Piiloleikki, hippa, majaleikit, kärryn työntäminen – miksi nämä ovat kaikkien pienten lasten lempileikkejä?

Miksi kaikki pienet lapset rakastavat piiloleikkiä, hippaa, majojen rakentamista ja tavaroiden järjestelyä? Taaperoiden lempileikit ovat tärkeitä psykologiselle kehitykselle – ja niin on myös vanhemman hyväksyvä katse.

Teksti Natalia Kisnanen
Pienten lasten lempileikit, piiloleikki, hippa, majaleikki
Piiloleikki on lapsista hauskaa, mutta sillä on myös syvällisempi ulottuvuus: lapsesta on ihanaa tulla löydetyksi ja kokea olevansa olemassa aikuisen silmissä.

Miksi kaikki taaperot pinkovat kikattaen pakoon, työntelevät väsymättä leluja kärryissä ja piiloutuvat, vaikka haluavat vain tulla löydetyiksi? Väitöskirjatutkija Annukka Pursi jos kuka osaa vastata, sillä hän tutkii parasta aikaa pienten lasten ja aikuisten välisiä leikkejä Helsingin yliopistossa. Mutta ihan ensiksi hän haluaa painottaa:

– Lasten leikkejä ei tarvitse selittää puhki. Jos lapset saavat niistä sisäistä energiaa ja tyydytystä, leikki on itsessään arvokasta, eikä kaikelle tarvitse löytää selitystä.

Selittäviä motiiveja homo sapiensin poikasten luontaisille leikeille silti löytyy. Monesti leikkiessä nämä motiivit tietenkin sekoittuvat iloisesti ja ovat yhtä aikaa läsnä.

Hippaleikki: itsenäistymisen harjoittelua ja rajojen kokeilua

– Hippaleikit ovat kiihkeitä ja niissä on jännitystä. Se, että pieni lapsi juoksee aikuisia karkuun, on kiintymyssuhteen ilmentymä. Lapsi kokeilee rajojaan, menee etäälle, mutta palaa tekemään turvatankkauksen. Jälleennäkemisen riemu on suuri, samoin riemu omien tutkimusmatkojen tekemisestä, Annukka Pursi selittää.

Huimaava rajojen kokeilu turvallisissa olosuhteissa on tärkeää aivojen kehitykselle. Aikuisen kanssa hän voi näin harjoitella tunteiden itsesäätelyä ja itsenäistymistä. Harjoittelematta ei opi, ja onkin aivan normaalia, että leikin jännitys kasvaa välillä liikaa ja ilo muuttuukin äkkiä pelokkaaksi itkuksi.

Piiloleikki: Kun lapsi löydetään, hän kokee olevansa olemassa

Jälleennäkemisen riemu liittyy myös piiloon menemiseen ja löydetyksi tulemiseen – ja yksinkertaiseen kukkuu-leikkiin, josta pitävät vauvatkin.

– Lisäksi kun lapsi löydetään, hän on olemassa. Pieni lapsihan ei vielä itse koe olevansa olemassa kuin toisten kautta, vanhemman katseen alla, Pursi toteaa.

Lapsi saa siis esiin tullessaan vahvistuksen pikku hiljaa voimistuvalle tunteelleen “minä olen tällainen”, “minä olen tämä tässä”.

Majaleikki tuottaa rauhoittavan turvallisuuden tunteen

Ahtaaseen paikkaan piiloon tai majaleikkiin ryömiminen tuottaa vielä lisämielihyvää turvallisuuden tunteen muodossa.

– Aikuinenkin tykkää käpertyä peittoon nukkumaan mennessään. Ahtaassa pesässä oleminen tuo pienen lapsen keholle rauhoittavan tunteen, niin kuin kapalointikin, tietää Annukka Pursi.

Pienten lasten lempileikit, piiloleikki, hippa, majan rakentaminen, majaleikki, mielikuvitusleikki

Kuvitteluleikeissä lapsi jäljittelee asioita, joita hän näkee ympärillään. Monet pienet lapset pitävät myös tavaroiden järjestelystä ja nauttivat siihen keskittymisestä.

Kuvitteluleikit: Lapsi käsittelee sitä, mitä näkee ympärillään

Jo yhdeksän kuukauden ikäinen vauva voi pystyä alkeellisiin kuvitteluleikkeihin, ja puolitoistavuotias osaa jo hyvinkin nauttia ajatuksesta, että nukke on vauva jota hänen tarvitsee hoitaa.

– Leikki on aina kulttuuri- ja aikasidonnaista. Kun pieni lapsi leikkii hoivaleikkejä,  kaupankäyntiä tai matkustamista, tai kärrää tavaroita paikasta toiseen, hän toistaa ja käsittelee sitä, mitä näkee ympärillään.

Mutta niin kauan kun lapsen sanavarasto ei riitä sanallistamaan kuvitelmia, hänen on vaikea leikkiä mielikuvitusleikkejä toisten samanikäisten lasten kanssa. Isomman lapsen tai aikuisen kanssa se voi onnistua alle kaksivuotiaaltakin.

– Taapero kohtaakin vertaisensa kehollisesti; hyppien, nauraen, juosten, tehden samoja asioita samaan aikaan tai eri aikaan, sanoo Annukka Pursi.

Järjestelyleikit: keskittyminen touhuun on tyydyttävää

Kun lapsi järjestelee ja kokoaa lelujaan tai vaikkapa keittiön laatikosta pihistämiään kauhoja, keskittymisestä tuleva tyydytys on hänen kehitykselleen hyvin tärkeää.

– Hiljaista, tuhisevaa tekemistä ei aina tarvitse mennä rikastamaan eikä sanoittamaan. Jos aikuinen menee väliin kysymään, että mitäs sinä siinä teet, hän katkaisee tutkivan toiminnan, Pursi huomauttaa.

Nyrkkisääntö: enemmän leikkiä kuin ruutuaikaa

Jos kerran leikkivä puuhastelu on lapsen kehitykselle niin tärkeää, onko ruudun toljotus sitten hyvinkin vahingollista? Onhan vaikkapa lastenohjelmien katseluun käytetty aika pois leikkimiseltä!

Annukka Pursi ei olisi ihan noin jyrkkä.

– Jos lastenohjelmaa katsoo yhdessä lapsen kanssa, katseluhetkestä voi tulla vuorovaikutuksellinen ja jutusteleva. Silloin se ei ole sellaista ruudun tuijotusta, jossa lapsi sulkeutuu toiseen maailmaan. Median maailman jakaminen muiden kanssa keskustellen olisi tärkeää ja aktivoivaa, Pursi pohtii.

– Pieni lapsi tarvitsee aktiivista toimintaa. Ainakaan sitä staattista ruudun äärellä yksin istumista ei saa olla enempää kuin tutkimista ja toimimista!

Lapsen ruutuajasta huolehtimisen rinnalla Pursi kehottaa aikuisia pohtimaan omaa ajankäyttöään.

– Onko aikuisilla enää aikaa vain katsella lastensa leikkejä ja nauttia niistä? Se, että lapsi vilkaisee aikuista leikkiensä lomasta ja näkee tämän nauttivan niiden katselusta, on vahvin mahdollinen viesti siitä, että se, mitä lapsi tekee, on merkityksellistä ja tärkeää!

Lue lisää: Onko lapsen kanssa pakko leikkiä? Psykoterapeutti vastaa

8 syytä, miksi sinun kannattaa leikkiä lapsesi kanssa – jo pari minuuttia päivässä riittää

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä