Raskaus 19.07.2013 Päivitetty 29.11.2021

Raskaus ja uni: Unipulmat ovat osa odotusta, mutta niitä voi helpottaa

Raskaus ja uni ovat monelle hankala yhdistelmä: raskaus aiheuttaa usein erilaisia unihäiriöitä, vaikka laadukas uni raskausaikana olisi erityisen tarpeellista. Lue, mistä unipulmat jotuvat ja kuinka niitä voi helpottaa.

Teksti
Toimitus
Kuvat
SKOY

Odotus väsyttää, mutta nukkuminen on silti toisinaan vaikeaa. Erityisesti alku- ja loppuraskaus ovat monelle huonounista aikaa, kun taas keskiraskaudessa useimmat nukkuvat makeasti. Raskausajan huonot unet ovat ikävä ongelma, sillä monesti unettomuuden syynä on juuri raskaus ja uni olisi odottajalle erityisesti tarpeen.

Unen laatu vaihtelee raskauden edetessä

Väsymys on yleinen alkuraskauden oire. Alkuraskaudessa odottajan unentarpeella ei joskus ole mitään rajoja, eikä runsaskaan nukkuminen tunnu poistavan väsymystä.

Alkuraskaudessa on tyypillistä olla sekä älyttömän väsynyt että nukkua koiran unta. Tutut nukkumisasennot eivät ehkä toimi vanhaan malliin. Myös alitajunta saattaa herättää miettimään tulevaa elämänmuutosta. Lisäksi lisääntyvät hormonit ja alkuraskauden oireet kuten pahoinvointi ja närästys voivat haitata nukkumista.

Keskiraskaudessa uni usein normalisoituu ja muuttuu loppuraskautta kohti kevyemmäksi. Vatsan kasvettua unen saaminen voi kuitenkin olla hankalaa ja nukkuminen katkonaista. Suuri vatsa vaikeuttaa hyvän nukkuma-asennon löytämistä, ja kolotukset sekä paikkojen puutuminen kiusaavat äitiä usein juuri yöllä.

Hyvää asentoa on vaikea löytää, ja vessa kutsuu monta kertaa yössä. Kokeile kylkiasentoa jalat koukussa, ja ota tyynyt avuksi oikean asennon löytämiseksi. Tavallista on, että raskauden loppusuoralla äidit nukkuvat suorastaan kehnosti. Kuitenkin osa odottajista nukkuu loppuraskaudessaankin melko hyvin.

Raskaana olevan unet voivat olla erikoisia, jopa kummallisen villejä. Myös pelot voivat tulla uniin. Painajaisista kärsivät etenkin ensikertalaiset, koska he eivät tarkalleen tiedä, mikä heitä odottaa. Unten mailla alitajunta tekee työtä äidin puolesta ja valmistelee häntä uuteen tehtävään ja elämäntilanteeseen.

Raskaus ja uni: Pätkäunien syitä

Se että odottaja nukkuu koiranunta, voi johtua myös esimerkiksi seuraavista asioista:

  • Äiti valvoo alitajuisesti sikiön vointia ja valmistautuu tuleviin yöherätyksiin vauvan synnyttyä
  • Erilaisista lonkkasäryistä, suonenvedoista ja närästyksestä
  • Vilkkaasta unielämästä ja erilaisista pelkounista

Keskusteluissa: Raskaus ja valvominen

Helpotusta raskausajan uniongelmiin

Kylkiasento on raskauden loppuvaiheessa toisinaan ainoa mahdollinen nukkuma-asento, ja pienistä vatsan alle laitettavista tyynyistä voi olla silloin apua.

Sängyn pääpuolta voi myös kohottaa, jos vauva painaa keuhkoja ja tukkoisuus vaivaa odottajaa. Liukas satiinilakana voi helpottaa kääntymistä.

Yritän myös nukkua päiväunia aina kun voit. Muista kuitenkin, että liian pitkät unet päivällä voivat vaikuttaa siihen, kuinka nukut yöllä.

Jos raskausajan unettomuus menee todella pahaksi, kannattaa asiasta keskustella neuvolassa ja lääkärin kanssa. Unilääkkeitä tai muita luontaistuotteita ei kannata raskausaikana ottaa omin päin unettomuuden hoitoon, koska niiden vaikutuksia sikiöön ei tunneta tarkkaan.

Lue myös: Raskausajan painajaisilla on tärkeä viesti

 

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X