Minun tarinani 19.01.2018 Päivitetty 14.08.2023

Tiian, 25, suuren surun ja valtavan onnen vuodet: Syövän jälkeen äidiksi

Tiian elämä pysähtyi lukion jälkeen, kun hänellä todettiin ihosyöpä. Vakavalla sairaudella oli hyviäkin seurauksia, sillä se sai Tiian tajuamaan, että hän haluaa sittenkin lapsia.

Teksti
Liisa Järvinen
Kuvat
Suvi Elo

Eelis, 10 kuukautta, väläyttää leveän hampaattoman hymyn ja ottaa sivuaskelia tummanharmaata sohvaa vasten Niemen perheen kodissa Varsinais-Suomen Pyhärannassa. Pojan lempipuuhaa on hieroa kasvojaan eri pintoja vasten: sohvakankaaseen, perheen koiran Nalan turkkiin, karvamattoon.

Kodin ikkunasta pilkottavat merenranta ja saunamökki. Sen lauteilla Tiia, 25, ja Antti, 28, tekivät viime vuoden huhtikuussa päätöksen ryhtyä vanhemmiksi viiden vuoden seurustelun jälkeen.

Päätöksestä Tiia muistuttaa paitsi suloinen pieni poika, myös vatsan hätäsektioarpi. Hieman alempana on lisää arpia: vasemmassa nivusessa tennispallon kokoinen kuoppa ja saman jalan sääressä viidentoista sentin mittainen viilto.

Ne ovat muistoja ihosyövästä, joka löydettiin ja leikattiin viisi ja puoli vuotta sitten. Vuosiin mahtuu sekä suurta surua että valtavaa onnea, mutta kaiken alku oli viattoman pieni: luomi.

Ruma luomi sääressä

Se oli herneen kokoinen, röpelöreunainen ja tavattoman ruma. Oli vuoden 2011 toukokuu, ja 19-vuotias Tiia oli suihkussa. Hän tutkaili vasemmassa sääressään olevaa luomea.

Vielä muutamia viikkoja aiemmin ollessaan aurinkoisessa Kaliforniassa Tiia oli käyttänyt koko ajan sortseja. Ajellessaan säärikarvojaan hän oli vahingossa rikkonut luomen pinnan moneen kertaan.

Oikeastaan Tiian ei olisi edes pitänyt olla Suomessa. Hän oli ehtinyt olla au pairina Kaliforniassa vasta puoli vuotta, kun hänen äitinsä lähetti sähköpostiviestin: aivokasvaimesta kärsivän isän vointi oli äkillisesti huonontunut, ja äidin mielestä Tiian oli parasta tulla kotiin.

Suunnitelmien muutos harmitti Tiiaa, sillä hänen oli ollut tarkoitus jäädä Yhdysvaltoihin pidemmäksi aikaa. Silti hän tiesi Suomeen palattuaan olevansa oikeassa paikassa: rakkaan isänsä lähellä tämän viimeisinä aikoina.

Tiialla ei ollut omaa asuntoa, joten hän meni asumaan vanhempiensa luokse Laitilaan. Äiti oli jäänyt vuorotteluvapaalle sairaanhoitajan työstään toimiakseen isän omaishoitajana. Isä ei pystynyt enää puhumaan eikä liikkumaan kunnolla.

Ensimmäiset kuukaudet Tiia oli hukassa: mitä hän nyt tekisi, kun unelma Yhdysvalloissa asumisesta oli jäissä? Lopulta Tiia kyllästyi toimettomuuteen ja palasi tuulilasitehtaalle. Siellä hän oli työskennellyt aiemminkin, ylioppilaaksi pääsyn jälkeen ennen au pairiksi lähtemistä.

Tiia näytti luomea äidilleen. Se oli äidinkin mielestä ruma ja ehkä myös hieman huolestuttavan näköinen. Tiiaa ei huolettanut. Hän kävi poistattamassa luomen, kuten äiti kehotti, ja oli tyytyväinen, kun sääri oli taas sileä.

Luomesta otettu koepala lähetettiin patologin tutkittavaksi syöpäsolujen varalta, kuten yleensä toimitaan. Sen jälkeen Tiia unohti koko luomen.

”Multa lähtee hiukset!”

Pari viikkoa myöhemmin Tiia palasi leikkauspöydälle. Hän oli loukannut oikean polvensa töissä tuulilasitehtaalla. Se leikattiin tähystyksessä.

