Vapaa-aika 30.05.2016 Päivitetty 22.08.2023

6 lapsiperheelle sopivaa kotimaan luontoretkikohdetta

Suomessa on paljon hienoja luontoretkikohteita, mutta mistä löytää sopivimmat lapsiperheelle? Tässä kuusi ehdotusta metsien kätkemistä kohteista, jotka sijaitsevat Lohjalla, Saaristomerellä ja Ahvenanmaalla.

Teksti
Inari Suomela
Kuvat
Flatlight Creative House, Thatcher Mines, Miikka Niemi ja Reetta Ranta

1. Getavuoren Peikkopolku Ahvenanmaalla

Getan kunta sijaitsee Ahvenanmaan pohjoisosassa noin 40 kilometrin päässä Maarianhaminasta. Getavuorella on hienoja seikkailuluolia ja 2,5 kilometrin pituinen ”Peikkopolku” lapsille.

Getavuoren Peikkopolku Ahvenanmaalla. Kuva: Flatlight Creative House

Peikkopolun varrella selviää Getavuoren peikkojen tarina. Vuorella on myös isoja kuiluja ja korkeita pudotuksia – ei kuitenkaan Peikkopolulla tai sen välittömässä läheisyydessä. Vuoren huipulla on ravintola, jonka läheisyydessä on vaellusreittien lisäksi minigolfrata ja näkötorni, josta avautuu upeat näkymät maalle ja merelle. Vuorella on mahdollista yöpyä mökeissä.

Varaukset autolauttaan Ahvenanmaalle ja Getavuoren mökkeihin kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Aikaa käyntiin Ahvenanmaalla kannattaa varata vähintään viikonloppu ja Getavuorella muutama tunti.

Punkkirokotusten on hyvä olla kunnossa. Rokotteen lisäksi punkeilta kannattaa suojautua Ahvenanmaalla myös vaattein ja tarkastuksin.

Lue myös: Näin suojaat lapsesi punkeilta, borrelioosilta ja puutiaisaivokuumeelta

2. Nåtön lehmilehto Ahvenanmaalla

Nåtön saari upeine pähkinäpensaslehtoineen sijaitsee noin viiden kilometrin päässä Maarianhaminasta etelään. Nåtön lehtoon johtaa Maarianhaminasta kaunis tie, jonka molemmin puolin avautuu merimaisema. Getavuoren ja Nåtön lehdon välinen matka autotietä pitkin on noin 45 kilometriä.

Nåtön lehmilehto Ahvenanmaalla

Pähkinäpensaslehto on kuin satumetsä, jossa samoillessaan voi mielikuvitusolentojen lisäksi kohdata myös oikean lehmän! Nåtötä halkovan luontopolun pituus on kaksi kilometriä. Parkkipaikka sijaitsee Nåtön lehtoon vievän polun vieressä. Aikaa Nåtön saareen tutustumiseen kannattaa varata muutama tunti.

Ahvenanmaalta löytyy myös mystisiä kivilabyrintteja ja vanhoja viikinkisatamia. Näissä maisemissa ovat ennen muinoin piileskelleet niin noidat kuin sotilaatkin.

3. Paavolan tammi Lohjalla

Satoja vuosia vanha ja Suomen kauneimmaksi puuksi tituleerattu Paavolan tammi Lohjalla lumoaa niin pienet kuin isotkin vierailijat taianomaisuudellaan.

Paavolan tammi Lohjalla

Pienellä kummulla sijaitsevan tammen ympärille levittäytyy sadunhämyinen nuori kuusimetsä. Tammilehtoja on aiemmin pidetty pyhinä, joten kenties tammen juurelle on tuotu lahjoja, ja sen ympärillä on tanssittu ja laulettu. Piknik jättiläispuun juurella on ikimuistoinen kokemus!

Parkkipaikalta on tammen luo puolen kilometrin kävelymatka Lohjansaaren koulun takaa. Perheen pienimmät kulkevat parhaiten mukana kantorepussa tai vastaavassa, sillä lastenvaunuilla ei kohteeseen pääse.

Aikaa tammen luona vierailuun kannattaa varata tunnista kahteen fiiliksen ja eväsrepun painon mukaan. Lohjalla voi myös pysähtyä syömään ravintolassa tai käväistä kaupassa täydentämässä eväsreppuaan.

Paavolan tammelta voi halutessaan jatkaa matkaansa Torholan luolalle, jonne on autolla vajaan puolen tunnin matka.

WC:tä ei tässä luonnonkohteessa ole,  joten varaa mukaan lapio. Jos iso hätä yllättää, kaiva tarpeille kuoppa ja peittele hyvin jälkesi.

Lohjan alueella voi halutessaan yöpyä eritasoisissa majataloissa.

Lue myös: Mitä mukaan matkalle lasten kanssa? Muista pakata ainakin nämä!

4. Torholan luola Lohjalla

Torholan luola on tuhansia vuosia vanha kalkkikiviluola, jota vesi on aikojen saatossa kovertanut yhä isommaksi. Lohjan alueelta on löytynyt kivikautista asutusta, joten luola on voinut toimia asuinsijana.

Torholan luola Lohjalla. Kuva: Thatcher Mines

Luolassa riittää paljon tutkittavaa pienille seikkailijoille. Luolasto jatkuu pääluolan jälkeen matalana, (ryömintä onnistuu!), alaspäin viettävänä käytävänä toiseen pienempään luolaan, Torholan kellariin. Sinne ei kuitenkaan kannata ryömiä kuin tosi harrastajan, tai ainakin varusteiden pitää olla kunnossa. Varaa mukaan taskulamppu voidaksesi tutkia luolan seinissä olevia hämähäkinseittejä tai pälyillä luolassa asuvia lepakoita!

Parkkipaikalta on puolen kilometrin kävelymatka luolaan. Perheen pienimmät taittavat matkan kantorepussa tai vastaavassa, sillä lastenvaunuilla ei luolalle pääse. Aikaa luolaseikkailulle kannattaa varata tunnista kahteen fiiliksen mukaan.

Torholan luola on lähellä Karkalin luonnonpuistoa. Tienviitta luolalle ja parkkipaikka löytyvät Karkalintien varrelta. WC:tä ei tässä luonnonkohteessa ole.

Lohjan alueella voi halutessaan yöpyä hotellin lisäksi myös teltassa luonnonsuojelualueen ulkopuolella.

Lue myös: Näin lähdet matkalle lapsen kanssa 

5. Örö Saaristomerellä

Örön vanhassa sotilastukikohdassa pääsee tutustumaan vanhoihin bunkkereihin ja tykinpiippuihin. Saarella vieraillessa kannattaa nostaa katse myös ilmaan, sillä alueella pesii merikotka, joka oli kuolla sukupuuttoon menneinä vuosikymmeninä.

Örön sotilastukikohta Saaristomerellä. Kuva: Reetta Ranta

Öröseen pääsee joko maksullisella yhteysaluksella, taksiveneellä tai omalla veneellä. Yhteysalukset liikennöivät sinne kesäaikaan joka päivä Kemiönsaaren Kasnäsista. Paikallisilla yrittäjillä on myös tilausliikennettä saareen ja takaisin. Varaukset yhteysaluksille kannattaa tehdä hyvissä ajoin.

Saarella pääsee kulkemaan lastenvaunujen kanssa ja sieltä löytyvät sekä majoitustilat että ravintola. Kohteeseen merimatkoineen kannattaa varata koko päivä aikaa.

Lue myös: Matkalle lapsen kanssa: Muista nämä neljä ohjetta 

6. Bengtskär Saaristomerellä

Matkalla Bengtskärin majakkasaarelle voit veneen kyydistä bongata hylkeen kellimässä luodolla tai rantakalliolla. Saarella voi tutustua vaikuttavan kokoiseen majakkaan ja haaveilla Muumipapan lailla majakanvartijan työstä.

Bengtskärin majakka. Kuva: Flatlight Creative House

Saareen pääsee omalla veneellä sekä vuoro- tai tilausveneellä Kasnäsista tai Hangosta. Kasnäsista päivittäin lähtevä risteilyvene ajaa Bengtskäriin Rosalan saaren kautta. Rosalan saarella syödään ennen Bengtskäriin lähtöä lounasta ja tutustutaan Viikinkikeskukseen. Bengtskärillä käynnistä maksetaan risteilymaksun lisäksi pääsymaksu, joka sisältää opastuksen saarella.

Hangosta kulkee risteilyvene Bengtskäriin 21.6–28.8.2016 välisenä aikana. Tuulisella säällä alukset eivät liikennöi Bengtskäriin asti.

Bengtskärillä vauva kulkee parhaiten kantorepussa tai vastaavassa – lastenvaunujen kanssa ei saaressa pääse liikkumaan. Saarella on kuljettava varovasti, sillä kalliot voivat olla liukkaita ja paikoin jyrkkiä.

Mukaan saarelle kannattaa pakata säänmukaiset varusteet, aurinkovoiteet ja tarvittaessa matkapahoinvointilääkkeet. Retkeen merimatkoineen menee koko päivä.

Majakkasaarella on ravintola, ja myös osassa saarille risteilevistä aluksista on ruokailumahdollisuus. Bengtskärin majakassa voi myös yöpyä. Kasnäsista puolestaan löytyy lasten ikisuosikki, kylpylähotelli.

Lue myös: Vauvan kanssa Helsingissä: Parhaat hoitohuoneet, kahvilat ja kaupat

Juttua varten on haastateltu kesällä 2016 YLE:llä nähtävän Metsien kätkemä -sarjan tekijöitä ja ruutukasvoja, Reetta Rantaa ja Antti Huttusta. Ohjelma esitetään Yle TV1:llä tiistaisin 14.6. alkaen klo 20 .

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X