Vapaa-aika 04.06.2016 Päivitetty 22.08.2023

Näin sujui roadtrip USA:ssa lasten kanssa

Nelihenkinen perhe toteutti haaveen automatkasta Route 66 -tiellä Yhdysvalloissa. Matkalla koettiin San Franciscon rannat, Grand Canyonin huikeat maisemat ja Washingtonin lumimyräkkä.

Teksti
Anni Almqvist
Kuvat
123RF, AOP ja Anni Almqvist

Pitkäaikainen haave toteutui, kun varasimme lentoliput San Franciscoon koko perheelle: vanhemmille ja 5- ja 2-vuotiaille lapsille. Aivan hetken mielijohde reissu ei ollut, sillä olimme aloittaneet säästämisen jo vuosia aiemmin.

Kun lentoliput oli varattu, alkoi reitin miettiminen. Halusimme ajaa Yhdysvaltojen halki ja suunnittelimme useampiakin reittivaihtoehtoja. Lopulta ystävät San Diegossa ja Dallasissa, Grand Canyonit sekä haave klassisesta Route 66 -tiestä määrittelivät matkan suunnan.

Matkan valmisteluissa apuna oli Yhdysvaltojen automatkailun käsikirja. Teimme alustavan reittisuunnitelman, jonka suuntaa-antavin välimatkoin pystyimme hiukan arvioimaan sitä, milloin olisimme kenenkin ystävän luona käymässä.

Lue myös: Matkailu lapsen kanssa: Muista nämä 4 vinkkiä
Keskustele: Minkä ikäisen lapsen kanssa aikaisintaan ulkomaille?

San Franciscon upeat rannat

Vuokra-automme ei ollut amerikanrauta, vaan tavallinen pieni Ford. Aloitimme matkamme San Franciscon kukkulakaupungista. Mieleenpainuvinta lapsillekin taisi olla pyörien vuokraaminen ja Golden Gaten -sillan ylittäminen pyöräillen.

Kaupunkina San Francisco oli ehdottomasti käymisen arvoinen paikka lastenkin kanssa. Kun jatkoimme matkaamme Los Angelesin suuntaan, emme tienneetkään, miten ikävä tulisi ”Friscon” kivoja rantoja, leppoisaa tunnelmaa ja hyvää julkista liikennettä.

San Franciscon kukkulat

Los Angeles ja Hollywood eivät tarjonneet meidän porukalle mitään mielenkiintoista. Hollywood olisi isompien lasten kanssa varmasti mukavampikin paikka Universalin studioiden ja muiden filmiteollisuuden kohteiden ansiosta.

Nautimme kuitenkin parista Hollywood-päivästä ja auringosta, koska kotona siitä oli ollut vähän pulaa. Lapset ottivat kaiken irti hiekkarannoista, ja pääsin itsekin naku-uinnille Tyynen valtameren aaltoihin.

San Diegossa tapasimme ystäviämme, söimme kotiruokaa ja vietimme illat kotisohvalla köllötellen. Kun sitten lähdimme jatkamaan matkaa Las Vegasiin ja Grand Canyoneille, olimme saaneet ladata akkuja ja pestä pyykkiä useamman koneellisen.

Lapset saivat leikkiä toisten lasten kanssa uusilla leluilla ja viettää rauhallisia iltoja ilman pitkiä matkoja autossa.

San Diego
San Diegon upea auringonlasku.

Lue myös: Mitä mukaan matkalle lapsen kanssa? Muista pakata ainakin nämä
Keskustele: Matkustaminen 2–3 kk vauvan kanssa ulkomaille

Pelikoneita ja huvipuistoja Las Vegasissa

Las Vegas oli juuri sitä, mitä odotimmekin. Paratiisi sinkuille, nuorille, naimattomille tai ainakin sellaisille, jotka vain hurvittelevat aamusta iltaan.

Kaupungissa oli paljon hauskoja juttuja myös lapsille: huvipuistoja hotellien pihoissa, villejä suihkulähteitä, kauniita puutarhoja ja teemoittain rakennettuja hotellikomplekseja.

Lapset kävivät lasten kasinolla tuhlaamassa muutamia dollareita pelikoneisiin, ja voittona lunastetut rihkamalelut olivat varmasti reissun ihanimmat matkamuistot. En suosittele ohittamaan Las Vegasia vain sen takia, että seurueessa on naperoita.

Iltaohjelmaakin on tarjolla monen ikäisille. Siltikään meillä ei jäänyt ikävä Las Vegasia, kun parin päivän päästä jatkoimme matkaa.

Lue myös: Perheloma Pariisissa: Näin äiti onnistui uhmaikäisen ja vauvan kanssa
Keskustele: Ulkomaanmatka + raskaus

Grand Canyon: pakko päästä uudestaan

Grand Canyonit olivat upea kokemus koko perheelle. Yövyimme noin tunnin ajomatkan päässä kansallispuistosta, ja koska satuimme paikalle viikonloppuna, jolloin puistossa vierailu oli maksutonta, päätimme käydä siellä kahtena päivänä.

Ensimmäisellä kerralla olimme aika myöhään liikenteessä ja näimme juuri ja juuri upean auringonlaskun. Seuraavana päivänä ajelimme puiston halki pysähdellen näköalapaikoilla.

Paljon jäi näkemättäkin – Grand Canyon pitäisi kokea vaeltaen, ratsastaen, pyöräillen ja meloen kanjoneiden sisäpuolella.

