Synnytystarinat 7.7.2018
TEKSTI Elisa Hurtig
KUVAT Tomi Rautsiala Photography

Kaksosten syntymä upeina kuvina ­– virhetarjonnastakin selvittiin lopulta

Kun Janneke van Rielin synnytys käynnistyi, tuleva isä Tomi Rautsiala kaivoi kameransa esiin ja ikuisti kaksosvauvojen syntymän. Edessä oli kriittisiä minuutteja ja onnen hetkiä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Lauantai 20.5.2017

Se on menoa nyt! Janneke van Riel, 32, makaa Etelä-Karjalan Keskussairaalassa tutkimussängyllä. Lääkäri on juuri tehnyt hänelle sisätutkimuksen, eikä päästä häntä enää viikonlopuksi kotiin: limatulppa on irronnut, synnytys on käsillä. Raskausviikkoja on kasassa 34+5.

Ihanaa, on tätä odotettukin, Janneke miettii. Hänet on määrätty vuodelepoon viisi viikkoa aiemmin supistelun ja pehmenneen kohdunkaulan vuoksi. Vuodelevon ensimmäisinä päivinä tulevaa äitiä pelotti, sillä hänestä tuntui, että vauvat olisivat vielä aivan liian pieniä tähän maailmaan. Ulkona oli silloin vielä hyytävän kylmä. Pikkiriikkiset kaksoset palelisivat, kun eivät olisi enää kohdun suojissa. Itketti.

Mutta nyt ei enää pelota. Mieli on levollinen. Janneke viestittelee ystävänsä kanssa, joka on aivan varma, että synnytys käynnistyy näillä näppäimillä. Jännittää!

Janneke googlaa synnytystä enteileviä merkkejä ja lukee, että juuri ennen synnytystä äidille tulee usein kevyt ja vaivaton olo. Sellainen hänellä onkin. Hän voisi hilpaista vaikka lenkille.

Kun synnytys lopulta alkoi, Jannekea ei enää pelottanut.

Maanantai 22.5. kello 10.00

Lääkäri tekee sisätutkimuksen: kohdunsuu on auennut jo neljä senttimetriä, ja supistelu muuttuu koko ajan tiheämmäksi. Janneke havahtuu lopullisesti siihen, että hän todella lähtisi sairaalasta seuraavan kerran kahden vauvan kanssa.

Janneke soittaa palomiehenä työskentelevälle miehelleen Tomi Rautsialalle ja kertoo tilanteesta. Tomi tulee sairaalaan. Hänellä on hieman epätodellinen olo, eikä hän osaa aavistaa, mitä heillä on edessä.

Kello 17.00

Kätilö kirjoittaa tietoihin, että synnytys on käynnistynyt, sillä supistukset ovat pysyneet säännöllisinä ja tihentyneet entisestään.

Supistelusta huolimatta kohdunsuu ei kuitenkaan aukene enempää vaan jumahtaa neljään senttiin. Janneke menee ammeeseen.

Ilokaasua annostelevasta maskista virtaava kaasu auttaa keskittymään hengittämiseen.

Ilokaasua annostelevasta maskista virtaava kaasu auttaa keskittymään hengittämiseen.

Kello 19.30

Pariskunta siirtyy synnytyssaliin. Kipu yltyy. Ei, nyt en kestä enää! Janneke miettii. Hän tarttuu ilokaasuletkuun, asettaa maskin kasvoilleen ja hengittää rauhallisesti sisään. Maskista virtaava kaasu auttaa keskittymään hengittämiseen, mutta terävin kipu ei häviä.

Janneke pyytää kätilöltä kunnon kipulääkettä.

Kello 21.45

Epiduraali. Oi, mikä taivaanlahja. Janneke nukahtaa. Mieli on kuitenkin niin odottava ja jännittynyt, ettei uni kestä kauan.

Tomi sen sijaan nukkuu sikeästi sairaalan kovalla patjalla lakana peittonaan, sillä pitkä työvuoro paloasemalla on kerryttänyt univelkaa. Hän ei herää edes, kun Janneke heittää häntä leikkisästi tyynyllä.

Synnytyskipuja lievitettiin ilokaasun lisäksi epiduraalilla.

Tiistai 23.5.2017 kello 2.00

Epiduraalin vaikutus alkaa loppua, mutta kätilö ei voi antaa lisää lääkettä, sillä kohdunsuun aukeaminen ei ole edistynyt. Pari kivutonta harjoitussupistusta kovettaa vatsan, sitten iskee kouristava kipu. Apua!

Ilokaasu auttaa jälleen keskittymään hengitykseen: sisäääääään ja uloooossss. Rauhallisesta hengittelystä huolimatta kipu ei laannu tippaakaan.

Kello 4.00

Viimein selkydinkanavaan solahtaa lisäannos kivut kumoavaa epiduraalia. Taivas!

Kello 7.40

Kätilöt vaihtavat vuoroa. Puudutteen teho laskee taas, ja Janneke saa sitä vielä puolikkaan annoksen. Sillä pitäisi pärjätä pitkälle, mutta teho laimenee nopeasti.

Kello 8.00

Tomi herää. Hänen kahvihammastaan kolottaa. Hän nousee ylös ja on lähdössä kanttiiniin kahville, mutta kovissa kivuissa pinnistelevä Janneke estää miehensä aikeet: nyt et lähde kyllä enää mihinkään. Kohdunsuu on auki. Loppu häämöttää. Tunnelma salissa on rauhallinen.

Kello 9.00

Ponnistusvaihe alkaa. Puudutteen teho lakkaa lopullisesti. Kivun läpi Janneke kuulee Tomin tsemppaavan äänen: jaksaa, jaksaa! Vaikka ne ovat vain pieniä sanoja, Tomin tuttu ääni tuo turvaa.

Tomilla itsellään on riittämätön olo, ja koska hän ei voi auttaa konkreettisesti, hän tyytyy hokemaan samaa fraasia: jaksaa jaksaa!

Onkohan tässä järkeä? Janneke tuskin kuuntelee, mitä minä sanon, eikä sanoillani ole mitään merkitystä, Tomi miettii.

Janneken voimat vähenevät, hän on aivan uupunut. Ponnistusvaihe on kestänyt jo yli puoli tuntia, mutta mitään ei ole tapahtunut.

– En jaksa enää, hän voihkaisee.

– Kohta tämä on ohi, vastaa Tomi.

Lääkäri tulee saliin ja huomaa heti, että vauva on virhetarjonnassa, eikä siksi laskeudu kunnolla. Supistuksia tulee koko ajan, mutta niissä ei ole pontta. Vauva ei pääse ilman lisäapua tähän maailmaan, tarvitaan imukuppia.

Sellainen vaihtoehto ei ole edes käynyt Janneken mielessä, mutta hän on helpottunut, kun lääkäri alkaa kaivaa välineitä esiin: voimat ovat lopussa.

– Ottakaa vauva vain pois, hän pihahtaa ääneen.

Isabella syntyi kolmetoista minuuttia ennen pikkuveljeään.

Isabella syntyi kolmetoista minuuttia ennen pikkuveljeään.

Kello 10.09

Vauva A, Isabella, syntyy ja parkaisee. Tomi leikkaa napanuoran ja saa tytön syliinsä. Maailma hänen ympärillään sumenee. Hän tuijottaa ihmeellistä pikkiriikkistä tyttöä, joka painaa kahden maitopurkin verran, 2 186 grammaa. Hänen oma tyttärensä. Aika pysähtyy, äänet häviävät, eikä Tomi huomaa enää edes vieressään olevaa Jannekea.

Kello 10.15

Tomi vie pienen tyttärensä lämpölampun alle. Hän on juuri aikeissa ottaa vauvasta kuvaa, kun hän kääntyy Janneken puoleen ja huomaa monitorissa olevat lukemat: syntymässä olevan poikavauvan pulssi on vain 37.

Tomi tietää, mitä se tarkoittaa: vauva ei kestäisi pitkään tilannetta. Hän hätääntyy, mutta kätkee paniikin sisäänsä, jättää vauvan kätilön hoiviin ja palaa Janneken vierelle. Huoneeseen tulee säpinää. Paikalla on kaksi lastenlääkäriä, kaksi kätilöä ja kaksi synnytyslääkäriä.

Kun syntymässä olevaa vauvaa ultrataan, tilanne rauhoittuu. Edelleen on kiire, mutta ei paniikkia. Tomi lohduttaa, että toinen vauva syntyy varmasti helpommin kuin ensimmäinen.

Mutta voi, B-vauvakin on virhetarjonnassa. Janneke puhisee, että lapsi ei tule ikinä ulos. Lääkäri toteaa hänelle napakasti, että vauva syntyy nyt. Äänestä huokuu kiire. Ensimmäinen imukuppi on viallinen, toinen ei pysy vauvan hiuksista johtuen kiinni, kolmas irtoaa myös.

Janneken tekisi mieli sanoa lääkärille, että työnnä vauva takaisin, mennään leikkaukseen. Mutta siinä samassa neljäs imukuppi tarttuu napakasti pojan päähän, ja lapsi solahtaa viimein maailmaan.

Aaronin vointi huoletti Jannekea, mutta poika virkistyi pian synnytyksen jälkeen.

Kello 10.22

Aaron syntyy. Vauva on viikkoihin nähden potra, 2776 grammaa. Poika nostetaan Janneken rinnalle, mutta hän on sininen, veltto ja pelottavan hiljainen.

– Onko se elossa? Janneke kuiskaa.

Lääkäri tulee hänen vierelleen ja nostaa pojan kättä, joka lötkähtää velttona takaisin äitinsä vatsan päälle. Poika viedään virvoitteluhuoneeseen saamaan lisähappea.

Ennen synnytystä Janneken suurin pelko oli, että hän jäisi jossain vaiheessa yksin. Se näyttää käyvän toteen: vauvat viedään pois, eikä hän saa pienokaisiaan rinnalleen.

Tomi tietää Janneken pelosta ja kysyy moneen kertaan, voiko hän aivan varmasti lähteä vauvojen mukaan tehovalvontaosastolle. Janneke nyökkää.

Hän jää yksin. Olo on kurja. Ja tyhjä. Ja äärettömän väsynyt. Itku tulee. Lääkärit ja kätilöt käyvät kysymässä vointia. Janneke nukahtaa.

Kello 14.00

Tomi tulee takaisin, ja Janneke kärrätään sängyn avulla lastensa luokse. Epätodellinen olo valtaa tuoreen äidin. Ovatko nuo tosiaan minun? Viimein Janneke saa rakkaat vauvat paitansa alle ihokontaktiin, jossa he yrittävät imeä rintaa.

Aaron on yhä ressukan näköinen, mutta lääkärit lohduttavat, että vauvan täytyy vain kerätä voimia rankan synnytyksen jälkeen. Kokonaisvaltainen rakkauden ryöpsähdys jää huolen alle, mutta siinä he ovat: oikea perhe. Varovainen hymy hiipii suupieliin.

Koko perhe onnellisesti yhdessä.

Kello 16.00

Uusille vanhemmille tuodaan onnittelukahvit, ja Tomikin saa viimein ”aamukahvinsa”. Janneke käy synnytyksen läpi kätilön ja lääkärin kanssa moneen kertaan. He selittävät, miksi mitäkin tapahtui.

– Vaikka synnytyksessä riitti jännittämistä ja draamaa, vauvoille ei jäänyt siitä mitään jälkiä. Voin siis sanoa, että kaikki meni lopulta hyvin, Janneke sanoo.

Juttu julkaistiin Kaksplussassa 3/2018.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen kattavin vanhemmuusmedia: hyötytietoa vanhemmuudesta, perheblogeja ja suosittu keskustelufoorumi. Tervetuloa viihtymään!

Seuraa
meitä: