Tässä on synnytystarinakilpailun voittaja! ”Odotin suurta liikutusta, mutta toisin kävi”

Kaksplussan synnytystarinakilpailun voittajateksti on kertomus siitä, kuinka oletukset synnytyksestä eivät useinkaan kohtaa todellisuuden kanssa. Rehellinen teksti hurmasi toimitusraadin.

Teksti Toimitus
synnytystarinakilpailun voittaja

”Olen tunteellinen ihminen ja itken kun katson esimerkiksi Gilmoren tyttöjä. Olin ajatellut, että oman lapsen syntymä on liikuttava hetki, hetki jolloin haluan itkeä onnesta, kun vastasyntynyt nostetaan rinnalleni. Kuvitelmissani vauvani näytti ihan minulta vauvana. Olin myös varma siitä, että naiset liioit­televat synnytyksen kipua, eihän mikään voi sattua niin kovin paljon, eihän?”

Supistus Citymarketissa

”Muutama päivä ennen laskettua aikaa, joka oli sunnuntaina, sain niin räkäisen flunssan, että hyvä kun henki kulki. Pelkäsin, että joudun synnyttämään flunssaisena: Miten minä jaksaisin? Miten saisin tarpeeksi happea?
No, laskettu päivä tuli ja meni, eikä supistuksista ollut merkkiäkään (onpa minulla viisas keho!). Keskiviikkona kävelin neuvolaan terveenä.

Hyvästä olostani onnellisena lähdin neuvolan jälkeen Citymarkettiin ostamaan talvikenkiä, ja silloin se jysähti: ensimmäinen supistus. Seisoin Citymarketin kenkäosastolla uudet kengät jalassa, ja innostus värisi kehossani. Toinen supistus tuli hedelmäosastolla. Tämä ympäriinsä käveleminen toimii, ajattelin.
Niinpä lähdin kävelemään toiseen kaupunginosaan käymään kirjastossa. Minulla on vielä elävä muistikuva kipeästä supistuksesta kirjaston vessassa. Kirjaston jälkeen jäin puistoon kävelemään.
Jalkojani alkoi väsyttää parin tunnin päästä, ja suuntasin kotiin. Kotioven sulkeutumisen jälkeen supistukset muuttuivat yhtäkkiä erittäin kivuliaiksi, mutta päätin sinnikkäästi alkaa katsoa Greyn anatomiaa, johon olin erittäin koukussa viime syksynä. Aina supistuksen tullessa painoin kaukosäätimen pause-nappia.
Lopulta katsomisesta ei tullut enää mitään, koska jouduin pausettamaan sarjaa viiden minuutin välein minuutin ajaksi. Jaksoin olla kotona vain tunnin. Sen jälkeen en kestänyt enää kipua ja soitin sairaalaan.

Olin päättänyt jo kuukausia sitten, että en ota miestäni mukaan synnytykseen, en ennen kuin h-hetki olisi käsillä. Mitä hyötyä miehestä voisi minulle olla? Hän varmasti pelaisi puhelimellaan ja yrittäisi pelinsä lomassa rohkaista minua kertomalla latteasti, että kyllä kaikki muutkin ovat tästä selvinneet. Lisäksi minulla oli aito pelko siitä, ettei seksielämämme palaisi enää ennalleen synnytyksen jälkeen. Niinpä isäni ja hänen ulkomaalainen tyttöystävänsä lähtivät kuskaamaan minua.”

Pelko hiipii kehoon

”Kun saavuimme Naistenklinikalle, odotusaulassa oli nainen, joka kiljui niin karmivalla äänellä, että luulin vereni seisahtuvan. Silloin pelkäsin ensimmäistä kertaa. Minut otettiin nopeasti vastaan, ja annoin kätilölle synnytystoivelistani, jonka sisällön olin jo täysin unohtanut.
Isäni ja hänen tyttöystävänsä olisivat kovasti halunneet tulla tutkimushuoneeseen, mutta ajattelin, että sisätutkimuksen kohdalla tunnelma menisi viimeistään hyvin epämukavaksi meille kaikille. Sanoin siis kohteliaasti englanniksi, että toivon heidän lähtevän kotiin tässä vaiheessa.
Tutkimushuoneessa pelkäsin oksentavani, mutta kätilö kertoi, että huonon olon tunne on vain merkki hyvin etenevästä synnytyksestä. Kohdunsuu ei ollut avautunut, joten menin kuumaan suihkuun, joka kesti noin tunnin. Sen jälkeen kohdunsuu olikin jo neljässä sentissä, ja pääsin synnytyssaliin.

Kipu yllätti minut täysin. Supistuksen tullessa vapisin kivusta ja lauloin synnytyslaulua, joka varmasti kuulosti kuolevan eläimen murinalta. Yritin hengittää ilokaasua, mutta hengittelin sitä ihan miten sattuu. Kaasua olisi pitänyt hengittää silloin, kun tuntee supistuksen tulevan, mutta supistukset riepottelivat kehoani kuin salamat olisivat lyöneet kirkkaalta taivaalta.
Toivoin epiduraalia, joka jouduttiin laittamaan kaksi kertaa ennen kuin se alkoi vaikuttaa. Kuusi tuntia supistusten kanssa sairaalassa kärvisteltyäni epiduraali puudutti vihdoin koko alakroppani, ja sain hengähtää. Ihoani kutitti sietämättömästi kuuman suihkun jäljiltä, mutta minulla ei ollut kosteusvoidetta mukana. Juttelin hetken juuri saapuneen mieheni kanssa, mutta kun epiduraalin vaikutus lakkasi, hänet käskettiin verhon taakse, jotta hän ei näkisi mitään.”

Ei mitään tuttua

”Jalkojeni välistä roikkui kananmunan kokoinen ja muotoinen pussi vettä, jota tarkastelin käydessäni vessassa. Kalvo ei ollut puhjennut, mutta kätilö puhkaisi sen ennen kuin ponnistusvaihe alkoi. Istuin jakkaralla kuin potalla ja pinnistelin. Itse synnytys tapahtui kylkimakuulla.
Kahdenkymmenen minuutin jälkeen näin vauvan pään pullahtavan ulos. Silitin vauvan ihanaa pientä päätä ja hentoja hiuksia, kun vauvan muu vartalo oli vielä sisälläni. Enää pari ponnistusta jäljellä, ja sitten lapseni oli kokonaan ulkona.
Vauvassa ei ollut mitään tuttua: hän oli hassun näköinen ja kurttuinen. Onneksi näin, kun vauva tuli ulos. Tuo on se sama otus, joka on minun mahassani jo monta kuukautta potkinut, ajattelin. En itkenyt, enkä ollut liikuttunut. En edes tuntenut helpotusta siitä, että synnytys oli viimein ohi. Olin kuitenkin varma, että vielä jokin päivä tämä pieni tyttö saisi minut onnesta sekaisin.”

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä