Vanhemmuus Minä vanhempana
20/01/2016

Baby Bear -blogin Xenia Andersson: ”Olisinpa toisen lapsen kanssa rennompi”

Kaksplussan uuden bloggaajan Xenia Anderssonin elämästä voi saada blogin perusteella pumpulisen kuvan. Hänen äitiyteensä on mahtunut kuitenkin paljon epävarmuutta ja ajatuksia, joista hän ei ole uskaltanut kommenttiryöpyn pelossa kirjoittaa.

Baby Bear -blogin Xenia Andersson: ”Olisinpa toisen lapsen kanssa rennompi”

Kaksplussan uuden bloggaajan Xenia Anderssonin elämästä voi saada blogin perusteella pumpulisen kuvan. Hänen äitiyteensä on mahtunut kuitenkin paljon epävarmuutta ja ajatuksia, joista hän ei ole uskaltanut kommenttiryöpyn pelossa kirjoittaa.

Ballerinat, crocsit, ja balettitossut. Pieni kiharapäinen Izzy-tyttö tulee ovelle vastaan syli täynnä kenkiä. Ei ole vaikea arvata, että hän on muotibloggaajan tytär.

Äiti Xenia Andersson nappaa tytön syliinsä, sillä on päiväuniaika. Siihen Izzy sanoo päättäväisesti: Ei!

Yhtä päättäväisesti Xenia laskee lastenhuoneen pimennysverhon alas, laittaa tytön sänkyynsä ja vetää soittorasian soittamaan tuutulaulua.

– Saa nähdä, kuinka monta kertaa joudun palauttamaan tytön takaisin sänkyyn ennen kuin uni tulee, Xenia sanoo ja kaataa lattea isoon raidalliseen mukiin.

Kun soittorasia sammuu, huoneesta ei kuulu hiiskaustakaan.

Sehän kävi helposti. Onko tämän lapsiperheen elämä aina ollut näin vaivatonta?

Lue Xenian blogia Baby Bear!

Äidiksi pikakelauksella

Kolme vuotta sitten Xenialla oli selvät suunnitelmat elämälleen: ensin valmistuminen oikeustieteellisestä tiedekunnasta, sitten häät ja sen jälkeen vauva.

Kun hän tammikuussa 2013 tapasi Kap Verden -lomallaan rakennusalalla työskentelevän englantilaisen Jonny Suttonin, hän ei heti arvannut, miten suunnitelmat muuttuisivat.

Seuraavana kesänä Jonny muutti Englannista Suomeen, ja vain viikko sen jälkeen Xenia jännitti kylppärissään, piirtyisikö raskaustestiin kaksi viivaa. Hän toivoi vauvaa, vaikka haaveen toteutuminen tarkoitti sitä, että tulevaisuus täytyi miettiä uusiksi.

Xenia kurkisti testi-ikkunaan: vauva tulisi ensimmäisenä.

– En meinannut uskoa sitä todeksi. Minulla on epäsäännöllinen kierto ja monirakkulaiset munasarjat. Tein kymmeniä testejä ja katsoin, muuttuisivatko viivojen värit tummemmiksi tai haaleammiksi.

Epävarmuutta ei poistanut edes alkuraskauden ultra, jossa kaiken todettiin olevan kunnossa. Vasta raskausviikolla kuusitoista hän alkoi luottaa siihen, että perheeseen todella tulisi lapsi.

Lue myös: Ylimääräinen varhaisraskauden ultra: kannattaako siitä maksaa?

”Olin jatkuvasti huolissani”

Seuraavalla viikolla hän kirjoitti asiasta Xenia’s Day -blogiinsa. Hän olisi halunnut odottaa uutisen kanssa rakenneultraan asti, mutta hän oli varma, että lukijat huomaisivat asian pian itse. Kuvissa hän nimittäin näytti mielestään turvonneelta.

Kommenttikenttään sateli onnitteluita. Toki nimettömiltä tuli ikäviäkin viestejä.

– Sain kuulla, että vauva on varmasti vahinko ja että olisi kannattanut odottaa siihen asti, kun on ollut ensin kymmenen vuotta parisuhteessa, Xenia puuskahtaa.

