Lapsen kehitys 08.05.2015 Päivitetty 21.06.2021

Sähkösimulaatiosta apua yökasteluun

Mikäli yökasteluun ei löydy ratkaisua, voi kokeilla myös sähkösimulaatiota. Menetelmän tuloksia nähdään yleensä parissa kuukaudessa.

Teksti
Else Turunen

Viisivuotiaaksi yökastelu on täysin normaalia. Kouluiän lähestyessä lapsen voi viedä esimerkiksi uroterapeutin vetämään pissa- ja kakkakouluun. Kasteluun voi auttaa myös sähköstimulaatio.

Mitä on sähkösimulaatio?

Kyseessä on alun perin 60-luvulla aikuisten kivunhoitoon kehitetty TNS-hoito, jota antavat siihen erikoistuneet lantionpohjan fysioterapeutit.

TNS:llä hoidetaan lantionpohjan toimintahäiriöitä, esimerkiksi yliaktiivista tai laiskaa virtsarakkoa, ummetusta, päivä- ja yökastelua ja tuhrimista.

Käytännössä pintaelektronit liimataan hoidettavan alaselälle ennen nukkumaanmenoa 10-30 minuutiksi. Hoitotulos saadaan yleensä parissa kuukaudessa.

Hyviä hoitotuloksia on saatu myös pidätyskykyyn liittyvissä ongelmissa, naisilla emättimen laskeuman hoidossa, lihaksiston aktivoinnissa ja tunnon parantamisessa. Hoitoon tarvitaan lääkärin lähete.

Lue myös: Lapsen yökastelu on yleistä – miten auttaa yökastelijaa
Keskustele: Koululainen ja yökastelu

Mitä muita hoitoja yökastelijalle?

Uroterapeutin vetämä pissa- ja kakkakoulu on paikallaan, jos lapsen oma motivaatio ei riitä opetteluun vaikka ikää jo on eivätkä vanhemmatkaan jaksa opettaa.

Minirin-lääke auttaa toisia. Yökastelijoilla saattaa erittyä virtsan eritystä estävää hormonia normaalia vähemmän öisin, minkä vuoksi virtsamäärät ylittävät helposti rakon tilavuuden.

Hälytintä kannattaa harkita vasta lähemmäs kouluikäiselle, jos lapsi itse sen haluaa. Lapsen on itse herättävä hälytykseen ja mentävä vessaan. Hoito perustuu ehdollistamiseen. On olemassa lakanahälyttimiä eli kastelupatjoja, joita monet neuvolat lainaavat.

Myynnissä on myös pikkuhousuihin tai siteeseen kiinnitettäviä antureita, jolloin laitteen voi kiinnittää esimerkiksi yöpukuun tai valita langattoman laitteen. Hälytintä on käytettävä joka yö 2–3 kuukauden ajan.

Asiantuntijoina lantionseudun fysioterapeutit Miia Silventoinen ja Tuula Aho, Tampereen yliopistollisesta sairaalasta ja uroterapeutti Riitta Koppeli Jorvin sairaalasta.

Lue myös: Pottailun ABC: viisi vinkkiä kuivaksi opetteluun
Keskustele: Kokemuksia kasteluhälyttimestä

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X