Vanhemmuus Matkailu
30/06/2017

Lomamatkalle vauvan tai taaperon kanssa? – 7 matkavinkkiä

Lomakuume polttelee, mutta minne kannattaisi lähteä, kun mukana on vauva tai taapero? Paljon reissaavat bloggaajaäidit kertovat omat matkavinkkinsä ja suosikkikohteensa läheltä ja kaukaa.

Lomamatkalle vauvan tai taaperon kanssa? – 7 matkavinkkiä

Lomakuume polttelee, mutta minne kannattaisi lähteä, kun mukana on vauva tai taapero? Paljon reissaavat bloggaajaäidit kertovat omat matkavinkkinsä ja suosikkikohteensa läheltä ja kaukaa.

Lomamatkan kohde kannattaa valita huolella, kun mukana on lapsia. Aikuistenkin toiveet kannattaa pitää mielessä; rantalomien lisäksi löytyy mukavia, lapsillekin sopivia kaupunkikohteita.

1. Vauvan kanssa Kreikassa

Nea Martikainen oli pakettimatkalla viiden kuukauden ikäisen vauvan ja miehensä kanssa:

”Matkustimme Kreikkaan Karpathoksen saarelle syyskuussa, koska silloin siellä ei ole liian kuuma. Karpathoksella on sekä kaupungin keskusta että ranta lähellä.

Kreikassa rannat ovat yleensä leveitä ja matalia, joten ne sopivat hyvin myös lapsille. Rannoilta löytyy aurinkovarjoja ja ravintoloita. Vuokrasimme aurinkovarjot tai pystytimme oman pienen teltan, jotta vauva pysyi varjossa. Tuuli viilensi ilmaa sopivasti eikä vauvan ollut liian kuuma nukkua rattaissakaan.

Matkatoimistot tai paikalliset matkanjärjestäjät tekevät veneretkiä lähisaarille ja muihin kyliin. Ravintoloiden ruoka on usein edullisempaa kuin Suomessa. Hoitotasoa tai lastenhoitohuonetta en nähnyt yhdessäkään ravintolassa.”

Nean blogi

Plussat

  • Lentomatka Kreikkaan kestää alle neljä tuntia.
  • Tarjolla on hyvätasoisia, siistejä ja lapsiperheille sopivia hotelleja.

Miinukset

  • Kävely- ja autotiet saattavat olla huonossa kunnossa.
  • Rattaiden kanssa voi joutua välillä kulkemaan autotien laitaa pitkin, jolloin on oltava erityisen varovainen.
Praha

Prahassa on paljon tekemistä taaperon kanssa ja edullinen hintataso.

2. Prahassa on paljon nähtävää

Maria Koskenmaa oli omatoimimatkalla 2-vuotiaan lapsen ja miehensä kanssa:

”Valitsimme Prahan, sillä halusimme kaupunkiin, jossa on paljon nähtävää lapsiperheelle. Prahassa on todella suuri eläintarha, josta voi bongata muun muassa kirahveja ja norsuja. Sieltä löytyy myös erilaisia lapsille sopivia museoita, esimerkiksi lelumuseo, pienoismallimuseo ja suklaamuseo.

Etäisyydet ovat lyhyitä, joten kävellen pääsee niin vanhan kaupungin kauniiseen linnaan kuin keskustan ostoskaduille. Puistoissa voi nauttia kauniista säästä piknikillä tai leikkien. Hellepäivänä voi käydä uimassa Podolin ulkoaltaassa. Huonolla ilmalla voi puolestaan suunnistaa Keski-Euroopan suurimpaan vesipuistoon Aquapalaceen.

Praha on todella edullinen kaupunki. Lasten ruoka-annokset olivat parin euron luokkaa ja aikuisten muutaman euron kalliimpia. Myös pääsyliput ja julkisen liikenteen liput olivat halpoja.”

Marian blogi

Plussat

  • Lentomatka on lyhyt.
  • Kaupungilla oli helppo liikkua julkisilla liikennevälineillä.
  • Muutamassa päivässä ehtii tehdä ja nähdä todella paljon.

Miinukset

  • Rattaiden kanssa kulkeminen oli välillä hankalaa. Vanhassa kaupungissa on paljon mukulakivikatuja ja jonkin verran kapeita kujia.
  • Kesällä keskusta vilisee turisteja.
Kroatia, Split

Kroatian Splitissä voi kesällä yhdistää ranta- ja kaupunkilomailun.

3. Kroatian Split: Kaupunki ja ranta yhdessä

Miia Metso oli omatoimimatkalla 2-vuotiaan tyttärensä ja miehensä kanssa:

”Lomailimme Kroatian Splitissä, sillä olin kuullut että se on kaunis kaupunki ja hintataso on edullinen. Olimme Splitissä keväällä, jolloin lämpötila on vielä 20 asteen paikkeilla ja vilkkain turistisesonki ei ole alkanut.

Kävelimme paljon kaupungilla. Kävimme ostoksilla kaupungin ulkopuolella isossa Mall of Split -ostoskeskuksessa, jossa on paljon lelukauppoja ja lasten vaatekauppoja. Kesällä Splitissä on mahdollista viettää myös rantaelämää. Tarjolla olisi ollut paljon koko päivän kestäviä retkiä, mutta me emme käyneet niillä, koska lapsemme tarvitsi vielä päiväunet.

Kaksivuotias Ruu piti eniten jäätelön syönnistä, puluista ja sadoista kesyistä kissoista, joita juoksi kaikkialla. Paikallinen ruoka oli todella hyvää ja edullista. Hyvää itsetehtyä jäätelöä söimme joka ilta. Ihmiset olivat todella ystävällisiä ja lapset huomioitiin iloisesti joka paikassa. Kadulla ihmiset silittelivät tytärtämme ja pelleilivät hänen kanssaan.”

Miian blogi

Plussat

  • Lentoaika on vain kolme tuntia.
  • Tarjolla on halpoja lentoja.
  • Kaupunki on siisti.

Miinukset

  • Keskustassa on paljon mukulakivikatuja, joten hyvät matkarattaat ovat tarpeen.
  • Keväällä sää voi olla sateinen.
  • Vessoista puuttuivat potat.
Muhun saari, Viro

Muhun saari sijaitsee Saarenmaan ja mantereen välissä. Saarella aika tuntuu pysähtyneen.

4. Viron suosikit

Kaksplussan toimituksen lapsiperheet antoivat omat vinkkinsä lähinaapuriin Viroon:

”Leib-ravintolassa Tallinnassa on hyvä ruoka ja ihana ilmapiiri. Kesällä voi syödä vehreällä terassilla. Lapset otettiin todella hyvin huomioon. Saman ravintoloitsijan Umami-ravintola sijaitsee Mustamäen lähiössä. Idylliseen puutaloon rakennetussa ravintolassa on lapsille leikkipaikka ja kesällä voi ruokailla puutarhassa.”

”Tallinnan tv-tornissa on lattiassa ikkuna, josta saa katsoa alas.”

”Tallinnassa sijaitseva Viimsin kylpylähotelli on unelmapaikka lapsiperheille. Oman allasosaston lisäksi hotellivieraat pääsevät viereiseen vesipuistoon.”

”Eesti Meremuuseum on merimuseo Tallinnassa. Siellä on paljon tutkittavaa niin isolle kuin pienellekin lapselle.”

”Muhun saari on ihana pakopaikka arjesta. Siellä on hiljaista, rauhallista ja kaunis luonto.”

”Pärnussa on pitkä ja matala uimaranta, jossa pienetkin lapset voivat polskutella turvallisesti. Terviis Paradis -kylpylähotellissa on Viron suurin vesipuisto.”

Risteilyalus Costa Fascinosa

Pauliina Erikssonin perhe lähti risteilylle Barcelonasta.

5. Välimeren-risteily on helppo tapa lomailla

Pauliina Eriksson oli omatoimimatkalla 5- ja 8-vuotiaiden lasten ja miehensä kanssa:

”Välimeren-risteily on täydellinen yhdistelmä kaupunki- ja rantalomaa. Aamupäivisin kävimme tutustumassa kaupunkien nähtävyyksiin ja iltapäivällä polskimme laivan uima-altaassa.

Risteily on vaivaton tapa reissata. Vaikka siirryimme paikasta toiseen, matkalaukkuja ei tarvinnut raahata, vaan ne pysyivät hytissä. Suosittelen ostamaan etukäteen ateria- ja juomapaketin varustamolta. Jos jokaisen limsan ja jäätelön ostaa erikseen laivalta, niistä kertyy iso summa. Iltaisin laivalla oli tarjolla ohjelmaa koko perheelle ja saatavilla olisi ollut myös lastenhoitopalveluita.

Valitsimme oman risteilymme lähtösatamaksi Barcelonan ja reilun viikon mittaisen matkan aikana kävimme muun muassa Palmassa, Palermossa ja Napolissa. Laivalta oli bussikuljetus nähtävyyksille. Napolin lähellä sijaitseva Pompeji on historiallinen elämys. Tosin pienille lapsille retki sinne kesähelteellä voi olla liian rankka. Myös Monacossa on kiva käydä katsomassa, missä formula-autot ajavat kilpaa.

Jos haluaa lomallaan vain löhöillä, ei ehkä kannata lähteä risteilylle, sillä joka päivälle on tarjolla tekemistä.”

Pauliinan blogi

Plussat

  • Helppo tapa tutustua moniin eri kohteisiin.
  • Runsaasti erilaisia risteilyvaihtoehtoja, joista voi valita itselleen sopivan.

Miinukset

  • Melko kallis tapa lomailla.
Disney World, Florida

Disney World oli elämys, vaikka lippujen hinnat kirpaisivat.

6. Monipuolinen Florida

Elsa Pihlström oli omatoimimatkalla Floridassa 1- ja 2-vuotiaiden lasten sekä miehensä kanssa:

”Veljeni perheineen houkutteli meidät lähtemään Yhdysvaltoihin. Floridassa on kuuluisat Disney World ja Universal Studios. Olimme Floridassa talvella, joka ei ole turistisesonkia. Disney Worldissa jonotusaika laitteisiin oli tuolloin noin vartin verran. Odotuksestakin oli tehty elämys sijoittamalla jonon varrelle leikkipisteitä.

Floridassa on myös paljon järviä, soita ja valvottuja merenranta-alueita. Vierailimme eläinsafarilla Evergladessa, jossa ajelimme suoalueella ilmatyynyaluksella ja välillä pysähdyimme katsomaan alligaattoreita ja muita eläimiä. Floridassa on paljon nähtävää ja tekemistä, tarjontaan voi tutustua esimerkiksi visitflorida.com-nettisivustolla.

Vuokrasimme suomalaisperheeltä omakotitalon Miamista. Grillasimme amerikkalaiseen tyyliin lähes joka ilta. Söimme myös ravintoloissa, ja useissa paikoissa aikuisten ruoan ohessa sai ilmaiseksi lasten ruoan. Valikoima oli tuttuja lasten lempiruokia, joista kasviksia saattoi löytää vain suurennuslasin kanssa.”

Elsan blogi

Plussat

  • Ruokaa lukuunottamatta kaikki on halvempaa kuin Suomessa. Erityisesti outlet-myymälät ovat edullisia.
  • Lapsiperheet huomioidaan hyvin ja lapsia pidetään erityisvieraina.

Miinukset

  • Kadut ovat kapeita, Floridassa liikutaan enimmäkseen autolla.

Nähtävyyksiin menee rahaa. Päivä Disney Worldin Magic Kingdomissa maksoi aikuiselta noin 100 euroa ja Universal Studiolla 150 euroa.

Uusi Seelanti, Bag End Hobbiton

Uusi-Seelanti oli ehdoton pysähdyspaikka Hirvosen kolmilapsisen perheen maailmanympärysmatkalla. Taru sormusten herrasta -elokuvien Hobbiton teki vaikutuksen.

7. Maailman kaunein maa

Heini Hirvonen oli omatoimimatkalla 1-, 8- ja 9-vuotiaiden lasten sekä miehensä kanssa:

”Uusi-Seelanti on varmasti maailman kaunein maa. Perheemme oli maailmanympärimatkalla ja halusimme ehdottamasti Uuteen-Seelantiin. Nähtävyyksien lista on loputon: Lake Taupon luonnonpuisto ja kuumavesilähteet, Rotoruan muta-geysirit ja historia, häkellyttävän kaunis lauttamatka Pictonista Wellingtoniin sekä Hobbiton, joka on Taru sormusten herrasta -elokuvista tuttu hobittikylä.

Lasten mieleen jäivät erityisesti Kaikouran valaat, delfiinit ja hylkeet sekä Waitomo Caves, jossa tuhannet ja taas tuhannet kiiltomadot tähdittävät maanalaisen luolan kattoa.

Vuokrasimme matkailuauton, joka lapsiystävällinen tapa liikkua: vessa, ruoka ja sänky kulkevat mukana. Uusi-Seelanti on helppo lomakohde, ihmiset ovat ystävällisiä ja asiat hoituvat englanniksi. Se on kuitenkin kallis; säästimme tekemällä ruoat itse ja matkustamalla asuntoautolla.

Matka on pitkä, joten lennot kannattaa hoitaa kahdessa erässä. Välillä voi pysähtyä pariksi päiväksi esimerkiksi Singaporessa tai Bangkokissa.”

Heinin blogi

Plussat

  • Maan luonto ja eläimistö ovat poikkeuksellisia.
  • Kaikki toimii ja englanniksi on helppo asioida.

Miinukset

  • Hintataso oli sama kuin Norjassa eli Suomea kalliimpi.
  • Matkaan kannattaa varata vähintään kolme viikkoa aikaeron ja pitkän välimatkan vuoksi.

Lue myös:

Lasten kanssa Tallinnassa – 5 vinkkiä hauskaan päivään

Lomamatkalle taaperon kanssa – 10 testattua vinkkiä

Lapsiperheen lomavinkit – Jurmala on Baltian Riviera

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.