Lapsen terveys 01.03.2018 Päivitetty 13.08.2019

Onko teillä kotona pieni nuhanenä? Näin opetat hänet niistämään

Niistäminen voi olla pienelle nuhanenälle haastavaa, mutta onneksi sitä voi harjoitella kylvyssä, peilin edessä tai leikin avulla.

Teksti
Maria Soininen
Kuvat
iStock

Flunssa on erityisesti pikkulasten perheessä tuttu juttu, ja monet lapset saavatkin vuoden aikana 3–6 flunssatartuntaa. Niistäminen on tehokkain ja nopein tapa saada nuhan tukkimat nenäontelot aukeamaan, mutta pienillä lapsilla taito voi vaatia harjoittelua. Pää kääntyy aina vastakkaiseen suuntaan, mihin vanhempi koittaa tähdätä nenäliinaa. Räkä valuu ja nyt myös kyyneleet.

Voit aloittaa harjoittelemisen sillä, että kerrot lapselle, mistä niistämisestä on oikeastaan kysymys: kun lima irtoaa nenäonteloista, on helpompi olla ja hengittää. Näillä keinoilla lapsi pääsee opettelemaan niistämistä myös käytännössä.

1. Idea tutuksi

Sen sijaan, että käsket lastasi turistamaan välittömästi nenäliinaan, opeta hänet ensin puhaltamaan ilmaa nenän läpi. Miltä ilmavirta tuntuu? Lapsi voi myös laittaa kämmenen nenän eteen, mikä helpottaa ymmärtämään sitä, miten ilma kulkee nenästä ulos.

2. Kuka puhaltaa parhaiten?

Tutustuta lapsi niistämisen saloihin leikin avulla. Tee pöydälle teipistä lähtö- ja maaliviiva. Laita lähtöviivalle kaksi kevyttä esinettä, kuten paljetteja, villalankaa tai höyheniä. Asettakaa kasvonne pöydän tasolle, ja koittakaa saada esineet maaliin pelkästään nenän kautta puhaltamalla.

3. Hyödynnä kylpyhetki

Veden äärellä on kätevä opetella niistämistä. Rohkaise lasta puhaltamaan nenästään ilmaa ulos veden alla, ja ihmetelkää yhdessä kuplia, joita veden pintaan nousee.

© iStock

4. Paperinen vai kankainen?

Kun ulos puhaltaminen sujuu, kokeilkaa nenäliinoja. Pyydä lasta sulkemaan kädellään varovasti toinen sierain ja puhaltamaan nenällään. Tehkää sama molemmille puolille. Jotkut lapset voivat vältellä niistämistä, koska paperi tuntuu inhottavalta nenää vasten. Tällöin paperinen nenäliina kannattaa vaihtaa kankaiseen.

5. Katse peiliin

Lapsen voi olla hankala hahmottaa, mitä niistämisessä tapahtuu, koska hän ei näe sitä. Kun seuraavan kerran niiskututtaa, pyydä lapsi peilin ääreen. Vaikka vanhempi tuskin riemuitsee lopputuotoksen näkemisestä, lapselle räkäklimpin näkeminen voi auttaa oivaltamaan, mistä oikeastaan on kysymys.

6. Muista puhtaus

Kun lapsi on niistänyt, opasta häntä laittamaan nenäliina välittömästi roskikseen. Kerro myös käsienpesun tärkeydestä: bakteerien — tai nuhapöpöjen tai räkäpeikkojen — ei pidä päästä leviämään.

7. Tee niistämisestä kiva asia

Niistäminen on taito siinä missä kengännauhojen sitominen. Kun harjoittelette niistämistekniikka, kerro, että opetellaan uutta taitoa, joka on lapsen parhaaksi. Voit myös hankkia lapselle oman pienen nenäliinapaketin, joka on vain ja ainoastaan hänen. Ikioma aarre, mikäs sen kiehtovampaa.

Lähteet: parenting.com, todaysparent.com

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X