Vanhemmuus Minä vanhempana
11/09/2015

”Valmistauduin turhaan vauvan kuolemaan” – lue koskettava tositarina!

Heidin, 30, elämä mullistui toisen lapsen rakenneultrassa. Lääkäri antoi jo kuolemantuomion down-vauvalle, mutta Heidille ja hänen miehelleen abortti ei tullut kyseeseen. Lue Heidin kertomus raskaudesta, synnytyksestä ja elämästä iloisen Onnin, 5, kanssa.

”Valmistauduin turhaan vauvan kuolemaan” – lue koskettava tositarina!

Heidin, 30, elämä mullistui toisen lapsen rakenneultrassa. Lääkäri antoi jo kuolemantuomion down-vauvalle, mutta Heidille ja hänen miehelleen abortti ei tullut kyseeseen. Lue Heidin kertomus raskaudesta, synnytyksestä ja elämästä iloisen Onnin, 5, kanssa.

”Odotin toista lastani, ja menin rakenneultraan raskausviikolla 21. Kätilö katsoi sikiön sydämeen meneviä verisuonia ja huomasi, että virtauksessa on jotakin vikaa. Näytti siltä, että sydänverta räiskyy toiseenkin kammioon.

Vaikka kätilö vakuutteli, ettei ole syytä huoleen, näin hänen naamastaan, että hän jätti jotain kertomatta.

Abortti ei enää kyseeseen

Muutaman viikon kuluttua lääkäri tarkisti sydämen tilanteen. Virtaukset olivat huonot, ja sikiön kasvu oli vähäistä raskausviikkoihin nähden. Lääkäri kertoi, että jos sydän pumppaa verta kammioihin, se on yleensä merkki siitä, että sikiöllä on kehitysvamma.

Tieto oli järkytys. Isäni veli on kehitysvammainen, mutta tuntui hurjalta ajatella, että oma lapsi olisi erityislapsi.

Raskausviikolla 24 tehtiin lapsivesipunktio, ja sikiöllä diagnosoitiin Downin syndrooma. Sydänvika näytti ultraäänitutkimuksessa erittäin vakavalta.

Lääkärin mukaan Downin syndroomaa sairastavilla on hyvät mahdollisuudet elää 50-60-vuotiaaksi. Meidän lapsemme kuolisi todennäköisesti jo kohtuun.

Lääkäri kysyi, haluammeko keskeyttää raskauden. Mies huudahti heti, että Suomen lakihan ei salli aborttia viikolta 21 eteenpäin.

”Niin tosiaan”, lääkäri totesi, ”sinähän olet jo viikolla 24”.

Hän sanoi, että minun on joko synnytettävä lapsi kuolleena tai sitten se saattaa elää.

Emme missään vaiheessa edes harkinneet aborttia. Ajattelimme, että otamme vastaan sen, mitä meille annetaan ja elämme sen kanssa.

Lue myös psykologin haastattelu, miten äidit reagoivat huonoihin uutisiin rakenneultrassa.

Valmistautuminen kuolemaan

Raskauden loppupuolella kävimme 3D-ultrassa, ja sydänspesialisti katsoi sydämen tilanteen. Kun kerroin hänelle aiemman lääkärin terveiset, hän tuijotti minua järkyttyneenä.

Hän ei voinut uskoa, että lääkäri tosiaan oli sanonut niin.

Sydänspesialisti kertoi, että sikiöllä todettua sydänvikaa tavataan jatkuvasti terveilläkin ihmisiä. Sikiöltä puuttui toinen kammioväliseinä, mutta asia olisi korjattavissa leikkauksella. Lapsi selviäisi.

Olin turhaan surrut ja miettinyt monta viikkoa ja valmistautunut siihen, että vauva saattaa kuolla.

Ruudulla vauvamme hymyili ja heilutteli kättään ikään kuin viestittääkseen, että ei ole mitään hätää, äiti! Kohta nähdään!

Synnytyksessä hätätilanne

Raskausviikolla 38 menin jälleen kontrolliin. Ultraäänitutkimuksen jälkeen lääkäri ilmoitti, että jään sille reissulle. Lapsivesi ja vauvan liikkeet olivat vähentyneet huomattavasti. Synnytys käynnistettäisiin.

Ajattelin helpottuneena, että vihdoin piinaa päättyy, saan lapsen syliini ja näen, minkälainen hän on.

Kun synnytys ei lähtenyt käynnistymään, lääkäri suositteli sektiota. Alatiesynnytys saattaisi kuormittaa sikiön sydäntä liikaa.

Leikkaussalissa oli ruuhkaa, ja jäimme odottamaan vuoroamme.

Äkkiä sikiön sydänäänet hävisivät kokonaan. Painoin kelloa, hoitaja juoksi paikalle ja ilmoitti, että on hätätilanne. Huoneeseen pelmahti viisi tai kuusi lääkäriä ja hoitajaa, jotka kiikuttivat minut juosten leikkaussaliin.

Sikiö oli ilmeisesti kärsinyt hapenpuutteesta jo pitkään.

Vauva oli ulkona kolmen minuutin kuluttua. Se parkaisi samantien, ja minulta lähti taju.

Mies on kertonut jälkeenpäin, että vauva oli aivan sininen.

Vauva vietiin tehotarkkailuun, ja sydän leikattiin. Kun pääsimme kotiin, aloimme elää tavallista vauva-arkea.

Pienet onnistumiset palkitsevat

Nyt Onni on 5,5-vuotias, mutta hän on jäljessä kehityksestä yli 4 vuotta. Henkilökohtainen avustaja on hänen mukanaan joka paikassa, sillä hän tarvitsee apua kaikessa. Hän ei kävele eikä konttaa ja käyttää vaippoja.

Suhtaudun elämään avoimin mielin. Tavoite on, että Onni alkaisi kävellä kesään mennessä. Häneltä tulee jo muutama sana, ja hän osaa 30 viittomaa.

Muutaman kuukauden välein saattaa tulla pieniä onnistumisia, jotka ovat aina todella palkitsevia. Menemme eteenpäin pienin askelin.”

Juttu on julkaistu Kaksplussassa 5/2015.

Lue myös nämä tositarinat:

Down-lapsen yh-äiti kieltäytyi abortista.

Raskaaksi e-pillereistä huolimatta.

 

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.