Lapsen kehitys 19.02.2017 Päivitetty 13.08.2019

Onko lapsi ujo vai mustasukkainen? Syyt, miksi lapsi roikkuu jatkuvasti äidissä

Ujo lapsi tarvitsee tukea – mutta entä jos kyse onkin jostain muusta, kuten mustasukkaisuudesta? Psykoterapeutti Suvi Laru Väestöliitosta pohtii, miksi lapsi roikkuu äidin kaulassa aina, kun ollaan vierailullla.

Teksti
Liina Putkonen

Kysymys: ”Lapseni roikkuu jatkuvasti minussa. Hän tulee kyläilytilanteissakin aina väliin ja kerjää huomiotani. Tyttäreni on jo viisivuotias, joten voisi luulla, että hän ymmärtää, että joskus äidin pitää saada jutella hetki rauhassa ystävän kanssa. Kuinka minun kannattaisi toimia?

Psykoterapeutti Suvi Laru vastaa: ”Meidän aikuisten voi olla vaikea ymmärtää tai hyväksyä lastemme erilaisuutta. Lapsen luonteenpiirteet voivat tuntua meistä vierailta ja niitä voi olla vaikea kestää tai edes sietää.

Toisaalta, jos lapsi on temperamentiltaan kovin samanlainen kuin aikuinen itse olen, lapsessa saattavat tuntua hankalilta ne piirteet, joista en pidä itsessäni. Lapsi ei ole tuhma, vaan hän toimii oman kokemuksensa mukaan mielekkäällä tavalla oman tunteensa mukaan.

Pohdin, onko lapsenne temperamentiltaan sen tyylinen, että hän tarvitsee hieman enemmän turvaa ja tukea uusia ihmisiä kohdatessaan? Kysy lapseltasi, miksi hän hakee sinusta paljon turvaa näissä tilanteissa.

Näin tuet ujoa lasta

Vaikka ihmiset olisivatkin tuttuja, voivat lapset jännittää vierailutilanteita. Se on ok ja asiaa voimme aikuisina helpottaa vain siten, että tuemme lastamme näissä tilanteissa.

Vahvat tunnepitoiset asiat, kuten mustasukkaisuus ja huomion tarve vanhemmalta, voivat joissakin tilanteissa olla lapsen ripustautumisen taustalla. On tärkeää, että pyritte antamaan arjessa lapselle paljon positiivista huomiota.

Lapsen kanssa kannattaa myös jutella etukäteen ja kertoa, että omat ystävät ovat äidille tärkeitä. Aikuiset voivat jutella hetken aikuisten asioita, tämän jälkeen taas ollaan yhdessä.

Älä painosta ujoa lasta

Lapsen kanssa voi myös suunnitella etukäteen tapoja, jotka auttaisivat häntä rohkaistumaan ja jaksamaan hetken ilman kosketusta vanhempaan. Mikäli tilanteessa on muita lapsia mukana, voitko sinä vanhempana auttaa lapsia aloittamaan yhteistä leikkiä ja tämän jälkeen siirtyä keskustelemaan ystäväsi kanssa?

Voiko lapselle keksiä jotain omaa tekemistä tai ottaa lempilelu mukaan vierailulle? Lapsen kanssa voisi myös yhdessä suunnitella palkinnon, jonka hän voi saada, kuten jokin mukava yhtenen tekeminen myöhemmin, mikäli lapsi rohkaistuu olemaan enemmän irti vanhemmasta.

Lue myös:

Satuttaako lapsesta saamasi palaute? Lue psykoterapeutin neuvot

Näin lopetat riitelyn kotitöistä – 3 vinkkiä psykologilta

 

suviPsykoterapeutti Suvi Laru on äiti sekä Väestöliiton Vanhemmuus-tiimin esimies, ja hän vastaa kuukausittain Kaksplus-lehden palstalla lukijakysymyksiin. Julkaisemme vastauksia myös netissä. Lähetä Suville kysymys osoitteeseen kaksplus(a)otava.fi

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X