”Lapseni uhmaikä on kestänyt 5 vuotta” – taiteilija Nina Pirhonen: Kolmessa asiassa en jousta

Ehdottomuus ei toimi uhmaikäisen kanssa, lastenkirjailija Nina Pirhonen on huomannut. Melkein kaikesta muusta voi neuvotella paitsi hampaiden pesusta.

Teksti Piia Sainio
Nina Pirhonen on tehnyt muun muassa Pompom-kirjasarjan lapsille ja suunnitellut kuoseja Marimekolle ja Vimmalle. Uusimman Leo Leijona -lastenkirjan kuvitusnäyttely oli kirjan julkaisun aikaan Helsingissä Annantalossa.

Helsinkiläisen taiteilijan Nina Pirhosen, 44, perheessä uhmaikä on jatkunut viitisen vuotta. Ninalla on yksi lapsi, 6-vuotias Miska.

– Kun sanon, että nyt on hammaspesun aika, vastaus on kiihkeä ei, edelleenkin, Nina kertoo.

Uhmaikä – tai Ninan sanoin tahtoikä – alkoi pojan ollessa alle vuoden ikäinen. Kun vauva vaikkapa konttasi töpselin luo ja yritti vetää siitä, äidin kieltäessä tämä vain vilkaisi vanhempaansa ovela virne naamallaan ja jatkoi vetämistä.

”Arki sujuu, kun kumpikin joustaa”

Yhdessä eläminen ja tahtotilojen käsitteleminen on ollut opettelua sekä lapselle että äidille.

– Välillä luovitaan vähemmän ja välillä enemmän. Olen joutunut ihan hirveästi opettelemaan kärsivällisyyttä.

Neuvottelutilanteet ovat perheessä jokapäiväisiä. Pitääkö palikkaleikki lopettaa nyt vai saako laittaa vielä yhden palikan? Tai sittenkin kaksi?

Perheessä on mietitty linjanvetoja: Kuinka paljon lapselle annetaan oikeuksia, kuinka usein hän saa tahtonsa läpi, kuinka usein vanhemmat tulevat puoliväliin vastaan? Ja milloin vanhemmat sanovat, että nyt riittää?

Nina on huomannut, että huutamisesta ja pakottamisesta seuraa vain kyyneliä ja pahaa mieltä.

– Tämä on ollut pitkä tie. Parhaiten arki sujuu niin, että kumpikin vähän joustaa. Ehdottomuus ei kauhean hyvin toimi. Paitsi hammaspesussa.

Sen suhteen on vain pakko olla ehdoton.

”Olemme kokeilleet kaikki harhautukset”

Hampaiden pesun, palikkaleikin lopettamisen ja muita arjen pieniä suuria haasteita Nina on napannut mukaan uuteen kirjaansa Leo Leijona sanoo ei. Siinä kovasti Ninan poikaa muistuttava leijonanpentu haluaa ihan itse päättää ihan kaikesta.

Leo Leijonan vanhemmat ovat siitä erityisiä, että he eivät hermostu pennulleen. He jaksavat juksata, lyödä leikiksi, selittää ja keksiä kompromisseja.

Leo Leijona sanoo ei

”Äiti tuli suukottamaan. Oli ihanaa olla äidin sylissä. Mutta kun äiti sanoi, että olisi aika pestä hampaat, Leo puristi suunsa tiukasti kiinni.” Nina Pirhonen: Leo Leijona sanoo ei!

Kun Leo kieltäytyy avaamasta suutaan hampaiden pesua varten, äiti kutittaa poikaa masusta niin, että nauru karkaa suusta ja samalla sinne sujahtaa hammasharja.

Noinko se teillä sujuu, Nina?

– On sitäkin tapaa käytetty, kun lapsi oli pienempi. Enää ei ihan hirveästi. Olemme kokeilleet kaikki mahdolliset harhautukset ja narratukset, keksineet mitä vain, jotta homma saataisiin toimimaan, Nina sanoo nauraen.

”Tämän ajan kasvatusfilosofiat painottavat keskustelua ja tunteiden sanoittamista, mutta myös selkeillä pelisäännöillä on paikkansa.”

– Nykyään yleensä vain huokaisen syvään. Sanon, että avaa suu. Ja sitten odotellaan vähän aikaa.

Kuusivuotiaan hammaspesu onnistuu jo ilman suurempaa taistelua, mutta kädenvääntöä siitä käydään joka kerta.

Perustelujakin äiti esittää lapselleen, kuten että pesemättöminä hampaat menevät huonoon kuntoon ja siitä seuraa sitten taas vaikka mitä.

