Vanhemmuus Minä vanhempana
03/05/2016

Äidin persoonallisuushäiriö johti vauvan huostaanottoon: ”Pelkäsin tekeväni itselleni jotain”

Saanan mielialavaihteluita luultiin aluksi synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi. Myöhemmin paljastui, mistä oli kyse. Vaikeudet olivat alkaneet jo lapsena.

Kuvituskuva

Äidin persoonallisuushäiriö johti vauvan huostaanottoon: ”Pelkäsin tekeväni itselleni jotain”

Saanan mielialavaihteluita luultiin aluksi synnytyksen jälkeiseksi masennukseksi. Myöhemmin paljastui, mistä oli kyse. Vaikeudet olivat alkaneet jo lapsena.

Nainen kävelee psykiatrisen sairaalan avohoito-osastolla ja puristaa siilisoittorasiaa kädessään. Se on ainoa yhteys puolivuotiaaseen vauvaan, joka on viety kiireellisesti huostaan.

Äidin käsivarret ovat verillä – hän on raapinut itseään. Vaikea synnytyksen jälkeinen masennus, lääkärit päättelivät.

Mutta he olivat väärässä. Takana oli jo lapsuudessa alkanut sairaus.

Vaikea synnytys

Saanan, 23, mielialat olivat aina vaihdelleet äkisti. Varhaisvuosien muistikuvissaan hän kiljuu niin kauan, että isoveljelle tulee päänsärkyä. Muuten Saanan perheessä ei tunteita näytetty.

Ahdistavien ja myrskyisten teinivuosien aikana Saana yritti itsemurhaa kuusi kertaa, muttei kertonut vaikeuksistaan läheisilleen. Ammattiapua hän haki monta kertaa. Useimmiten vastaus oli, että kyllä teini-ikä pian helpottaa.

Sitten Saana tapasi Ossin, muutamaa vuotta vanhemman lohjalaisnuorukaisen. Neljän kuukauden seurustelun jälkeen Saanasta tuntui, että hän haluaa lapsia juuri Ossin kanssa.

Saana oli jo raskaana, kun pariskunta muutti yhteen. Yhtäkkiä elämässä oli niin paljon suuria muutoksia, että Saanan mielialat alkoivat heittelehtiä voimakkaammin.

Sisu syntyi hätäsektiolla kesäkuussa 2011. Saana oli silloin 20-vuotias. Sisu oli kymmenen pisteen vauva, ja uusi perhe pääsi kotiin jo kolme päivää synnytyksen jälkeen. Saana uskoo, että vaikealla synnytyksellä oli merkitystä äidin ja lapsen varhaissuhteen synnyssä.

– Imetys teki kipeää, ja kesti pitkään ennen kuin aloin tuntea rakkautta lastani kohtaan. Totta kai hoidin vauvaani ja välitin hänestä, mutta tuntui tosi pahalta, ettei äidinrakkaus syttynyt heti.

Seuraavilta viikoilta Saanalla on enää ainoastaan hämäriä muistikuvia. Neuvolassa kyseltiin synnytyksestä, mutta Saana purskahti itkuun eikä pystynyt kertomaan mitään. Terveydenhoitajan mielestä hänen oli parasta varata aika psykiatriselle sairaanhoitajalle. Saana ohjattiin lääkärin juttusille.

– Kerroin, että pelkään tekeväni itselleni jotain.

Lääkäri kirjoitti lähetteen psykiatriseen sairaalaan, josta Saana ja kolmikuinen Sisu saivat äiti-lapsi-paikan.

Lue myös: Koskettava tarina: lapsi äidin mukana vankilassa
Keskustele: Epävakaa persoonallisuushäiriö

Kolme kuukautta sairaalahoidossa

Diagnoosi oli synnytyksen jälkeinen masennus. Saana ihmetytti: tältähän minusta on aina tuntunut.

– Avo-osasto oli hyvä paikka. Sieltä sai omalla ilmoituksella lähteä ulos ja kauppaan. Hoitoon kuului lääkäritapaamisia ja sopivan masennuslääkityksen etsimistä.

Mutta kotilomilla Saana raapi itsensä verille. Ossin kanssa riidat yltyivät rankoiksi. Saana sai psykoottisia kohtauksia, joista hän ei myöhemmin muistanut mitään.

Sairaalajakso kesti kolme kuukautta. Siitä viimeisen Sisu oli kiireellisesti sijoitettuna lastenkodissa.

Kun vauva vietiin, Saana meni kokonaan pois tolaltaan. Hän ei pystynyt muuhun kuin silittelemään Sisun siililelua. Kuukauden aikana Saana kävi kerran katsomassa poikaansa.

Jälkikäteen ajateltuna kiireellinen sijoitus oli pelastus, mutta silloin se tuntui katastrofilta. Silti Saana ei vieläkään ymmärrä, miksi Sisua ei voitu viedä hänen vanhempiensa hoitoon tai Ossin äidille, missä vauva oli aikaisemminkin tottunut olemaan.

Lue myös: Synnytyksen jälkeinen masennus on yleistä: näin tunnistat ja hoidat sen

Oikea diagnoosi helpotti oloa

Lopulta lääkärit huomasivat, ettei kyse olekaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta. Psykologisten testien jälkeen Saana sai diagnoosin epävakaa persoonallisuushäiriö.

Saana ei ollut termistä kuullutkaan, mutta hoitaja selitti ja antoi paksun pinkan luettavaa. Usein epävakailla on monta päällekkäistä diagnoosia: ahdistuneisuutta, paniikkihäiriötä, psykoosia.

– Oli helpottavaa saada määritelmä kaikelle, mistä olin koko ikäni kärsinyt. Ossi totesi, että onhan sinulla noita mielialan vaihteluita ollut. Kun äiti luki kuvausta epävakaudesta, hän tuumasi, että tuo on meidän Saana.

Pienin askelin kaikki alkoi kulkea aavistuksen parempaan suuntaan. Saana pystyi keskittymään täysipainoisesti jo aikaisemmin aloittamaansa taideterapiaan, ja maalaamalla paha olo mureni pala palalta pois. Vähitellen hän alkoi saada apua myös lääkkeistä.

Lue myös: Vuosien unettomuuskierre alkoi vauvan syntymästä
Keskustele: Epävakaa persoonallisuushäiriö ja parisuhde

Nettipalstojen lukemisesta ilmat pihalle

Jouluksi Saana pääsi sairaalasta ja sai Sisun luokseen sillä ehdolla, että muuttaa vanhempiensa luokse ensimmäisiksi viikoiksi. Kun sukset alkoivat mennä äidin kanssa ristiin, hän palasi takaisin Ossin luokse.

Perhe oli jälleen koossa, mutta Saanan mielialat vaihtelivat, Sisu ei tuntunut omalta lapselta ja Ossin kanssa meni huonosti.

– Olen varma, että Sisun kiireellinen sijoitus vaikutti meidän kaikkien suhteisiin. Vasta kun Sisu täytti vuoden, alkoi pikkuhiljaa tulla sellainen olo, että hei, minähän rakastan tuota tyyppiä.

Kotiin päästyään Saana googletti epävakaan persoonallisuushäiriön. Keskustelupalstoilla silmille lävähti suorasukaista tekstiä. Ihmiset olivat sitä mieltä, että epävakaat persoonat eivät saisi hankkia lapsia tai ainakin heidän lapsensa pitäisi sijoittaa parempaan kotiin.

– Tuntui, että olen maailman huonoin ihminen. Mietin, että Sisun ja Ossin olisi parempi elää kokonaan ilman minua. Enää en lukemaani allekirjoita, mutta silloin se kolahti ja kovaa.

Tammikuussa 2013 Saana pääsi dialektiseen käyttäytymisterapiaan, jossa oli yksityis- ja ryhmäkäyntejä. Yksilöpsykologi oli loistava, ja hänen avullaan Saana alkoi ymmärtää syitä, miksi tietyissä tilanteissa ahdistaa ja hän tuntee pelkoa, surua ja vihaa. Vertaistuesta Saana sai paljon apua. Osa ihmisistä on tärkeitä edelleen.

Saana ja Ossi alkoivat suunnitella toista lasta, ja pian Saana sai tietää olevansa raskaana. Olo oli ristiriitainen: toisaalta hän halusi toisen lapsen, toisaalta ajatuksessa ei ollut mitään järkeä.

Pelotti, jos kaikki meneekin samalla tavalla kuin ensimmäisellä kerralla. Toisaalta hän yritti muistaa saavansa uudella tavalla apua. Moni asia oli paremmin kuin ennen.

Lue myös: Narkolepsia tuli jäädäkseen: ”Kadun rokotteen ottamista joka päivä”

Onnistumisen tunteita äitinä

Aava syntyi marraskuussa 2013. Synnytys oli hyvä kokemus, vaikka vauva oli suurikokoinen ja raskaus venyi pitkälle yli lasketun ajan.

Aavan syntymän jälkeen koko perhe pääsi kolmeksi kuukaudeksi Turun Ensikotiin. Se oli helpotus.

– Ensikodissa pystyin keskittymään vauvaan ja Sisuun, kun minun ei tarvinnut huolehtia ruoanlaitosta ja muusta arjen pyörittämisestä. Myöhemmin meillä kotona kävi lastensuojelun tukitoimena vuorovaikutuskylvyn työntekijä Turusta viikoittain auttamassa. Perhetyö käy meillä edelleen omasta toiveestamme.

Vielä viime kesää Saana odotti kauhulla. Ossi oli menossa töihin, ja äiti jäi lasten kanssa yksin kotiin. Mutta kesä sujui hyvin ja onnistumisen kokemus auttoi eteenpäin. Saana huomasi, että hän pystyy olemaan äiti. Se tuntui hyvältä.

Syyskuussa Saana aloitti kuntouttavassa työharjoittelussa nuorisotyöpajalla.

Lue myös: Hiv-positiivisen äidin tarina: ”sain taudistani huolimatta kaksi lasta”
Keskustele: Lapsi huostaanotettu. Olenko muka huonompi äiti kuin nämä sossut?

Hengitysharjoituksia lasten kanssa

Saana on omasta mielestään ihan hyvä äiti. Hän ei pelkää, että epävakaus siirtyisi lapsille. Se ei ole periytyvää, olkoonkin, että alttius mielenterveysongelmille on olemassa. Siksi hän harjoittelee lastensa kanssa tunteiden hallintaa.

Uhmaiässä olevaa Sisua Saana auttaa pääsemään kiukunpuuskista yli yhteisillä hengitysharjoituksilla. Saana on pyytänyt, että päiväkodissakin tunteiden hallintaan kiinnitettäisiin huomiota.

– Terapian jälkeen olen alkanut kertoa taustastani ja saamastani diagnoosista. Haluan näyttää, ettei mielenterveysongelmien tarvitse olla paha asia tai häpeä. Olen tehnyt töitä sen eteen, missä olen nyt, enkä pidä siitä, että minut luokitellaan diagnoosini vuoksi.

Nyt Saanan on hyvä olla. Ajatuksia ei hallitse alituinen pelko seuraavasta alamäestä. Mielialat heittelevät edelleen paljon, mutta nyt hän nauttii myös tasaisen onnellisesta olosta.

Juttu on julkaistu Kaksplussassa 4/2015.

Lue myös: ”Ei se ollutkaan migreeniä” – Aino-vauvan perhe selvisi äidin aivoinfarktista
Keskustele: Äidin mielenterveysongelmat ja lapsi

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.