Lapsen terveys 09.03.2017 Päivitetty 26.06.2023

”Lapsen keliakia ei ole maailmanloppu” – äidin 10 vinkkiä gluteenittomaan elämään

Hanna Maarian pienen tyttären tuskallisten vatsavaivojen syyksi paljastui keliakia. Hanna antoi vinkit keliakiaa sairastavan lapsen lähipiirille.

Teksti
Maria Mäkelä
Kuvat
iStock

1. Jos epäilet keliakiaa, vaadi tutkimuksia määrätietoisesti

”Aava” alkoi oireilla 2-vuotiaana alkusyksystä 2013 kakkaamalla jopa kymmenen kertaa päivässä. Öisin häntä koski mahaan ja itketti paljon. Jossain vaiheessa vaiva vaihtui kivuliaaksi ummetukseksi, joka helpottui vain lääkityksellä.

Diagnoosin saimme vasta toisen gastroskopian eli mahalaukun tähystyksen jälkeen loppuvuodesta 2014. Aava oli tuolloin 3,5-vuotias.

Diagnosointi on siis vaikeaa ja oireet moniulotteisia. Lapsen vatsa voi olla kipeä monesta muustakin syystä.

Älä ikinä aloita gluteenitonta ruokavaliota ennen diagnoosin saamista, sillä se voi vaikuttaa diagnoosin onnistumiseen.

Näin tunnistat lapsen keliakian

2. Ota aina mukaan lapselle eväät niin kylään, reissuille kuin tapahtumiinkin

Muut voivat hakea vaikka irtomyynnistä leivän evääksi, mutta keliaakikolle ei välttämättä ole tarjolla mitään sopivaa syötävää.

Joulun aikaan ota aina mukaan oma pipari, koska niitä tarjotaan joka paikassa, jopa lasten joulukirkossakin.

3. Soita aina etukäteen juhlapaikkaan

Muiden ei tarvitse olla keliakian asiantuntijoita. Soita etukäteen synttäripaikkaan tai muihin juhliin ja tarjoudu tuomaan omat eväät tai kertomaan keliaakikolle sopivia tarjoiluvinkkejä.

Iloksemme jokaisilla synttäreillä, missä tyttäremme on käynyt, kaverin äiti on ottanut Aavan tarjoilut sydämenasiakseen. Aavalle sopivia tuotteita on ollut tarjolla niin paljon, että minua äitinä on alkanut lähes itkettää.

Omatkaan eväät eivät ole surullinen juttu, vaan turvallinen, tuttu ja onnellinen asia. Niiden mukaan ottaminen ei haittaa yhtään. Tärkeintä on, että lasta ei jätetä sairauden vuoksi kutsumatta.

Lue myös: Äiti kertoo: Näin arki sujuu vaikeasti allergisen lapsen kanssa

4. Älä anna kenenkään sanoa lapsen kuullen, että gluteenittomat tuotteet ovat pahoja

Nykyään gluteenittomien tuotteiden valikoima on valtava ja hyvänmakuinen. Älä koskaan anna muiden väheksyä, inhota tai kauhistella lapsesi ruokavaliota. Se on ihan tavallista ruokaa! Lapsi ei jää mistään paitsi.

5. Vaihda saatu herkku kotona sopivaan

Jos lapselle ei ole kylässä mitään sopivaa syötävää, hän voi saada kotiin palatessa jotain hyvää. Kaverin tarjoaman karkin voi vaihtaa kotona omasta kaapista löytyvään herkkuun.

Päiväkotiin tai kouluun kannattaa viedä oma keksipaketti, josta lapsi saa, jos muut syövät synttärisankarin tarjoamia herkkuja.

6. Älä tee numeroa ruoan hankkimisen tai valmistamisen vaikeudesta

Joskus etsin hiki hatussa Aavalle sopivia tarjottavia kaupassa tai ravintolassa. Kun sitten tarjoilen hänelle ruoan, ei hän ehkä haluakaan sitä kuin teelusikallisen, koska hän on vasta pieni, tai ei ehkä olekaan nälkä. Tämä saattaa joskus turhauttaa vanhempaa.

En kuitenkaan korosta lapselle hänen ruokansa etsimisen tai valmistamisen työläyttä. Oli se helppoa tai vaikeaa, se tehdään aina, eikä siitä tehdä erityisnumeroa siksi, että hänellä on keliakia.

7. Ole tarkkana ravintolassa

Isoimmat ongelmat olemme kohdanneet ravintoloissa. Huoltoasemalla gluteenittomiksi merkityt ranskalaiset friteerattiin astiassa, jossa friteerataan myös nuggetit, jotka taas sisältävät vehnäjauhoja. Tällaiset ranskalaiset eivät ole enää gluteenittomia. Asiaa täytyy aina muistaa kysyä etukäteen.

Harmittaa, jos lapselle ehdotetaan ravintolassa päivälliseksi pelkkää salaattia. Lapsi ei halua herkutella salaatilla!

Enemmän perheellämme on kuitenkin hyviä kokemuksia. Esimerkiksi Rossossa on loistava gluteeniton valikoima ja osaava palvelu.

8. Sovella ulkomaanmatkoilla

Ulkomailla matkailu on stressaavaa ruoan suhteen. Hotellien keittiöitä varoitamme tulostamme aina etukäteen ja käytämme Keliakialiiton kielikäännöksiä.

Usein annamme Aavalle iltapuuron hotellissa ja lähdemme vasta sen jälkeen ravintolaan myöhäiselle illalliselle. Tilaamme Aavalle vaikka pelkän jälkiruoan, kun hän on jo syönyt tuttua ja varmasti turvallista ruokaa hotellissa.

9. Opeta lapselle ruokavalion noudattamisen tärkeys

Lapsen tulee ymmärtää, miten tärkeää on ehdoton, elinikäinen gluteeniton ruokavalio. Vain sen avulla hän pysyy terveenä.

10. Suhteuta: se on keliakia, ei maailmanloppu

Kotiarjessamme keliakia ei näy mitenkään erityisesti. Teemme kaiken ruoan gluteenittomana, koska on paljon helpompaa, että kaikki syövät samaa. Vain leivät, murot ja puurot ovat pöydässämme kahdenlaisia: gluteenia sisältäviä ja gluteenittomia.

Kaupassa käynti on nykyään nopeaa ja helppoa. Osaamme ulkoa esimerkiksi sopivat karkit, jäätelöt ja muut tuotteet, vaikka joka kerta silti vielä tarkistamme tuoteselosteen.

Lue myös: Lapsen ruoka-aineallergiat: Allergiaperheen parhaat vinkit

Artikkelia päivitetty 5.9.2022

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X