Silti pojan suusta kuuluu ei.

– Liika selittäminen ei auta. Tämän ajan kasvatusfilosofiat painottavat keskustelua ja tunteiden sanoittamista, mutta myös selkeillä pelisäännöillä on paikkansa.

Uhmaikä vaatii vanhemmalta mielikuvitusta

Kirjaansa Nina otti mukaan nimenomaan positiivisia toimintamalleja ja keinoja. Miksi?

”Pahin uhmaikä saattaa olla loputonta kiristelyä.”

– Koska pahin uhmaikä saattaa olla loputonta kiristelyä. Vanhemmasta voi tuntua siltä, ettei päivässä ole mitään muuta kuin jatkuvia kieltoja ja rajojen asettamista. Eihän sellaista kirjaa voi tehdä!

Kirjansa avulla Nina haluaa ruokkia paitsi lapsen myös vanhemman mielikuvitusta. Vaikka kyseessä on lasten kuvakirja, sitä lukiessaan myös vanhempi voi voimaantua.

– Vaatii paljon mielikuvitusta, jotta pystyy tekemään asioita positiivisen kautta. Eikä aina vain jaksaisi leikkiä roolileikkejä tai keksiä kilpailuja, jotta saa lapsen pukemaan vaatteet päälleen.

”Aikuinen voi odottaa”

Kun samaa kädenvääntöä käydään joka päivä uudelleen ja uudelleen, vanhemman kärsivällisyyttä koetellaan.

Miten on mahdollista pysyä rauhallisena silloin, kun pitäisi vaikkapa ehtiä päiväkotiin kahdeksaksi, mutta lapsi haluaa kiipeillä kalliolla tai tutkia muurahaisia eikä matka etene lainkaan?

Nina pitää hermonsa kurissa ajattelemalla ajan rajallisuutta.

– Lapsi on lapsi vain hetken. Joskus tulee vielä se aika, kun saan enemmän aikaa itselleni. Ei tämä loputtomiin kestä, hän sanoo.

– Aikuinen voi odottaa. Tässä elämänvaiheessa myönnytyksiä vain pitää tehdä.

Päiväkotimatkan venähtämiseen Nina on sopeutunut.

– Pyrin aina tietoisesti luopumaan omasta toiveestani, vaikkapa siitä, että haluaisin jo nyt kupillisen kahvia enkä vasta myöhemmin. Jaksan odottaa pienen hetken kauemmin.

Ninan työ on siinä mielessä elämäntilanteelle suotuisaa, että hän työskentelee kotona. Työt kuvittajana, kirjailijana, vaatesuunnittelijana ja graafikkona eivät yleensä ole kiinni siitä, että työpöydän ääressä pitäisi olla minuutilleen tiettyyn aikaan.

– Toisaalta se tuo omat vaikeutensa, Nina nauraa.

– En voi hoputtaa lastani sillä perusteella, että minun pitää olla töissä kello yhdeksän tai saan potkut!

Nukkumisesta, syömisestä ja hammaspesusta ei neuvotella

Miten vanhempi sitten voi tietää, milloin rajoista voi käydä keskustelua lapsen kanssa ja milloin niistä on pidettävä  tiukasti kiinni?

– Sen kun aina tietäisi! Yleensä harkitsen aina asiaa sen mukaan, kuinka suoraan se koskee lapsen terveyttä ja hyvinvointia.

Nina on päättänyt, että keskustelua ei käydä nukkumaanmenoajoista, syömisestä tai hammaspesusta, koska ne vaikuttavat suoraan hyvinvointiin.

– Mutta jos asia ei ole niin kauhean vakava, voin joustaa ja luopua ehdottomuudesta. Lapsi kokee iloa siitä, että hän saa välillä päättää ja sanella ehtoja.

Monesti vanhemmat saavat kuulla varoittelua siitä, että jos jossakin asiassa antaa kerran periksi, sen jälkeen lapsi on aina kinuamassa joustoja.

– Kyllähän lapset ovat fiksuja. Jos lapsi joskus on saanut tehdä jotain, hän yrittää saada tahtonsa läpi myöhemminkin.

Joustamalla vanhempi saattaa siis aiheuttaa itselleen vähän enemmän töitä vähäksi aikaa.

– Mutta ei se minun mielestäni niin vakavaa ole.

Lue vinkit, miten jaksaa uhmaikäisen kanssa

Psykologi kertoo, mitä tehdä kun lapsi saa kiukkukohtauksen

Kommentit

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä