Äiti otti huostaan narkomaaniystävänsä lapsen
Päihdekierteestä lähes koko elämänsä kärsinyt Kira tutustui Karinaan. Myöhemmin uudesta ystävästä tuli myös Kiran lapsen sijaisäiti. Lue koskettava tarina ystävyydestä ja halusta antaa lapselle turvallinen koti.
Karina, 27: ”Toimeentulo hirvitti”
Esikoistyttäreni Minni oli vajaan vuoden ikäinen, kun muutimme Turkuun. Olin äitiyslomalla enkä tuntenut kaupungista ketään. Uuden kotikerrostalon pihalla huomasin nuoren naisen, joka myöskin työnteli lastenvaunuja. Katselin heitä jonkin aikaa ennen kuin rohkenin mennä juttelemaan.
Kira kutsui minut heti kahville luokseen, ja siitä lähtien näimme toisiamme päivittäin. Kaipasimme molemmat ystävää. Kira kertoi pian, että hän asuu osittain päihdeäideille tarkoitetussa asuntolassa. Pari kuukautta tapaamisemme jälkeen hän pääsi kokonaan asumaan omaan kotiin.
Kesällä muutin takaisin Helsinkiin. Tavaroita pakatessani yritin soittaa Kiralle, mutta hän ei vastannut puheluihin eikä viesteihin. Loppusyksyllä huomasin, että Kira oli poistanut Facebook-profiilinsa. Silloin tuli mieleen, että jokin on vialla. Hän oli vaihtanut puhelinnumeronsakin.
Talvella Kira soitti minulle ja kertoi, että hän oli sortunut taas ja että Oscari oli sijoitettu väliaikaisesti Kiran serkun luokse. Serkku oli luvannut pitää Oscusta huolta puoli vuotta, jotta Kira saa itsensä taas jaloilleen.
Kira meni kuntoutukseen, mutta retkahti taas ja Oscu lähetettiin pienten lasten vastaanottokotiin. Sanoin Kiralle, että tiedäthän, että Oscu on aina tervetullut meille. En halunnut, että Oscu joutuu laitokseen. Kira oli yllättynyt ja iloinen ja sanoi heti ottavansa yhteyttä sosiaalityöntekijään.
Siitä se alkoi. Taustaani tutkittiin, kävin haastatteluissa ja sosiaalityöntekijät vierailivat meillä. Ehtona Oscun saamiseksi oli se, että minä jään vuodeksi virkavapaalle.
Vähän hirvitti, miten tulisimme taloudellisesti toimeen. Päätösprosessi venyi ja tuntui ikuisuudelta. Toukokuun ensimmäisellä viikolla saimme tiedon: Oscu muuttaisi meille.
Vaikka kaiken järjestyminen huoletti, tiesin samalla, että seisoisin vaikka päälläni, jotta Oscu pääsee pois vastaanottokeskuksesta. Paikka oli laitosmainen: hän nukkui yksin, omat lelut suljettiin kaappiin ja hoitajat vaihtuivat.
Lue myös: Teinimorsiamena Suomeen: ”Onneksi neuvolassa ei tiedetty todellista ikääni”
Keskustele: Olen alkoholisti ja äiti
Turvallisuuden tunne toi rohkeuden raivota
Oscu oli vajaa neljävuotias muuttaessaan meille. Alussa kaikki oli hänelle uutta ja kivaa. Vaikeudet alkoivat arjen mukana. Uskon, että Oscu jonkin aikaa ajatteli, että on minun syyni, että hänet on viety pois äidin luota. Olen paljon tiukempi kasvattajana kuin Kira.
Kun turvallisuuden tunne tuli, Oscu alkoi saada hirveitä, monta tuntia kestäviä raivokohtauksia. Ne saattoivat alkaa siitä, että sukka oli väärinpäin jalassa. Kokeilin kaikkea rauhoittaakseni hänet. Parhaiten toimi se, että käärin Oscun peittoon ja pidin tiukasti sylissä.
Oli kuitenkin hyvä, että Oscu uskalsi näyttää tunteitaan. Minni suhtautui käsittämättömän hyvin Oscuun. Hän ei ollut koskaan mustasukkainen, vaan piti huolta ja auttoi. He käyttäytyivät kuin ketkä tahansa sisarukset: välillä rakastivat ja välillä tappelivat.
Kira odotti toista vauvaa ja hän oli alkanut saada elämästä kiinni. Hän oli päässyt korvaushoitoon ja kävi meillä kolmen viikon välein tapaamassa Oscua. Myöhemmin Oscu alkoi viettää viikonloppuja äidin luona Turussa. Ensimmäinen päivä äititapaamisen jälkeen oli aina vaikea, mutta olisi huolestuttavampaa, jos lapsi ei reagoisi sellaiseen.
Marraskuussa 2011 huomasin olevani taas raskaana. Kerroin siitä ensimmäiseksi Kiralle. Hän oli iloinen puolestani. Samassa kuussa Kira sai oman vauvansa. Pian sen jälkeen meillä oli tapaaminen sosiaalityöntekijän kanssa. Laadimme Kiran kanssa tarkan suunnitelman Oscun kotiutumisesta.
Ehdotimme, että kevään lopussa Oscu palaisi Kiran luokse. Sosiaalityöntekijä piti suunnitelmaa niin hyvänä, että melkein purskahti itkuun. Kira oli onnellinen siitä, että puolen vuoden kuluttua Oscu olisi kotona, ja minä olin onnellinen hänen puolestaan.
Oscun viimeisenä päivänä pidimme pienet läksiäisjuhlat ja sitten saatoin Kiran ja Oscun bussille. Oscu oli ehtinyt asua meillä vuoden ja kaksi kuukautta. En antaisi päivääkään pois, mutta en lähtisi tähän kuitenkaan uudestaan.
Taloudellisesti aika oli haastavaa. Laitoksille maksetaan tajuttomia summia huostaanotetuista lapsista ja perhehoitajalle ihan pikkurahaa. En ihmettele, että niin harva ryhtyy sijaisvanhemmaksi.
Monet luulevat, että olen jonkinlainen superäiti, mutta ei se niin ole. Olen harvinaisen lyhytpinnainen. Mutta Oscu tarvitsi juuri sitä perusarkea hyvine ja huonoine puolineen.
Oscu sanoi kerran, että voi kun meillä olisi iso talo, jossa me kaikki voisimme asua. Minulla on tavallaan kaksi ja puoli lasta, ja tulee aina olemaan. Oscu on muita lapsia rikkaampi, kun hänellä on kaksi äitiä ja kaksi kotia.
Lue myös: Weeti-vauva sai uuden sydämen alle vuoden ikäisenä
Keskustele: Huostaanotolla uhkaillaan. Olenko muka tällainen?
Kira, 27: ”Side kantaa loppuelämän”
Päihteet kuuluivat arkeeni jo lapsuudessa. Ei minulla ollut mallia mistään muusta. Aloitin päihteidenkäytön teini-ikäisenä: amfetamiinia, lääkkeitä ja alkoholia. Kun loppuvuodesta 2006 huomasin olevani raskaana, en hyväksynyt asiaa aluksi ollenkaan.
Suljin sen mielestäni. Heräsin viime tipassa siihen, että minun oli valittava: joko lähden hoitoon tai sitten luovun lapsesta.
Olin vuotta aiemmin alkanut käyttää Subutexia suonensisäisesti. Neuvolasta minut ohjattiin korvaushoitoon, mutta aluksi käytin päihteitä myös sen aikana.
Kuukausi ennen laskettua aikaa muutin asumaan ensikotiin ja kun Oscari elokuussa 2007 syntyi, olin kuivilla. Oscarin isä oli vielä mukana kuvioissa. En voinut asua ihmisen kanssa, joka ei ollut lopettanut päihteidenkäyttöä, ja ymmärsin, että meidän oli erottava.
Kun tapasin Karinan, kerroin avoimesti hänelle tilanteestani. Välillemme muodostui tiivis ja luottavainen ystävyys. Kuntoutukseni päättyi ja uskoin pärjääväni omillani. Sitten Karina muutti Helsinkiin ja yhteydenpitomme harveni.
Siinä vaiheessa alkoholi tuli mukaan kuvioon. Olin yksinäinen ja hain baareista sisältöä elämääni. Masennuin pahasti. Lääkäri määräsi minulle rauhoittavia lääkkeitä. Se on entiselle käyttäjälle suuri riski. Aloin heti ottaa niiden kanssa alkoholia. Lisäksi sain mielialalääkkeitä.
Lopulta olin ihan tokkurassa ja jumissa tunteideni kanssa. Soitin sosiaalitoimistoon ja sanoin, että nyt Oscari pitää hakea pois. Halusin suojella häntä, sillä hän oli jo kärsinyt paljon. Minä vain nukuin, enkä muistanut laittaa edes ruokaa.
Heti seuraavana päivänä Oscaria tultiin hakemaan. Itkimme molemmat hirveän paljon. Heti, kun Oscari oli lähtenyt, lähdin hakemaan huumeita. Olin täysin lukossa, ja minun piti valita, kumpaan suuntaan lähden. Valitsin huumeet.
Oscu vietiin vastaanottokotiin, josta serkkuni haki hänet ja sanoi, että hän pitää Oscua puoli vuotta. Minä olin tavannut uuden käyttäjämiehen ja hain turvan tunnetta hänestä. Päädyin suljetulle osastolle ja Subutex-tiputukseen, jossa käyttöä pyritään asteittain lopettamaan. Vain viisi päivää tiputuksen jälkeen lähdin osastolta.
