Minun tarinani 08.10.2015 Päivitetty 31.10.2022

Kiljuva Pikkunälkä -blogin Demi Aulos: ”Olen pumpulipuikkokasvattaja”

Kiljuva Pikkunälkä -blogin Demi Aulos aloitti Kaksplussan kolumnistina lokakuun 2015 numerossa. Tässä Demin ensimmäinen kolumni!

Teksti
Demi Aulos
Kuvat
Niclas Mäkelä/Otavamedia

Sinne meni niin, että hujahti. En ehtinyt kieltää, eikä hän lupia kysellyt. Hän ponnisti alimman oksan päälle koko metrisellä pituudellaan ja virnisti minulle. Minä tuijotin. Tuijotin ja mietin.

Sisäinen pumpulikasvattajani tahtoi kieltää kiipeilyn. Totaalisesti. Pumpuliäiti tahtoi juosta ja kopata ipanan käsivarsilleen, pudistella vaatteet ja ohjata turvallisempaan leikkiin, mustikoita keräämään tai ihan mihin tahansa muualle. Pumpuliminä tahtoi sanoa, että puista tippuisi ja tippuessa loukkaisi itsensä.

Toisenlainen kasvattaja sisälläni taas halusi rohkaista ylöspäin puussa. Nosta jalkaa, ipana, nyt kättä ja kurota korkeuksiin. Sinä pystyt siihen, älä huoli, oksa kantaa kyllä. Tökätä lasta ylöspäin, luottaa kesälaitumilla harjaantuneeseen motoriikkaan.

Lue Demin kansihaastattelu: ”Luulin, että yksi lapsi riittäisi Ilkallekin”

Kolhuja tulee

Olen pumpulipuikkokasvattaja. Muussaan karkeat ruoat kolmevuotiaalle ja kiellän leikkipyssyt, ne eivät kuulu lapsille. Suojaan päätä kypärällä ja sydäntä lempeydellä. Samalla kuitenkin tökin lasta elämässä eteenpäin, tökin itsenäisyyteen, haastan häntä haastamaan itseään.

Tiedän, että vaikka kuinka pehmustaisin kulmat ja sensuroisin uutisvirran, kolhuja tulee joskus. Itsenäiseksi olennoksi pikkuvauvasta kasvanut poikaseni kiipeää vaikka kolmelle kiikkerälle jakkaralle yltääkseen tiskipöydän pähkinäpussiin. Pähkinäpussi on kaukana, hän kurottaa, tuoli keinahtaa, sydän hypähtää.

Niin se kiertokulku kulkee, ipana kasvaa ja äiti hermoilee. Jatkuvasti kiihtyvällä tahdilla, näemmä.

Eka päiväkotipäivä

Ensimmäisen lomanjälkeisen päiväkotipäivän koittaessa meitä molempia hirvittää. Lapsi ripustautuu apinana kaulaan, kietoo jalat ympärilleni ja marisee ja parkuu.

Minulla on kaksi vaihtoehtoa: joko halaan tiukasti ja supattelen nättejä ajatuksia korvaan. Myöhästyn koulustani, mutta ehkä poikasella menisi paha mieli pois.

Tai sitten sanon ipanalle ”vietä kiva päivä”, rutistan lujaa ja lyhyesti, väännän käpälät irti itsestäni ja käännyn kannoiltani.

Valitsen tämän vaihtoehdon. Päiväkodin eteisessä kuulen parun hälvenevän, ja ehdin kouluunkin ajallani. Tökkimisvaihdetta käytetty onnistuneesti.

Katson aina perääsi

Valmiiksi en tee elämää lapselle. Ainakaan kokonaan, vähän voin tietenkin jeesiä. Pumpulipuikolla kasvattaessa lapsi oppii toivottavasti luottamaan itseensä ja kykyihinsä, oppii olemaan pelkäämättä suurta maailmaa ja miljoonia mahdollisuuksia.

Pumpulipuikkokasvatus tarkoittaa sitä, että ipana saa kiipeillä puissa, niissä hauraammissakin, tietyllä harkinnalla. Tämä pitäisi vielä äidinkin muistaa, eikä antaa suojelijavaihteen jyrätä.

Katsoin kiipeilevää metriheikkiä yhtäkkisellä ylpeydellä. Mene vain, sinä pystyt siihen, kiipeä kiipeä, yritä olla tulematta kolisten alas. Minä katson sinua täältä. Minä katson aina perääsi.

Lue myös Elina Tanskasen kolumni: Ovatko lapset muovailuvahaa?

Kommentit (1)

Anteeksi pilkunviilaus, mutta vain vesi tippuu, kaikki muu putoaa. ;) Oikein loistavaa tekstiä, go Demi! :)

Vastaa käyttäjälle Maria Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X