Lapsi 29.03.2017 Päivitetty 27.03.2020

Vauvakuume – miltä se tuntuu ja miksi se tulee?

Vauvakuume kumpuaa vahvasta kaipuusta omaan lapseen. Toisilla vauva valtaa ajatukset täysin yllättäen, toisilla haave on kulkenut mukana vuosia ja tulee yhä uudestaan, vaikka perhettä jo olisikin.

Teksti
Maria Mäkelä
Kuvat
iStock

”Vauvakuume. Jo 19-vuotiaana se iski ja paheni vaan vuosi vuodelta. 25-vuotiaana alkoi kello toden teolla tikittää, mutta silloinen poikaystävä ei lapsia halunnut. 26-vuotiaana uusi parisuhde ja selvät sävelet, että kaksi vuotta ollaan yhdessä ennen kuin aletaan yrittää. Nyt olen 29-vuotias ja esikoinen syntyi pari kuukautta sitten. Kymmenen vuotta ehdin siis haaveilemaan ja kuumeilemaan. Vaan mies (40) pisti paremmaksi – hänellä on ollut sama vaiva jo 20 vuotta!”

– Vauvakuume on voimakas tunne, joka ilmenee syvänä kaipuuna saada oma lapsi, kertoo aihetta tutkinut Väestöliiton tutkimusprofessori Anna Rotkirch.

Terminä kuume on hankala, sillä se merkitsee eri ihmisille eri asioita. Toiset käyttävät sitä kevyesti ja saattavat vauvan nähdessään ajatella, että ”voi miten söpö, tässähän iskee halu saada oma”. Toisille se merkitsee sisällä jäytävää tyhjyyttä ja pakottavaa tarvetta saada jälkeläinen.

– Vahvasti oireileva vauvakuume ei ole leikin asia. Naiselle voi olla hyvin vaikeaa, jos kuume on kova, mutta olosuhteet eivät ole vauvalle otolliset, Rotkirch kuvaa.

– Ristiriita järjen ja tunteen välillä voi olla suuri.

Vauvakuume voi yllättää tai olla ikuista

”Ensimmäisen kerran se iski kunnolla 27-vuotiaana. Tuolloin minulla oli kuitenkin jo kaksi lasta. Kuumeilun tuloksena nykyään kolme.”

Tavallisimmin vauvakuume iskee hiukan alle kolmekymppisiin naisiin ja usein täysin yllättäen.

– Naiset ovat kertoneet tunteen iskeneen kuin salama kirkkaalta taivaalta. He eivät ehkä ole koskaan aiemmin haaveilleet lapsesta, Rotkirch sanoo.

”Vauvakuume minulla on ollut varmaan aina. 4-vuotiaana sanoin äidille, että heti kun mahdollista niin mulle tulee vauva. No, olin sentään 18, kun esikoinen syntyi.”

Toiset taas ovat unelmoineet lapsesta niin kauan kuin voivat muistaa. Osalle tarpeen tyydyttämiseen riittää yksi tai kaksi lasta, osa kokee jatkuvaa, ”kroonista” kuumetta, joka on riippumaton lasten lukumäärästä.

Suurperheen äiti paljastaa: ”Minulla on krooninen vauvakuume”

Joskus vauvakuume tuntuu kehossa

Vauvakuume saattaa olla hyvin kokonaisvaltaista. Vauvasta haaveilevat saattavat uneksia vauvoista niin valveilla kuin nukkuessaankin, hypistellä vauvanvaatteita ja nähdä raskaana olevia kaikkialla.

– Monet naiset tuntevat kaipuun fyysisestikin. He ovat kuvanneet tuntemuksia rinnoissa, vatsassa ja kohdussa, Rotkirch kertoo.

Vauvakuume iskee yllättäen.

Haave lapsesta voi iskeä yllättäen – sekä miehiin että naisiin.

Rotkirchin tutkinuksen mukaan vauvakuume on tuttu ilmiö myös miehille.

– Miehillä saattoi olla sama voimakas kaipuu omaan lapseen. He eivät kuitenkaan kuvailleet yhtä selkeitä ruumiillisia tuntemuksia, esimerkiksi tyhjyyden tunnetta sisällään, kuin lasta toivoneet naiset.

Naisilla vauvakuume voi olla syntysyiltään ainakin osittain hormonaalinen. Se ei kuitenkaan ole yhtä vahva tai miltei kaikkia yksilöitä koskettava tunne kuten vaikkapa seksuaalinen halu. Kuumeen puhkeaminen ei välttämättä tarkoita lastenhankintaa.

– Tunnetta ei ole mikään pakko seurata, Rotkirch huomauttaa.

– Tutkimuksessamme oli naisia, jotka olivat päättäneet, etteivät halua lapsia. Jos vauvakuume iski, he vain odottivat sen menevän ohi.

Älä jää odottamaan vauvakuumetta

”Vauvakuume ei ole vielä iskenyt! Silti kyllä kaksi lasta…”

Jos et ole koskaan kokenut vauvakuumetta, ei syytä huoleen, sillä se ei kerro mitään sopivuudestasi vanhemmaksi. Suurin osa suomalaisista pariskunnista on tehnyt päätöksen lapsen hankkimisesta ilman polttavaa kuumetta.

– Vaikka vauvakuumetta ei olisi koskaan ollutkaan, vanhemman rakkaus kyllä tulee sitten vauvan tulon myötä, Rotkirch sanoo.

– Jos haluat lapsen, älä jää odottamaan vauvakuumetta. Sitä ei välttämättä koskaan tule.

Kursivoidut kohdat ovat Kaksplussan Facebook-ryhmäläisten kokemuksia aiheesta.

Lue lisää:

Biologinen kello tikittää – pitäisikö pakastaa munasoluja?

Testaa, oletko valmis uuteen vauvaan

Onko sinulla vauvakuumetta? Keskustelu aiheesta täällä!

 

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X