En saanut otettua itseäni niskasta kiinni. Samalla halusin Oscarin takaisin kotiin ja kannoin valtavaa syyllisyyden tunnetta. Kun puoli vuotta oli kulunut, eikä serkkuni enää voinut pitää Oscaria, minulle tarjottiin mahdollisuutta mennä kuntoutukseen, johon olisin voinut ottaa Oscarin mukaan.
Taksissa matkalla kuntoutukseen sanoin sosiaalityöntekijälle, että olen retkahtanut taas, tästä ei tule mitään. Päädyin taas kahdeksi viikoksi osastolle. Sen jälkeen lähdimme Oscarin kanssa Muhokselle perhekuntoutukseen, jossa istuimme enimmäkseen kahdestaan neljän seinän sisällä.
Masennuin yhä enemmän ja söin mielialalääkkeitä. Retkahdin taas. Oscari lennätettiin Turkuun vastaanottokotiin, ja minä menin poikaystäväni luokse. Oscaria sain nähdä vain, kun annoin puhtaat huumenäytteet.
Kerroin Karinalle, mitä oli tapahtunut. Hän sanoi tietävänsä, miten tärkeä Oscu minulle on ja kysyi, lupaanko hoitaa itseni kuntoon, jos hän hakee Oscarin väliaikaishuoltajuutta.
Olin häkeltynyt. Miten joku voi tehdä tuollaisen uhrauksen? Karina tiesi, että jos en pääse kuiville, Oscu asuisi heillä loppulapsuutensa. Oscu oli kolme kuukautta turvakodissa ennen kuin hän muutti Karinan luokse. Olin onnellinen, että hän pääsi hyvään paikkaan.
Todellisuus iski vasten kasvoja vasta myöhemmin: Oscu muuttaisi Helsinkiin. Toisaalta oli hyvä, ettei Oscun tarvinnut seurata toipumistani.
Lue myös: Odotusaikani olikin helvetti: ”Lue järkyttävä tarina perheväkivallasta”
Keskustele: Seurustelu narkkarin kanssa
”Tuntui aluksi pahalta, kun Oscu kutsui Karinaa äidikseen”
Kävin säännöllisesti katsomassa Oscaria. Pari kertaa kuulin, kun Oscari kutsui Karinaa äidiksi. Oli vaikeaa nähdä, minkälaisen suhteen he olivat luoneet. Mutta vähitellen aloin nähdä, miten hyväksi hänen kehitykselleen oli olla Karinan luona.
Sitten huomasin olevani taas raskaana. Menin korvaushoitoon ja takaisin toimintakeskukseen. Jätin vauvan isän raskausaikana samasta syystä kuin Oscarinkin isän. En voinut olla ihmisen kanssa, joka ei aikonut lopettaa käyttöä.
Kun vauva syntyi, lopetin korvaushoidon, eikä minulla ole ollut yhtään retkahdusta sen jälkeen. Tyttäreni syntymän jälkeen aloimme harjoitella Oscarin kotiutumista. Se kesti puoli vuotta ja meni hyvin.
Oscari reagoi aluksi vahvasti ja tappelimme paljon. Marraskuun ensimmäisenä päivänä Oscari palasi virallisesti kotiin. Karinasta taas tuli Oscarin tukiperhe. En tiedä, mitä olisi tapahtunut, jos Oscari olisi joutunut tuntemattomien ihmisten luokse.
Sitä ei voi sanoin kuvata, mitä Karina on hyväksemme tehnyt. Side, joka meillä on Karinaan, kantaa loppuelämän.
Tyttäreni Aleksiina on nyt vuoden ja minulla on uusi mies, jonka kanssa aloin seurustella raskausaikana. Hänellä ei ole päihdetaustaa. Ei ole itsestäänselvyys löytää ihmistä, joka haluaisi tulla tällaisen myllerryksen keskelle.
Mieheni ei ole koskaan tuominnut minua. Hän hyväksyi sen, etten toipumisprosessin aikana pystynyt aina olemaan läsnä.
Olen käynyt vain peruskoulun ja senkin läpäisin ihan nipin napin. Haluaisin lähteä opiskelemaan. Tykkään muodista, joku käsityöammatti olisi hieno. Kun käyttää huumeita, kaikki jää elämässä näkemättä. Sitä vaan miettii, mistä saa rahaa, jotta voi ostaa aineita.
Nyt opettelen uudestaan elämisen perusasioita. Elämäni on jokapäiväistä itseeni tutustumista. Entisen elämäni ihmisiin olen katkaissut välit. Kun tulee tiukka paikka, pitää osata turvautua muuhun kuin aineisiin. Jos ahdistaa, otan puhelimen käteen ja soitan Karinalle.
Lue myös: Miten ihmeessä tästä selviää? 8 lasta ja vanhemmilla vuorotyöt
Keskustele: Miten narkkariäidin vauvan käy?
Juttu on julkaistu Kaksplus-lehdessä 2/2013
Jaa oma kokemuksesi