Uusi tieto koronasta ”saattaa puoltaa koulujen sulkemista” – tarttuu sittenkin lapsiin yhtä helposti kuin aikuisiin

Ei kuitenkaan edelleenkään ole täysin selvää, onko lapsilla tärkeä rooli viruksen levittämisessä.

Teksti Anniina Rintala
Kuvat iStock
Korona tarttuu lapsiin
Koulujen sulkeminen jakaa asiantuntijoiden mielipiteitä.

Miten korona tarttuu lapsiin? Tutkijoita ympäri maailman on pohdituttanut, tarttuuko korona lapsiin vai sairastuvatko he vain muita lievemmin tartunnan saatuaan. Nyt tilanteen laita on selkiytynyt.

– Lapset saavat tartunnan yhtä todennäköisesti kuin aikuiset, mutta he eivät sairastu, kertoo Justin Lessler, infektiotautien epidemiologi Johns Hopkins Bloomberg School of Public Health -yksiköstä Baltimoresta Nature-medialle.

Epidemiologien tutkimuksessa tarkasteltiin tartunnan saaneiden lisäksi heidän yhteyksiään ihmisiin, joiden kanssa tartunnan saaneet olivat tekemisissä.

Tutkijoille selvisi, että alle kymmenvuotiaat lapset sairastuivat yhtä todennäköisesti koronaan kuin muutkin ikäryhmät. Ihmiset, jotka asuivat samassa kotitaloudessa tartunnan saaneen kanssa, saivat tartunnan kuusi kertaa todennäköisemmin kuin ne, joiden kanssa tartunnan saanut oli muuten tekemisissä.

Infektiotautien epidemiologi Ben Cowling Hongkongin yliopistosta arvelee Naturelle, että tartuntoja ei ole pantu merkille kouluissa, koska lasten oireet ovat lieviä.

Tutkimuksen johtajan kanssa samassa laitoksessa työskentelevä epidemiologi Caitlin Rivers tviittasi tulosten julkistamisen jälkeen, että selville saatujen faktojen valossa koulujen sulkeminen saattaisi tulla kysymykseen.

Tutkimuksessa tarkasteltiin 391 henkilöä, jotka oli diagnosoitu oireiden perusteella ja 1286 heidän kanssa läheisessä kontaktissa ollut ihmistä. Sairastuneisiin yhteydessä olleilta ihmisiltä selvitettiin testillä, saivatko he tartunnan, vaikka oireita ei olisi ollut.

Asiasta uutisoi myös Tekniikan Maailma.

Korona tarttuu lapsiin – mikä on heidän roolinsa viruksen leviämisessä?

Lesslerin mukaan ei kuitenkaan edelleenkään ole täysin selvää, onko lapsilla tärkeä rooli viruksen levittämisessä. Esimerkiksi kausi-influenssassa lapset yleensä saavat flunssaoireita ja ovat oleellisia leviämisen ketjussa.

Suomessa ja muualla maailmalla on kuitenkin päädytty eristämään lapsia karanteeniin. Kangasalla kokonainen koulu päätettiin sulkea koronaviruksen vuoksi. Viime päivinä on myös uutisoitu koulujen henkilökuntaan kuuluvista tartunnan saaneista, jotka on eristetty karanteeniin.

Siitä, auttavatko karanteenit ja julkisten rakennusten sulkeminen, ollaan asiantuntijoiden piireissä eri mieltä. Osa pelkää, että karanteenit voivat johtaa siihen, että ihmiset eivät hae itse apua tartuntaan.

Esimerkiksi Yhdysvalloissa lasten ja nuorten on havaittu herkästi kokoontuvan kirjastoissa tai kauppakeskuksissa, jos koulujen ovet ovat säpissä.

Korona tarttuu lapsiin – käsipesu tärkeää

Aikuisen kannattaa olla tarkka, että lapsen kädet tulevat huolella pestyiksi. Kuva: iStock

Lue myös: Koronavirus: Näin Kela maksaa päivärahaa, jos lapsi joutuu karanteeniin

Tekniikan Maailman ilmainen Korona-teemalehti verkossa

Kommentit

1 kommenttia
Avatar

Onhan tämä ollit jo alusta asti selvillä jo tammikuudsa kun kiinasta virus lähti..Kysessä sairaus joka iskee imminijärjrstelmään..ja aiheutaa hengitystie ahtaumaa keuhkoihin..lapsilla on hyvä immuni kyky ja keuhkoihin kohdistuvat sairaudet harvinasia..laset kokevat kaikki flunssatkin lievempinä kuin aikuinen..lapsennkeuhko ei kestä yskimistä niikuin aikuisen ja siksi elimistö lapsilla suojaa keuhko järjesyelmää.Aikuisilla on jo immunijärjestelmä kulunut kuin vanhoilla autoilla esim jos paljon tekemisesdä pölyjen tsi tupakan kansssa elimet herkistyy.Sama se on jos lasi leikkii ulkona haavat paranee nopeammin .Lapsi levitää virusta samalla tavalla kuin aikuinen ..esim päiväkodeissa työnyekijät tulevat herkemmin flunssan.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Lue seuraavaksi

Yhteistyössä