Pienten lasten kanssa emme halunneet edes miettiä pitempää vaellusta tai telttailua, vaan luotimme majataloihin ja hotelleihin.

Lue myös: Yksin matkalle vauvan kanssa? Näin äiti ja 3-kuinen selvisivät Roomassa
Keskustele: Paras ulkomainen lomakohde vauvan kanssa?

Kutsumaton matkaseuralainen

Kanjonien jälkeen matkasuunnitelmamme pani uusiksi mahatauti, joka kiersi meissä jokaisessa ja tavalla tai toisella kesti matkan loppuun saakka. Mahatauti ja automatka eivät ole se kaikista ihanin yhdistelmä, mutta emme antaneet sen häiritä muuten hauskaa matkaa.

Sairastimme vähän toisen ystäväperheen luona ja saimmekin heiltä parhaat vinkit ja paikalliset lääkkeet matkalaisten oksennustaudin selättämiseen.

Teksasissa oli myös poikkeuksellisen huonot sääolosuhteet, joten päätimme suunnata etelään sen sijaan, että olisimme pysyneet alkuperäisessä reittisuunnitelmassa. Tämä päätös toi lisää ajokilometrejä mutta toisaalta taas paljon uusia kivoja kohteita ja paremmat säät.

Ajoimme Meksikonlahden rannalle New Orleansin kautta Floridaan pakoon lunta ja tuiverrusta. Olisipa taas ollut kiva viettää rantaelämää, sillä sokerinvalkoinen hiekka suorastaan kutsui rakentelemaan. Pidentynyt reitti ja kasvavat kilometrit kuitenkin pakottivat meidät taas autoon.

Lue myös: Vanhempi, näin saat omaa aikaa – 10 vinkkiä
Keskustele: Mihin matkalle 3-5kk vauvan kanssa talvella?

Kirkon jumalanpalveluksesta uusia ystäviä

Viikko edellisestä kotiruuasta sai meidät liki epätoivoiseksi, joten kun kävimme kirkossa jumalanpalveluksessa, kutsuimme itsemme erään perheen lounaspöytään.

Fort Worthissa
Vesipilarit viihdyttivät Fort Worthissa.

Iltapäivä uusien ystävien kanssa oli monella tapaa todella ihana. Lapset saivat taas leikkiä toisten lasten kanssa ja me aikuiset saimme muutakin seuraa kuin hotellien aulahenkilökunnan.

Kotona laitettua ruokaa alkaa todella arvostaa sen jälkeen, kun on kolmisen viikkoa syönyt pikaruokaa tai kaupan valmissapuskoja retkiolosuhteissa.

Lue myös: Rokotteet, vakuutukset, ruoka ja hygienia – Näin raskaana matkustava välttää riskit
Keskustele: Floridassa lasten kanssa olleet

Lumimyrsky yllätti pääkaupungissa

Ajoimme Atlantin rannikkoa pitkin pääkaupunkiin ja saimme viimeisinä päivinä vielä tutustua lumiseen Washington D.C:n keskustaan.

Alkuperäinen suunnitelma aikataulun suhteen oli, että kevät olisi siellä jo pitkällä, mutta lumimyräkän jäljiltä kaupungissa oli pahempi talvi kuin Suomessa. Kaupunki oli ihan sekaisin lumesta. Kaupat ja kahvilat olivat kiinni, koska työntekijöille annettiin pulkkamäkivapaita, bussit eivät kulkeneet ja museoistakin vain joka toinen oli auki.

Washington D.C. lumen vallassa
Poikkeuksellisen hurjat lumimyrskyt tuiversivat pääkaupungissa maaliskuussa.

Washington D.C. on kaupunkina hyvin turistiystävällinen, sillä julkinen liikenne pelaa ja lähes kaikki nähtävyydet ovat maksuttomia. Yhdelle lumiselle päivälle meillä riitti mukavasti puuhaa.

Matkaväsymys alkoi painaa, ja köllöttelimme Airbnb:n majoituksessa illan nautiskellen takeaway-kiinalaista.

Lue myös: Näin lähdet matkalle pienen lapsen kanssa
Keskustele: Kokemuksia lasten kanssa reissaamisesta?

Kalliiksi tuli mutta kannatti

Matkaamme mahtui paljon ihania hetkiä perheen kanssa, vierailuja erilaisiin museoihin ja tiedekeskuksiin, vanhoja ja uusia ystäviä sekä paljon hauskoja keskusteluja tuntemattomien kanssa.

Toisaalta viisi viikkoa autossa perheen kanssa kiristää hermoja, ja luottokorttilaskua maksellaan vielä pitkään. Matkan jälkeen lasten autoleikit ovat saaneet uusia ulottuvuuksia, kun autohurjastelujen jälkeen mennään hotellihuoneeseen, sitten aamupalalle hissillä ja lopuksi pakataan kaikki tavarat ja taas mennään autoon.

Kaikkea ei voi millään suunnitella etukäteen. Reissussa, olipa se sitten pidempi tai lyhempi, tarvitaan aina hiven spontaania asennetta ja kykyä muuttaa suunnitelmia sään, aikataulujen, hintojen, mielihalujen tai vatsataudin mukaan.

Lue myös: Näin lapsiperhe säästää rahaa – 15 vinkkiä
Keskustele: Ulkomaille matkustamisen ikärajat

Lue myös

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X