. Tästä eteenpäin minun olisi helpompi pitää sinusta huolta, ajattelin.

Lue myös: Kaikki sektiosta – lue syyt, seuraukset ja äitien aidot kertomukset

Synnytys ei mennyt ollenkaan kuin toivoin

Noin puolen tunnin päästä sinut tuotiin luokseni. Isäsi työnsi sinua rattaissa ja sinulla oli päässäsi maailman suloisin pieni vaaleansininen myssy. Sinä näytit aivan nukelta, kun hymyilit unissasi. Olit täydellinen. Näytit niin suloiselta, leikkisältä ja valmiilta yhtä aikaa.

Te saitte viipyä vain hetken aikaa, sillä minua haluttiin vielä tarkkailla. Verenpaineeni oli noussut synnytyksessä todella korkealle, ja tämän johdosta sitä mitattiin puolen tunnin välein. Minut luvattiin siirtää luoksenne, kun paineet normalisoituisivat.

Muistan pyytäneeni henkilökunnalta mehujäätä, mutta sitä ei ollut tarjolla. Jälkikäteen totesin, että yhdistin kaiketi mielessäni nukutuksen nielurisaleikkaukseen, jonka jälkeen oli tarjottu jäätelöä.

Synnytys ei mennyt millään tavalla niin kuin olisin toivonut tai ajatellut etukäteen. Äitini kolme sektiota pelottivat taustatietona, mutta olin päättänyt, etten antaisi sen vaikuttaa vaan luottaisin siihen, että pystyisin synnyttämään alateitse. Lääkärin mukaan olisinkin pystynyt, mutta aika loppui kesken. Pienen poikamme oli päästävä ulos mahastani ennen kuin minun kehoni oli valmis auttamaan hänet sieltä.

Lue myös: Sattumuksia synnytyssalista: ”Harjoittelija lensi vauhdilla lattialle” – lukijat kertovat

Poika on bikiniviiltoa arvokkaampi

Kun lääkäri pahoitteli jälkikäteen pystyviiltoa, joka hätäsektios­sa tehdään, totesin että pieni poikamme on paljon bikiniviiltoa arvokkaampi. Ulkoiset arvet ja toipuminen eivät minua harmittaneet, mutta hädän ja kiireen tunne synnytykseen lähdössä piinasivat minua pitkään.

Talven synkimmät vaunulenkit minä itkin yksin synnytystäni.

Parasta tukea on ollut keskustelu muiden kiireelliseen tai hätäsektioon päätyneiden kanssa. Omassa harrastusporukassani on kaksi hätäsektion kokenutta äitiä, joiden kanssa olen päässyt purkamaan aihetta.

Aika parantaa haavat. Sektioarpi parani nopeas­ti ja hakaset poistettiin pian. Henkiset arvet piinasivat pidempään. Talven synkimmät vaunulenkit minä itkin yksin synnytystäni. Minä koin epäonnistuneeni äitinä, kun jouduin hätäsektioon, enkä osannut synnyttää alateitse. Annoin synnytykselle arvosanan 3. Onneksi pieni apinanpoikani on täydellinen ja aika hänen kanssaan parantaa ne loputkin haavat.

Sisu

Lue myös: Jos toilailit synnytyssalissa, anna minun sekoiluni lohduttaa – lämmin kiitos synnytystarinoistanne!

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Aika parantaa kyllä. Itselläni pieleenmennyt ja sektioon päättynyt synnytys yritys 11v sitten. Mielen haavat olivat hankalammat kun se fyysinen. Itkin, puhuin, mietin tuntojani. Ajanmittaan päällimmäisenä alkoi olla se ajatus että sain lapseni elävänä enkä oikeasti mahtanut itse mitään vauvan ahdingolle. Leikkurissa selvisi ettei hän olisi päässyt ulos alakautta mitenkään. Johtuen muutamastakin hänen asiastaan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä