Lapsen valehteluun on monta syytä

Lapsi alkaa ymmärtää toden ja sadun eron noin 5–6 vuoden iässä. Kuusivuotiaalla on jo selkeästi omatunto, joka kertoo, mitä saa tehdä ja mitä ei. Lapsi tietää, milloin hän puhuu totta ja milloin hän valehtelee. Aina toden puhuminen ei kuitenkaan onnistu. Lapsi voi valehdella satunnaisesti tai toistuvasti, ja niiden välillä on iso ero. Jos lapsi joskus väittää tehneensä läksynsä, vaikka näin ei olisikaan, todennäköisesti lapsi ei vain halua keskeyttää jotakin kivaa puuhaa kotitehtävien takia. Mutta jos koululainen jatkuvasti on vakuuttanut tehneensä läksynsä ja sitten kuukausien kuluttua selviääkin, että näin ei ole, kyse onkin vakavammasta asiasta.

Selvitä valehtelun syy

Kun ala-asteikäinen muuntelee totuutta, kannattaa ensin selvittää valehtelun syy. Lapsi voi kokeilla rajojaan ja testata, mitä hän voi tehdä. Toisaalta koululainen voi olla vain mukavuudenhaluinen. Hän voi päästä helpommalla valehtelemalla kuin puhumalla totta. Jos lapsi on hukannut takkinsa, hän voi väittää jättäneensä sen kouluun, jotta hänen ei tarvitse kuunnella äidin läksytystä omista tavaroista huolehtimisesta. Jatkuva valehtelu voi johtua esimerkiksi siitä, että lapsi kokee, että hänelle on asetettu liian kovia vaatimuksia. Hän mieluummin valehtelee kuin tunnustaa oman epäonnistumisensa. Koululainen voi esimerkiksi väittää osaavansa kaikki matematiikan tehtävät vain miellyttääkseen vanhempiaan.

– Lapsen valehtelu ei välttämättä johdu ajattelemattomasta tai välinpitämättömästä kasvatuksesta tai siitä, että lasta on laiminlyöty. Vastuulliseksi opetettu lapsikin voi valehdella, koska hän ei pysty toteuttamaan kaikkia toiveita ja pelkää vanhempien paheksuntaa, Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavien puhelinten ja nettipalvelujen päällikkö Tatjana Pajamäki-Alasara sanoo. Toistuva valehtelu voi johtua myös siitä, että perheessä on käytössä liian tiukat rangaistukset. Tällöin lapsi valehtelee välttääkseen rangaistuksen.

Korosta rehellisyyttä

Vanhemman vastuulla on puuttua valehteluun. Lapsi ei ole kehityksessään valmis, vaan hän vasta opettelee toimimaan muiden ihmisten tavoin.

– Vanhemmat ovat lapsille viittoja, jotka näyttävät, mikä käy ja mikä ei. Vanhempien esimerkki on äärettömän tärkeä rehellisyydessä. Vanhemmuutta on vaikea ulkoistaa siten, että aikuinen voisi vaatia lapsia tottelemaan sääntöjä, joita hän ei itse noudata, Tatjana Pajamäki-Alasara toteaa. Lapsen valehtelu voi tulla yllätyksenä vanhemmille. He eivät ole huomanneet lapsen käytöksestä, että jokin on pielessä. Kun syy valehteluun löytyy, se ei tarkoita, että vanhemmat hyväksyvät lapsen käytöksen. Perheessä pitäisi olla avoin ja lämmin ilmapiiri, jossa on mahdollista puhua myös ikävistä asioista.

– Vanhempien on otettava tiukasti kantaa rehellisyyden puolesta. Lapselle kannattaa selittää, että jos hän jatkaa valehtelua, vanhempien on vaikea tietää, milloin lapsi puhuu oikeasti totta. Lasta ei voi auttaa, jos hän ei ole rehellinen. Lapselle on tärkeää selvittää, että kun lasta rakastaa, vanhemman on tärkeää tietää, miten lapsen asiat oikeasti ovat. Siksi vanhemman on tärkeä saada tietää, jos lapsi on toiminut väärin tai ajattelemattomasti. Mahdollisista seuraamuksista kannattaa sopia lapsen kanssa yhdessä.