Lapsen kehitys 29.08.2016 Päivitetty 31.05.2023

Murrosikä voi alkaa jo alakoululaisella – Näistä merkeistä tunnistat teini-iän alkaneen

Murrosikä voi antaa ensimerkkejään jo ennen kuin lapsi täyttää kymmenen. Vanhempana voit tukea murrosikäistäsi monin eri tavoin.

Teksti
Tuija Manneri
Kuvat
iStock

Varhain kehittyvillä lapsilla murrosikä voi alkaa jo ennen kymmenvuotispäivää, kertoo nuorisolääkäri Elina Hermanson.

Perimä vaikuttaa paljon siihen, koska murrosikä alkaa. Jos isä tai äiti kehittyi varhain, samoin tapahtuu usein myös lapselle. Koska Suomen elinolot ovat hyvät, lapset kasvavat fyysisesti aiempaa suuremmiksi. Tämä kehitys on aikaistanut kehon kypsymistä ja murrosiän alkamista.

– Hyvinvoivissa länsimaissa murrosiän aikaistuminen on kuitenkin jo pysähtynyt. Lasten lihominen lisää nyt hieman tyttöjen rintojen kasvua, mutta se ei tiettävästi varhenna kuukautisia, Hermanson selittää.

– Sen sijaan juuri me aikuiset lyhennämme lapsuutta yhä enemmän kohtelemalla pieniäkin lapsia niin kuin he olisivat isoja ja itsenäisiä. Sysäämme heitä liian varhain lapsuudesta nuoruuteen.

Lapsista voi olla hauskaa leikkiä välillä aikuista vaikkapa pukeutumalla tai meikkaamalla, mutta silti vanhemmista irtautuminen pelottaa ja ahdistaa.

Esimurrosikäisen mieli on täynnä ristiriitaisia tunteita kiinnostavasta mutta pelottavasta aikuisuudesta. Jos tunteiden käsittelyyn ei ole välineitä, lapsen kanssa keskustelu juuttuu helposti pelkäksi riidaksi, johon otetaan avuksi alkeelliset keinot: huutaminen, nimittely ja ovien paiskominen.

Murrosikä tytöillä: Rintojen kasvu on ensimmäinen merkki

Murrosikä käynnistyy tytöillä rintojen kasvulla. Vain tyttö itse huomaa ensimmäisen pienen, nappimaisen kasvun nännin takana. Pian sen jälkeen elimistössä alkaa valmistua sukupuolihormoneja, jotka kiihdyttävät pituuskasvua.

– Parin nopean pituuskasvuvuoden jälkeen tulevat kuukautiset. Ne alkavat yleensä aikaisintaan kymmenvuotiaana, Hermanson kertoo.

Jos tytön rinnat alkavat kasvaa alle kahdeksanvuotiaana, syy pitää selvittää. Vaarana on, että tyttö jää lyhyeksi jos murrosikä alkaa liian aikaisin, koska ensimmäisten kuukautisten jälkeen kasvu jatkuu vain 3–11 senttiä.

Murrosikä pojilla: Ensimerkit jäävät usein huomaamatta

Poikien kivekset alkavat kasvaa aikaisintaan yhdeksän ja puolivuotiaana. Poika ei välttämättä edes huomaa sitä, koska murrosiän alkuvaiheessa hänelle ei vielä tapahdu juuri muuta.

Noin vuoden kuluttua kivesten suurenemisesta alkavat kasvaa myös penis ja häpykarvoitus. Sukupuolihormonit käynnistävät pojan pituuskasvupyrähdyksen vasta, kun hänelle on ensin kasvanut miehen sukuelimet.

Suuret erot siinä, koska murrosikä alkaa ovat kuitenkin normaaleja.

Anna murrosikäiselle yksityisyyttä

Murrosikä saa lapsen mielen herkästi myllertämään, ja pienetkin muutokset omassa vartalossa saattavat hämmentää. Hän haluaa riisuutua ja peseytyä yksin tai korkeintaan samaa sukupuolta olevien perheenjäsenten kanssa. Lääkärintarkastukset, uimahallit, pukuhuoneet ja muut vähäpukeiset tilanteet tuntuvat kiusallisilta, jopa ahdistavilta.

– Lapsen luontaista häveliäisyyttä ja yksityisyyden kaipuuta pitää kunnioittaa, eikä häntä saa painostaa nololta tuntuviin tilanteisiin. Hänen intiimistä kehittymisestään ei myöskään pidä laukoa vitsejä eikä kommentoida sitä muiden kuullen, Elina Hermanson sanoo.

Jos vanhempi ei pysty asiallisesti ja rohkaisevasti puhumaan kehon muutoksista, ne voivat alkaa tuntua lapsesta jotenkin likaisilta tai hävettäviltä.

Esimurrosikäinen tarvitsee vanhemmiltaan ennen kaikkea vahvistuksen, että hänellä ei vielä ole mikään kiire isoksi ja että hän on hyvä ja ihana juuri sellaisena kuin on. Lämminhenkiset keskustelut auttavat kasvavaa lasta hyväksymään kehonsa muutokset.

– Tämän ikäistä täytyy erityisesti suojella aikuisten maailmalta, Hermanson painottaa.

Esimurrosikäinen haluaa sisimmässään olla vielä lapsi. Vaikka esiteini saattaa kiroilla ja paiskoa ovia, vanhempien olisi todella tärkeää nähdä, kuinka pieni lapsi vielä on. Leikeille ja lapsellisuudelle pitää jättää tilaa.

Lue myös:
Esimurrosikä voi alkaa jo ennen kymmenvuotispäivää – Jo 9-11-vuotias voi olla esiteini

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X