Terveys 9.9.2016
TEKSTI Saga Wiklund
KUVAT iStock

Suunnitteletteko raskautta? Jättäkää molemmat alkoholi

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Alkoholi voi muuttaa sikiön geenien toimintaa tuoreet tutkimustulokset kertovat. Kaksplus kysyi tutkimuksen tehneeltä, epigenetiikan dosentti Nina Kaminen-Aholala tarkemmin, miten alkoholi voi vaikuttaa sikiöön.

Miksi alkoholista pitäisi kieltäytyä jo silloin, kun suunnittelee raskautta?

Alkion kehityksen alkuvaihe on herkkä häiriötekijöille. Alkoholi voi muuttaa pysyvästi sikiön geenien toimintaa, ja alkuraskauden geneettiset muutokset näyttävät säilyvän loppuelämän. Aika ennen syntymää on siis hyvin merkityksellistä koko loppuelämän hyvinvoinnille.

Olisiko miehenkin syytä luopua samalla alkoholista?

Runsas alkoholinkäyttö aiheuttaa muutoksia siittiöihin. Miehelläkin on siis hyvä syy olla juomatta.
Jos naisella on yhtään vaikeuksia luopua alkoholista, miehenkin on mielestäni hyvä jättää alkoholi tukitoimena. Se olisi reilua.

Keskustele:
Raskaus ja miehen alkoholinkäyttö

Paljonko runsaalle alkoholin juomiselle altistuneita lapsia syntyy Suomessa vuosittain?

Arviolta 500–3000, kukaan ei tiedä tarkkaa lukua. Ongelmia salataan myös paljon.

Kannattaako ahdistua, jos on juonut 1–2 lasia viiniä ennen kuin tiesi raskaudesta?

Alkoholin vaikutus sikiöön on sitä merkittävämpi, mitä suurempi on äidin veren alkoholipitoisuus. Eli pahinta on, jos vedät kunnon kännit. Jos on juonut lasin tai kaksi, on parempi olla stressaamatta, mutta jatkossa kannattaa luopua kokonaan alkoholista. En voi kuitenkaan sanoa, ettei tällä määrällä ole mitään merkitystä, koska en tutkijana voi olla siitä varma.

Lue myös:
Kaksplus testasi alkoholittomat viinit

Jos äiti juo runsaasti raskausaikana, miten se vaikuttaa lapseen?

Se voi joko lisätä tai hiljentää geenien toimintaa. Esimerkiksi kasvua säätelevien geenien toiminta muuttuu: alkoholi hidastaa etenkin pään kasvua. Aivot eivät myöskään kasva normaalisti, ja keskushermoston toiminta häiriintyy. Alkoholi aiheuttaa myös ylivilkkautta sekä muistin ja oppimisen häiriöitä, jotka on paikallistettu aivojen hippokampukseen.
Alkoholille altistuneilla lapsilla esiintyy myös tavallista enemmän vaurioita sydämessä, luustossa, munuaisissa ja aistinelimissä.

Lue myös:
Raskausaikana ravinnon laatu on tärkeintä

Miten geenivirheet vaikuttavat kehossa?

Pienikin virhe keskushermostossa voi olla hyvinkin ratkaiseva. Kun solut jakautuvat, ne kopioituvat, eli lapsen kasvaessa virhe leviää ja kertautuu. Jossakin solutyypissä virhe voi olla hyvin haitallinen.

Onko mahdollista, että tulevaisuudessa vastasyntyneiden alkoholivaurioita tutkitaan geenitesteillä jo synnytyssairaalassa?

Uskon, että se voi olla todellisuutta muutaman kymmenen vuoden päästä. Veri- tai pyyhkäisynäyte vastasyntyneen suun limakalvolta voisi kertoa, onko aivojen kehityksessä tapahtunut pahoja alkoholin aiheuttamia vaurioita, ja lasta voitaisiin auttaa varhaisemmassa vaiheessa. Osa alkoholin vaurioittamista lapsista jää hoitamatta, kun ongelmia ei tunnisteta.

Teet nyt tutkimusta, jossa mukana on äitejä Naistenklinikan HAL-klinikalta. Mitä siinä on selvinnyt?

Ainakin se, että alkoholi vaikuttaa myös istukan geenien säätelyyn ja istukan toimintaan. EpiFASD-tutkimus on vielä kesken. Epigenetiikassa keskitymme DNA-juosteen luentaan vaikuttavien säätelytekijöiden tutkimiseen. HAL on erityispoliklinikka alkoholi-, huume- ja lääkeongelmaisille odottajille.

Käyttävätkö paljon alkoholia juovat odottajat paljon myös muita päihteitä?

Kyllä. HAL-klinikan äideistä moni käyttää sekä huumeita, alkoholia että lääkkeitä. Suomessa tyypillistä on juuri aineiden sekakäyttö. Näiden lisäksi valtaosa äideistä polttaa tupakkaa. Huumeiden ja lääkkeiden haitoista sikiölle tiedetään kovin vähän, vaikutuksia on vasta alettu tutkia.

Jos odotat ja sinulla on alkoholin tai muiden päihteiden kanssa ongelmia, rakasta tulevaa lastasi ja itseäsi, ja hae apua! Ota yhteyttä neuvolaasi tai Ensi- ja turvakotien liiton päihteitä käyttävien äitien nettiryhmään.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu
Juttu jatkuu mainoksen jälkeen
Juttu jatkuu

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Suomen kattavin vanhemmuusmedia: hyötytietoa vanhemmuudesta, perheblogeja ja suosittu keskustelufoorumi. Tervetuloa viihtymään!

Seuraa
meitä: