Heräsin siihen, kun mieheni huusi: ”Hengitä!” – Lue Even monikäänteinen synnytystarina

Lue Even tosikertomus, joka on Kaksplussan synnytystarinakisan satoa.

Teksti Toimitus
Kuvat iStock
"Harmitti, kun kätilö neuvoi välillä lopettamaan ponnistamisen, mutta tiesin että nyt oli tärkeää kuunnella neuvoja." Kuvituskuva.

Kätilöopiskelija ja yövuorolainen vaikuttivat valtavasti siihen, että elämäni rankimmasta kokemuksesta jäi hyvin positiivinen muisto.

Eräänä huhtikuisena tiistaina menin sairaalaan, jonne minulle oli varattu sikiön kasvukontrolliaika. Jo aiemmin oli ollut puhetta mahdollisesta synnytyksen käynnistämisestä. Olin aivan väsynyt raskauteen ja valmis tapaamaan esikoisemme. Toivoin, että synnytys tosiaan käynnistettäisiin ja jotain alkaisi lopultakin tapahtua.

Niin kävi. Minut otettiin sisään osastolle. Päädyimme yhdessä lääkärin kanssa lääkkeelliseen käynnistykseen ja sain ensimmäisen annoksen pian osastolle päästyäni. Minulla ei ollut synnytystä varten suurta toivelistaa. Koitin vain pitää mieleni avoimena, että siellähän sen sitten näkee miten se menee.

Tiistaipäivä meni vuoroin lääkkeiden otossa ja vuoroin käyrillä ollen. Eteneminen oli todella hidasta. Kävin välillä ravaamassa sairaalan rappuja edestakaisin. Iltaa kohden jotain alkoi kuitenkin tapahtua. Yöllä supistukset olivat jo sitä luokkaa, että jouduin pyytämään kätilön huoneeseen. Sain lääkkeitä ja lämpötyynyn, mutta sinä yönä sain nukuttua vain nelisen tuntia.

Keskiviikkoaamuna olin jo niin kipeä, että minut siirrettiin saliin. Sain ilokaasua ja odottelin lääkäriä, joka tulisi tutkimaan. Lääkäri tutki minut ja totesi, ettei synnytys ole käynnissä. Olin auennut kolmeen senttiin, mutta supistukset olivat liian harvassa. Lääkäri pyöritteli vielä kalvoja ja halusi sitten kotiuttaa minut. Minua arvelutti lähteä kipujen kanssa kotiin, ja nurisin siitä miehelle.

Ihana kätilöopiskelija otti meidät vastaan.

Kotona supistukset jatkuivat samaan tahtiin, pikkuhiljaa tihentyen ja voimistuen. Makasin sängyssä lämpötyynyn kanssa ja itkin. Mieheni oli onneksi jättänyt menemästä töihin. Hän teki töitä kotonamme ja odotti, että ilmoitan kun en kestä enää. Se hetki tuli pian. Jo iltapäivällä lähdimme takaisin sairaalaan.

Korvaamattomat kätilöopiskelija ja yövuorolainen

Ihana kätilöopiskelija, joka hoiti minua myös aiemmin, otti meidät vastaan ja tutki minut. Olin vasta neljä senttiä auki, mutta pääsin jälleen tarkkailuun. Sain supistuskipuun kipupiikkejä. Mies kävi välillä kotona. Illalla laitoin hänelle viestin, että minut siirretään jälleen synnytyssaliin. Kokeneen oloinen kätilö sanoi, että näyttää siltä, että vauva syntyy pian. Synnytyssaliin tuli myös kätilöopiskelija, joka oli paikalla muutamia tunteja.

Kohta tuli vuoronvaihto, ja yövuoron kätilö saapui huoneeseen. Hän oli hyvin mukava ja empaattinen, ja oli läsnä lähes koko loppusynnytyksen. Vaikka synnytykseni oli kivuliainta mitä olen koskaan kokenut, hänen ansiostaan synnytyksestä jäi turvallinen olo.