Polvileikkauksen jälkeen Tiia makasi heräämössä sekavana lääkkeistä. Hän tuskin huomasi, kun hänen sänkynsä vierelle asteli mieslääkäri ja kaksi hoitajaa. Toisen hoitajista Tiia onnistui tunnistamaan äidin hyväksi työkaveriksi. Tiia ihmetteli, kun tämä laski kätensä hänen nilkalleen ja katsoi häntä kyyneleet silmissä.

Tiia katseli katon rajassa olevaa telkkaria ja kuuli lääkärin puhuvan jotakin ihosyövästä ja leikkauksesta. Kun Tiia ei reagoinut lääkärin sanoihin, lääkäri hermostui ja melkein huusi sanat päin Tiian kasvoja: ”Sinulla on erittäin paha melanooma, ja se on leikattava heti!’

Hiustenlähtö. Se oli Tiian ensimmäinen pelko, kun tieto meni hänen tajuntaansa.

Tiiasta tuntui kuin lääkkeiden vaikutus olisi lakannut sillä sekunnilla, ja hän purskahti itkuun. Äidin työkaveri istui Tiian sängyn vierellä, kun Tiia soitti äidilleen ja huusi puhelimeen: ”Mulla on syöpä ja multa lähtee hiukset päästä!”

Ulkoilu yksin, lapsen, koiran tai koko perheen kanssa on Tiian rakkain harrastus.

Pelko lapsettomuudesta

Leikkaus sovittiin viikon päähän. Odotteluajan Tiia makasi isänsä kanssa samassa huoneessa leikattua polveaan lepuuttaen. Vaikka isä ei pystynyt vastaamaan, hän kuunteli, kun Tiia murehti mahdollista kaljuuntumistaan.

Pian Tiian huoli levisi laajemmalle. Hän tiesi, että jotkut syöpäpotilaat tulivat lapsettomiksi sädehoitojen takia. Mitä jos hänkään ei ikinä voisi saada lapsia?

Huoli lapsettomuudesta tuli yllätyksenä Tiialle itselleenkin. Hän ei ollut ajatellut hankkivansa lapsia, sillä hänellä oli ollut muita haaveita: ura Yhdysvalloissa suuren aikakauslehden päätoimittajana tai myyntijohtajana. Vaikka Tiia piti lapsista, siihen yhtälöön ne eivät olisi sopineet.

Usean sukulaisen, isän lisäksi tädin ja isoisän, sairastuminen syöpään oli saanut Tiian myös pohtimaan, oliko sukua mieltä jatkaa.

Makaaminen kuolemaa tekevän isän vieressä ja epätietoisuus omasta tilanteestaan saivat Tiian pohtimaan koko loppuelämäänsä: jos hän selviäisi tästä, hän haluaisi sittenkin tulla äidiksi.

Tuore poikaystävä tukena

Tiia leikattiin Raision sairaalassa hänen 20-vuotissyntymäpäivänään. Leikkauksessa selvisi, että syöpäkasvaimet olivat levinneet säärestä nivusten imusolmukkeisiin, jotka poistettiin.

Pelkäämänsä sädehoidot Tiia vältti. Syöpäsolujen tuhoamiseksi Tiian piti kuitenkin piikittää interferonia vatsaansa kolmesti viikossa. Aina piikittämisen jälkeen Tiia oksenteli ja hänelle nousi korkea kuume.

Kun Tiia kertoi syövästään tuoreelle poikaystävälleen Antille, tieto ei tätä hetkauttanut. Syöpä ei vaikuttanut siihen, että Antti oli rakastunut työkaveriinsa Tiiaan, vaikka he olivatkin toistensa vastakohtia: Antti rauhallinen ja hiljainen, Tiia tulinen ja puhelias. Antti näytti Tiiasta aivan Robert Pattinsonilta, Twilight-elokuvien miespääosan näyttelijältä.

Erityisen vaikutuksen Tiiaan teki Antin empaattisuus. Syksyllä 2012 pariskunta muutti yhteen. Kun Tiia makasi vessan lattialla kuumeessa ja oksennellen interferonipiikin jälkeen, Antti toi hänelle peiton, tyynyn ja tabletin ja asettui makaamaan hänen viereensä.

Hyvästit isälle

Tiia kävi omaa syöpätaisteluaan samalla, kun hänen isänsä elämä lähestyi loppuaan. Isä kuoli äitienpäivänä omassa kodissaan perheen ympäröimänä, vuosi Tiian Suomeen palaamisen jälkeen. Vaikka isän poismeno oli ollut odotettavissa, lopulliset hyvästit olivat Tiialle kova paikka.

Isän kuolema sai Tiia ajattelemaan omaa kohtaloaan. Tappaisiko syöpä hänetkin?

Tiian syöpä vaikutti kuitenkin paranevan hyvin. Hän palasi töihin ja aloitti tradenomiopinnot Satakunnan ammattikorkeakoulussa. Antin kanssa hän haaveili ajavansa autolla läpi Yhdysvaltojen, itärannikolta länsirannikolle.

Tiia kävi säännöllisesti – ensin neljä kertaa vuodessa, sitten harvemmin – Turun yliopistollisessa sairaalassa tarkastuksessa, jota hän pelkäsi joka kerta. Tulos oli aina sama: syöpäsoluja ei löytynyt.

–Eelis on parasta, mitä elämä on meille tarjonnut, Tiia sanoo.

Ehkäisy joka petti

Tiia huomasi viime vuoden huhtikuussa, että ikävä närästys ei ottanut talttuakseen edes lääkkeillä. Melanooman toteamisesta oli neljä vuotta. Minulla on taas syöpä, hän päätteli heti, kuten hän yleensä aina teki mitä pienimpien oireiden perusteella.

”Mitä jos olet raskaana?” Työterveyslääkärin kysymys sai Tiian nauramaan, sillä hän oli jo vuosikaudet käyttänyt ehkäisyrengasta. Nauru laantui, kun raskaustesti näytti positiivista.

Perheen perustaminen ei ollut aiemmin Tiialle ja Antille ajankohtaista, eivätkä he olleet edes puhuneet asiasta. Antin ensimmäinen reaktio oli se, että hän ei ehkä olisi vielä valmis isäksi.

Pariskunnalle oli ominaista pohtia asioita omilla tahoillaan. Kaksi viikkoa he pyörittelivät ajatusta erillään puhumatta siitä yhdessä; kumpikin itse asiassa halusi lapsen mutta ei uskaltanut sanoa sitä ääneen. Molemmat pelkäsivät, ettei toinen ole samoilla linjoilla. Lopulta he istahtivat saunan lauteille, juttelivat ja huomasivat ajattelevansa samoin: he antaisivat lapsen tulla.

Tiian syöpälääkärikin antoi siunauksensa raskaudelle, sillä Tiian syöpä ei osoittanut uusiutumisen merkkejä, ja interferonin lopettamisestakin oli jo reilusti aikaa.

Hengittääkö vauva?

Tiia kävi neuvolassa samaa tahtia kuin muut odottajat. Odotuksen puoliväliin saakka hän kärsi pahoinvoinnista, ja raskauden loppupuolella liikkuminen alkoi olla hankalaa.

Raskaus meni lopulta kaksi viikkoa yli lasketun ajan. Käynnistykselle sovittua päivää edeltävänä yönä Tiia heräsi koviin kipuihin.

Sairaalassa selvisi, että vaikka supistukset olivat voimakkaita, kohdunsuu ei ollut vielä avautunut tarpeeksi. Vasta oksitosiini vauhditti avautumista niin, että Tiia pääsi ponnistamaan. Se ei kuitenkaan tuottanut tulosta.

Vauva jäi jumiin synnytyskanavaan, ja hänen sydänäänensä katosivat. Tiia kiidätettiin hätäsektioon.

Pelottava synnytyskokemus jätti Tiiaan jälkensä. Kun hän nukutuksesta herättyään sai vaaleanruskeahiuksisen pojan syliinsä, hän ei halunnut päästää irti.

Viiden päivän kuluttua Tiia ja vauva pääsivät kotiin. Koko 90 kilometrin ajomatkan Tiia istui takapenkillä vauvan vieressä ja tarkisti vähän väliä, että vauva hengitti.

Ensimmäisenä yönä vauvan jo nukkuessa Tiia itki ahdistustaan Antille. Kotona ei ollutkaan nappia, jota painamalla olisi saanut hoitajan paikalle. Oli pakko selvitä itse. Sinä yönä Tiia ei nukkunut.

Aamun valjetessa ahdistus alkoi hälvetä. Ensimmäinen yö oli ohi. He selvisivät siitä ja selviäisivät varmaan myös jatkossa.

”Olet nyt terve”

Nyt tuosta ensimmäisestä yöstä on kulunut jo kymmenen kuukautta. Antti yrittää epätoivoisesti nukuttaa Eelistä. Tässä perheessä lapsen hoitaminen on jaettu aina tasan. Antti ottaa luontevasti kopin niin syöttämisestä kuin vaipanvaihdostakin. Kun Tiia pian palaa töihin, Antti jää kotiin Eeliksen kanssa muutamaksi kuukaudeksi.

Eelistä ei huvita nukkua. Hänestä on paljon hauskempaa vain höpötellä ja touhuta pinnasängyssä. Sellainen Eelis on ollut syntymästään lähtien, tyytyväinen ja leppoisa vauva.

Puoli vuotta sitten Eelis oli mukana sairaalassa, kun Tiia meni kuulemaan viimeisen vuositarkastuksen tuloksen. Tiian äiti odotti oven takana kolmekuisen vauvan kanssa.

”On aina mahtavaa nähdä, kun potilas saavuttaa noin hienon asian elämässään”, lääkäri aloitti viitaten Eelikseen. ”Olet saavuttanut toisenkin hienon asian: olet nyt terve.”

Tiia sai terveen paperit viisi vuotta syövän toteamisen jälkeen. Se ei silti poista sitä tosiasiaa, että syövän uusiutumisriski on merkittävä. Tiia ei kuitenkaan anna riskin vaikuttaa elämäänsä liikaa. Kesäisin hän suojautuu aurinkovoiteella ja peittävillä vaatteilla sekä leveällä lierihatulla.

Eeliksellä Tiia käytti viime kesänä uv-suojattua pukua, ja vaunuissa oli lisäsuojana päivänvarjo.

Synnytyksen jälkeisen ahdistuksen helpotettua äitinä oleminen on ollut Tiialle luontevaa.

– Olen rento-otteinen, mutten välinpitämätön. Toisinaan myös tiukkis, mutten nipo, Tiia kuvailee äitiyttään.

Muuhunkin elämään Tiia suhtautuu nykyään rennommin. Pikkuasiat eivät enää tunnu missään. Nyt muisto 19-vuotiaasta Tiiasta murehtimassa hiustensa menettämistä jo naurattaa, vaikka asia onkin vakava.

Sattumaa ja onnea

Syy Tiian syöpään ei ikinä selvinnyt. Mikään auringonpalvoja Tiia ei ole koskaan ollut. Luultavasti ainakin osasyynä hänen sairauteensa olivat perinnölliset tekijät.

– Totta kai pelkään, että syöpägeenini periytyvät Eelikselle. Välillä pelästyn tavallisen flunssankin oireita, ja mieleeni hiipii ajatus, onko kyse jostakin vakavammasta.

Pelostaan huolimatta Tiia haluaa Eelikselle yhden tai kaksi sisarusta. Omat sisarukset ovat hänelle läheisiä, ja hän haluaa Eeliksen kokevan saman.

Tiia tietää olevansa varsin onnekas. Hän vältti sädehoidot toisin kuin suurin osa hänen tuntemistaan syövän sairastaneista. Sädehoidot voivat aiheuttaa lapsettomuutta.

Tiialla oli uskomaton tuuri myös siinä, että syöpä löydettiin niin varhaisessa vaiheessa. Ilman isänsä tilan huonontumista Tiia tuskin olisi palannut Suomeen yhtä pian.

– Olin niin nuori, että en olisi itse tajunnut mennä poistattamaan luomea, hän pohtii.

Suomeen tulonsa ansiosta Tiia myös päätyi yhteen unelmiensa miehen kanssa, eikä palaaminen Yhdysvaltoihin enää tuntunut tärkeältä.

Yllätysraskaus varmisti sen, että elämä ei mennyt niin kuin Tiia oli suunnitellut. Nyt Tiia ajattelee, että syövällä oli tarkoituksensa.

– Jos en olisi sairastunut, en ehkä olisi tajunnut haluavani äidiksi.

Lue myös:

”Se ei ollutkaan migreeniä” – Aino-vauvan perhe selvisi äidin aivoinfarktista

Joran, 6, selvisi leukemiasta: ”Haluan juhlia joka päivä sitä, että olen elossa”

Tositarina: ”Vauvani pelastui, koska äidinvaisto kertoi, että sikiö tarvitsee apua”

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X