Vaikka vauvan liikkeet tuntuivat, huoli jatkui. Xenia osti kotidopplerin, jolla kuunteli sikiön sydänääniä.

– Olen hieman kontrollifriikki ja tilanteet, joita en voi hallita, jännittävät minua. Olin jatkuvasti huolissani. Jos jokin osui vatsaani, säikähdin. Olen vasta nyt oppinut rentoutumaan ja hyväksymään sen, että en voi hallita kaikkea.

Synnytys ei kuitenkaan jännittänyt. Ei, vaikka sitä ei voi itse kontrolloida. Xenia odotti synnytystä innolla, ja se menikin kuin oppikirjasta: laskettuna päivänä ja muutamassa tunnissa.

– Voisin tehdä sen koska tahansa uudelleen. Se oli kuin seikkailu.

Sairaalassa hän katseli vastasyntynyttä ja mietti, että oma lapsi on romanttisin asia maailmassa: täydellinen yhdistelmä äitiä ja isää.

Nyytin mukana elämään tuli kuitenkin kimppu uusia huolia.

Pelko piti hereillä

Ensimmäiset kuukaudet Xenia valvoi. Vauva nukkui tyytyväisenä pitkiä pätkiä omassa kehdossaan, mutta Xenia makasi tämän vieressä hereillä. Hän tajusi, miten oli aiemmin ollut vastuussa vain itsestään, mutta nyt hänen kontollaan oli myös pieni avuton lapsi. Mitä jos vauva kuolisi?

– Miksi ihmeessä menin tuolloin googlettamaan kätkytkuolemia? Ymmärsin, että ne ovat harvinaisia, mutta ne pelottivat, koska tiesin, että niitä silti tapahtuu.

Päivisin hänellä ei ollut ongelmia: elämä tuntui ihanalta, kesäkin teki tuloaan. Vauvan päiväunien aikaan Xenia teki huoletta töitä bloginsa parissa. Mutta kun kello alkoi lähestyä kuutta, pelko heräsi.

– En ymmärrä, mikä siinä oikein oli: pimeällä nukkuminen tuntui jännittävämmältä kuin päivällä. Luulen, että kyseessä oli baby blues. Siinä vaiheessa järki ei loista kovin kirkkaana.

Xenia selvitti tilastoista, milloin tyttö olisi kätkytkuolemien suhteen turvallisilla vesillä. Rajapyykin jälkeen uni maistui myös äidille.

Alussa Xenia ja Izzy viettivät päivät kotosalla, sillä se tuntui turvalliselta paikalta. He kävivät kuitenkin päivittäin kävelyllä, mutta kaupungille lähteminen ei houkutellut. Mitä jos vauva tekisi niskakakat tai saisi raivarit?

– Kun Izzy oli viiden viikon ikäinen, lähdin hänen kanssaan ulos. Olin parin kilometrin päässä kotoamme, kun hän alkoi itkeä. Soitin Jonnyn hakemaan meidät autolla kotiin. Olisin varmasti ollut kävellen tai juosten nopeammin kotona, mutta ajattelin, että lapsella on jokin iso hätä, kun hän vain itkee, Xenia sanoo, ja tilanteen muisteleminen huvittaa häntä.

– Siis oikeasti: soitin Jonnyn hakemaan.

Lue koko juttu tammikuun Kaksplussasta! Tilaa Kaksplus: nyt 6 kk vain 29 euroa!

Lue myös nämä Kaksplussan kansijutut:

Maria Nordin: ”Käynnistin synnytykseni itse”

Demi Aulos: ”Luulin, että yksi lapsi riittäisi Ilkallekin”

Xenia Andersson, 27

Työ: Bloggaaja, oikeustieteiden opiskelija.

Asuu: Porvoossa.

Perhe: Mies, rakennusalan yrittäjä Jonny Sutton, 30, tytär Izzy, 1 v 9 kk, Max-koira.

Harrastaa: Lenkkeilyä, leipomista ja lukemista.

Blogit: Xenia’s Day Anna.fi:ssä ja Baby Bear Kaksplus.fi:ssä.

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.