Kuukauden äiti Laura Ruohonen: Lasten pitää saada uskoa, että elämä on ihanaa

Sanallinen ilottelu on keskeisessä roolissa myös Lauran ohjaamassa koko perheen musikaalissa Tippukivitapaus.

Miksi haluat tehdä taidetta lapsille?

”Lapsilla on mielikuvituksen vapaus, ja sen saman vapauden haluan tuoda näyttämölle. Taiteen tekeminen lapsille on riemukasta, koska samalla pääsee myös itse seikkailemaan ja voi päätyä minne tahansa. Lavalle saattaa kiitää mursu rullaluistimilla, ja maailman vanhin pizza laulaa aarian – rakastan sitä tunnetta, että aivan kaikki on mahdollista.

Minulla kesti kauan tajuta, että osaan kirjoittaa myös lapsille, vaikka olen aina saanut lapsiin kosketuksen leikin, naurun ja hassuttelun kautta. Osaan yhä leikkiä tosissani legoilla ja Littlest Pet Shopeilla. Lastenkirjoissani ja -näytelmissäni keskeisessä roolissa on kielellä ja sanoilla leikkiminen.”

Millaista äidiksi tuleminen on ollut eri ikäisenä?

”Olen tullut äidiksi 1980-, 1990-, ja 2000-luvuilla. Sain ensimmäisen lapseni, kun opiskelin Teatterikorkeakoulussa. Silloin kenelläkään ystävistäni ei ollut vielä lapsia.

Koetin tehdä vauvan kanssa kaiken saman, minkä olin tehnyt aiemmin. Elin pelkällä kahvilla ja lakulla. Synnytyksen jälkeen lähdin kovalle lenkille ja hoipertelin metsässä ihmetellen, miksei tunnu yhtä hyvältä kuin ennen.

Toisen ja kolmannen lapsen kohdalla äidiksi tuleminen oli helpompaa, koska en vaatinut itseltäni yhtä paljon. Opin nukkumaan päiväunet, kun olin väsynyt.

En koskaan suunnitellut saavani lapsia näin isoilla ikäeroilla. Elämä päätti sen puolestani. Minulle olisi ollut ehkä vaikeampaa tulla kirjailijaksi, jos lapset olisivat syntyneet vuoden välein.

Tarvitsen kirjoittaessani ajoittain totaalista rauhaa ja vetäydyn ulkosaaristoon kirjoittamaan. Silloin puolisoni on ollut päävastuussa lapsista ja kodista. Minulle arki onkin ollut jatkuvaa tasapainottelua oman työn ja viisihenkisen perheen kaaoksen välillä.

Rauhan ja yksinolon tarpeeni on perheelle rasite. Mielestäni on kuitenkin parempi, että olen kirjoittaessani joskus fyysisesti poissa sen sijaan, että istuisin kotona, mutten olisi oikeasti läsnä.”

Mikä äitiydessä on yllättänyt sinut?

”En arvannut, että minulla olisi näin suuri kaipuu isoihin lapsiini edelleen. Pikkulapsivaiheen symbioosin ymmärtää, mutta oli yllätys, että sama tarve jatkuu yhä.

Minusta tuntuu, että perhe on koossa vasta, kun kaikki viisi olemme läsnä. Toivon, etten rasita lapsiani tällä, vaan osaan antaa tilaa ja ilmaa.

Lasten pitää saada kasvaa ajatukseen, että elämä on ihmeellistä ja ihanaa. On haaste olla samalla rehellinen siinä, että maailma ei ole helppo eikä yksiselitteisen hyvä paikka.”