Lue myös: Tällä osastolla ei synnytetä edes päivittäin – Maarianhaminan sairaalan äitejä tuodaan helikopterilla

Aika pitkälle päästiin yhdistelmällä ilokaasu ja hieronta. Istuin pallon päällä ja aina kun huomasin supistuksen tulevan, huikkasin miehelle ”nyt!”. Vetelin ilokaasua samalla kun mies hieroi selästä. Keskiyöllä ilokaasu ei kuitenkaan enää auttanut riittävästi.

Yhdessä kätilön kanssa päätimme, että otetaan uusi kipupiikki. Supistukset kuitenkin kovenivat koko ajan. Kätilön ollessa hetken poissa menin supistuskivusta jonkinlaiseen shokkiin. Itkin ja huusin, että haluan sen epiduraalin nyt heti. Soitimme kätilön huoneeseen ja hän lupasi soittaa anestesialääkärin paikalle.

Raju supistus tuli jälleen ja tunsin valuvani tästä maailmasta jonnekin aivan muualle. Yhtäkkiä heräsin siihen, kun mies huusi minulle ”Hengitä!”. Muistan miettineeni ”ai niin, pitää hengittää, niin tosiaan”. Kätilö ja anestesialääkäri pyysivät olemaan selkä pyöreänä, täysin liikkumatta. Jähmetin itseni käppyrään ja puristin ilokaasua toisessa kädessä. Puudutus alkoi pikkuhiljaa auttamaan, ja sain hetken levätä kun ihana tunnottomuus levisi alaselkääni. Kello oli silloin kaksi yöllä.

Neljän maissa olin auennut seitsemään senttiin. Kuului hassu poksahdus, ja sitten valuivat lapsivedet. Pohdiskelin siinä miehelle ääneen, että ai tältäkös se tuntuukin. Koko raskauden olin pelännyt, missä ja minne lapsivedet menee, miltä se tuntuu ja voivatko ne mennä ihan huomaamatta. No, ilmeisesti tällä kertaa eivät.

Luulin, että itkisin onnesta

Jossain vaiheessa yötä kivut muuttuivat erilaisiksi, terävimmiksi. Kätilö tiesi, että halusin kaiken mahdollisen kivunlievityksen. Kuitenkin minut tutkittuaan hän totesi, että vauva tulee nyt eikä lisää puudutuksia voida enää antaa. Olin vihdoin auennut kymmeneen senttiin. En muista kauheasti synnytyksen loppuvaiheesta. Kipu oli niin järkyttävän voimakasta, että luulin repeäväni siihen paikkaan. Kuin olisi ollut isolla hädällä, mutta sata kertaa pahempana.

Paikalle oli tullut toinen kätilö auttamaan. Tuskissani halusin pusertaa vauvan ulos niin pian kuin mahdollista. Itkua vääntäen pistin kaiken peliin, mikä minusta lähti. Oli mentävä suoraan hirveää kipua kohti ja sen läpi. Harmitti, kun kätilö neuvoi välillä lopettamaan ponnistamisen, mutta tiesin että nyt oli tärkeää kuunnella neuvoja. Tyttö syntyi reilun kymmenen minuutin ponnistusvaiheen jälkeen, aamukuudelta.

Luulin, että itkisin onnesta kuin elokuvissa, kun saan tytön rinnalle. Itkin kyllä, mutta en tiedä mitä itkua se oli.

Enimmäkseen tunsin vain valtavaa hämmennystä. Siinäkö hän nyt on? Minun rakas tyttäreni, jota olen yhdeksän kuukautta kantanut sisälläni? Vaikka lasta oli odotettu pitkään ja hartaasti, ei tunne syttynyt sekunneissa, vaan ensimmäiset  tunnit menivät hämmennyksen ja väsymyksen vallassa.

Olin valvonut koko yön, ja tehnyt valtavan urakan. Se tuntui kropassa ja mielessä, enkä jaksanut muuta kuin ihailla pientä ihmettämme.  Tyttäremme pääsi pian isänsä huomaan, kun minua paikkailtiin. Suurin unelmani oli juuri toteutunut. Meistä tuli perhe.

Eve

Lue myös: Äiti antoi synnytykselleen arvosanaksi 3: ”Vaunulenkeillä itkin yksin synnytystäni”

Mira, 31, kävi synnyttämässä yksin – ”Mies koki itsensä hyödyttömäksi ja neuvola syyllisti”

Kätilöksi? Opiskelupaikka.fi

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä