Vapaa-aika 09.06.2016 Päivitetty 26.05.2023

Kiinalainen lapsihoroskooppi: Apina

Apinalapsi pomppii porukasta toiseen.

Teksti
Janica Brander
Kuvat
123RF

Kiinalaisen astrologian opiskelu kannattaa aloittaa tutustumalla vuosieläimiin. Jokaisella vuodella on oma symbolieläimensä, jonka uskotaan vaikuttavan ihmisen olemukseen, taipumuksiin ja sosiaalisuuteen. Kiinalainen vuosi alkaa usein vasta helmikuussa ja kiinalainen lapsihoroskooppi määräytyy siis kiinalaisen vuoden mukaan. Tutustu apinalapsen horoskooppiin alta!

Lue myös Anna.fi: Apinan kiinalainen horoskooppi – merkin luonne ja ominaisuudet

Kiinalainen lapsihoroskooppi: Apina

Lapsesi on apina, jos hän on syntynyt esimerkiksi 22.1.2004 – 8.2.2005 tai 8.2.2016 – 27.1.2017.

Apinat ovat nokkelia keppostelijoita. Sosiaalinen apina vaihtaa seuraa yhtä sulavasti kuin metalli pehmentyy kuumuudessa.

Apinalapsi laskettelee mielellään luikuria, mutta hän ajattelee viihdyttävänsä, ei valehtelevansa. Hän käy helposti ylikierroksilla, ja etenkin kouluikäistä apinaa on rauhoitettava määrätietoisesti. Hän on nopea oppija, mutta läksyt jäävät kesken, jos kaverit pimpottelevat ovikelloa.

Apinalapsi saa helposti kiukkukohtauksia, mutta hän leppyy nopeasti ja on perusluonteeltaan aurinkoinen.

Apinalasta hallitsevat metalli ja yang-energia

Elementti: metalli

Metalli on päällisin puolin kova, mutta yllättävän muuntautumiskykyinen elementti. Tuli sulattaa metallin, ja itsevarmalta vaikuttava metallilapsi voi olla yllättävän herkkä. Metallilapsella on vahvoja mielipiteitä niin lempiruoistaan kuin nukkumaanmenoajoistaan. Vaikka vanhemmat joutuvat vääntämään lapsen kanssa, he saavat nauttia pienokaisen ilosta ja touhukkuudesta. Metalli-ihmisellä on lapsuudesta lähtien kyky innostaa ja motivoida myös muita.

Energia: yang

Yang-energiaan liitetyt piirteet: päivä, aurinko, valo, lämpö, tuli, ekstroverttius, aktiivisuus, positiivisuus, varmuus

Lue kaikki kiinalaiset lapsihoroskoopit!

Lähteet:
Chinese Zodiac

Taija Mård, Idän ja lännen astrologia, Karisto, 2005

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X