Vanhemmuus Minä vanhempana
01/06/2016

Doulana toimiva Piritta Hagman: ”Pelkäsin kotisynnytyshörhöksi leimautumista”

Piritta Hagman tunnetaan paitsi jääkiekkoilija Niklas Hagmanin vaimona myös doulana, imetystykihenkilönä ja äitiysfysioterapeuttina. Kolme lastaan kotona synnyttänyt Piritta iloitsee asenteiden muuttumisesta kotisynnytysten suhteen.

Doulana toimiva Piritta Hagman: ”Pelkäsin kotisynnytyshörhöksi leimautumista”

Piritta Hagman tunnetaan paitsi jääkiekkoilija Niklas Hagmanin vaimona myös doulana, imetystykihenkilönä ja äitiysfysioterapeuttina. Kolme lastaan kotona synnyttänyt Piritta iloitsee asenteiden muuttumisesta kotisynnytysten suhteen.

Anteeksi, mun on pakko vastata tähän! Piritta Hagman, 36, avaa oven kännykkä kädessään. Seuraa hetki kiivasta naputtelua. Onko jotain sattunut?

Tavallaan, mutta ei kenellekään Pirittan läheiselle. Hän toimii vapaaehtoisena imetystukiäitinä, joka vastaa Imetyksen tuki ry:n Facebook-ryhmässä toisten äitien imetysongelmiin.

– En vaan malta olla vastaamatta tukipyyntöihin heti, Piritta naurahtaa.

Hetken päästä kännykkä kilahtaa kiitosviestin.

Kun omista imetysajoista on kulunut jo jonkin aikaa, alkaa olla perspektiiviä muiden neuvomiseen. Samalla Piritta on tajunnut, että hän itse ei tosiaan enää ole siinä elämäntilanteessa.

Perheen nuorimmainen Eliana on juuri täyttänyt 4 vuotta. Esikoinen Lukas aloittaa syksyllä kolmannen luokan, ja keskimmäinen Lilakin menee kouluun. Isoja lapsia siis jo! Se on vähän haikeaa, mutta silti nyt tuntuu, että kolme lasta riittää.

– Tosin vannomatta paras, Piritta sanoo.

Lue myös: Piritta Hagman Annan haastattelussa: ”Olen kokenut useita uupumuskausia”

Doula päivystää 24/7

Puhelin on päällä tällä hetkellä myös öisin, mutta siihen on vielä imetystukea tärkeämpikin syy. Piritta päivystää synnytystä. Hän on muutaman vuoden tauon jälkeen alkanut toimia Porin seudulla doulana eli synnytystukihenkilönä.

Päivystäminen alkaa aina pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Silloin Piritta pakkaa doula-kassin valmiiksi eteiseen. Odotuksen into tarttuu ja adrenaliinitaso nousee lievästi – tuleeko lähtö tänä yönä? Jos supistukset alkavat illalla, doula nukkuu koiranunta kännykän hälytystä odotellen.

Synnytys on väistämättä tunteita herättävä tapahtuma, mutta Pirittalla on työmoodi päällä ja hän keskittyy äidin ja koko perheen auttamiseen ja tukemiseen.

Doulan tehtävä on luoda perheelle synnytysrauha ja pitää konkreettisesti huolta, että heillä olisi mahdollisimman hyvä olla.

– Doula hieroo, silittää ja hoivaa. Usein jo siitä, että on läsnä ja rauhoittaa kertomalla asioiden normaalista kulusta, voi olla suurin apu.

Toki myös joskus on aika kannustaa tunteella. Ja kun vauva on äitinsä sylissä, nousee doulallakin kyyneleet silmiin.

– Vauvan syntymä on maaginen hetki. Olen luonteeltani varsinainen tunteilija. Doulana täytyy olla sinut omien synnytyskokemustensa kanssa, muuten tuettava äiti ei voi kokea oloaan turvalliseksi.

Lue myös: Vauvakuiskaaja auttaa synnytyksen jälkeisenä aikana

”Kotisynnytyksiä ei enää kummastella”

Pirittan ensimmäiset kokemukset doulan tuesta ovat omasta synnytyksestä yhdeksän vuoden takaa. Lukas syntyi Yhdysvalloissa kodinomaisessa synnytyskeskuksessa, ja Brenda-doula oli mukana.

– Vahvuuteni doulana on se, että olen itse käynyt läpi sen prosessin, jossa tajuaa, että sairaalassa synnyttämiselle on vaihtoehtoja. Olen oppinut, että mielensä voi aina muuttaa, ja että toisten naisten tuki on korvaamatonta.

Nyt itse doulan roolissa hän pitää tärkeänä etenkin tiedon tarjoamista perheelle, ja sen lähteille ohjaamista.

– Doula ohjaa, ei tuputa mielipiteitään. Perheellä on oikeus tietoon esimerkiksi kivunlievityksen keinoista. Vaihtoehtoja on paljon, ja vaikka epiduraalille on aina paikkansa, itse olen doulana parhaimmillani silloin, jos äiti toivoo synnyttävänsä ilman kivunlievitystä.

Niin Piritta on synnyttänyt itsekin kaikki kolme lastaan. Lila ja Eliana syntyivät kotona synnytysaltaaseen.

– Haaveeni on päästä mukaan kotisynnytykseen Suomessa.

Piritta on huomannut, että vasta viime vuosien aikana doula-sanan merkitys on alkanut tulla suomaisille tutuksi. Kotisynnyttäjiäkään ei enää pidetä kummajaisina, toisin kuin vielä kuusi vuotta sitten, kun Piritta kertoi lehdissä Lilan synnytyksestä.

– Jouduin silloin miettimään, puhunko asiasta julkisesti. Menetänkö jopa työmahdollisuuksia, jos minut leimataan kotisynnyttäjä-hörhöksi?

Hän kertoo itsekin ajatelleensa vielä kaksikymppisenä, että kotona synnyttäminen olisi tosi vaarallista.

– Olen monessa asiassa kääntänyt kelkkani, ja se on ollut opettavainen prosessi. Meidät on opetettu näkemään asiat tietyllä tavalla. Sairaaloissa on esimerkiksi monia rutiineja, joiden perusteet ovat vanhentuneita tai jotka eivät ole tarpeellisia kaikille. Minua ärsyttää suunnattomasti, jos asioita ei saa kyseenalaistaa.

Lue myös: Tältä tuntui suunnittelematon kotisynnytys

Syksyllä uuteen kotiin?

Lasten kasvaessa aikaa alkaa pikkuhiljaa vapautua Pirittan omille työhaaveille – niille, joita hän on kypsytellyt jo pitkään ja joita varten hän on kartuttanut koulutustaan. Tuoreimpana on talvella hankittu lantionpohjan fysioterapian peruskoulutus, pilatesohjaajan pätevyys ja fysioterapeuteille tarkoitettu personal trainer -koulutus.

Parhaillaan on meneillään muun muassa mindfulness-kurssi, josta Piritta uskoo saavansa lisää työkaluja synnytysvalmentajan työhön.

Piritta aikoo suuntautua äitiysfysioterapiaan ja puhuu työstään valtavalla innolla niin kuin vain ihminen, joka on löytänyt oman juttunsa. Kevään aikana hän on vihdoin päässyt tekemään sitä kunnolla – toki vain osa-aikaisesti, mutta suunta on kohti täysipäiväistä työtä.

– Tarkoitus olisi, että kesän tai viimeistään syksyn aikana työskentelisin jo täyspäiväisesti. Verkkoja on heitetty.

Suurin kysymysmerkki Pirittan tulevaisuudensuunnitelmien yllä on perheen asuinpaikka: jääkiekkoilijan perheessä se kun ei ole itsestäänselvyys.

Hagmanit ovat asuneet Porissa pian neljä vuotta, ja se onkin pisin aika samassa kaupungissa Pirittan ja Niklaksen yhteiselon aikana. Nyt Niklaksella ei ole sopimusta seuraavalle kaudelle, kun kahden vuoden sopimus Jokereihin on päättynyt. Todennäköisin vaihtoehto tällä hetkellä on muutto Helsinkiin.

– Kaikki on ilmassa vielä muutaman kuukauden. Sitten kun tiedän varmasti, missä olemme syksyllä, voin rakentaa omat kuvioni. Joka tapauksessa haluan olla läsnä lapsille siirtymävaiheessa, pehmentämässä sitä.

Jos perheen koti elokuussa on uudessa kaupungissa, se tulee olemaan pysyvä paikka.

– Olen sanonut, että seuraava muuttomme on viimeinen. Sen jälkeen kaupunkia ei enää vaihdeta.

Vanhemmat ovat huomanneet, että jatkuva isän ikävöiminen on alkanut käydä lapsille liian raskaaksi, ja tilanteen on aika muuttua.

– Lapset selvästi kärsivät isän poissaolosta sitä enemmän, mitä vanhemmiksi he kasvavat. Vauvana ja taaperona he olivat kiinni äidissä, mutta nykyään on kova paikka, kun muiden isät ovat peleissä kannustamassa ja kuljettamassa harkkoihin. Vaikka tekisi työtä jota rakastaa, lasten luota poissa oleminen on liian kova hinta maksettavaksi.

Koko haastattelun voit lukea Kaksplussasta 6/2016. Tilaa Kaksplus kotiisi tai digilehden lukuoikeus täältä!

 Lue myös: Tiktakin Petrasta tuli äiti: ”Otan vanhemmuudesta helposti paineita”

Avainsanat

Kommentit

Vauvana en ollut autossa turvakaukalossa, sillä sellaisia ei ollut olemassa. Pienenä lapsena en koskaan käyttänyt turvavyötä, koska niitä ei ollut. Ja voin sanoa, että oli paljon mukavampi matkustaa ilman vyötä. Usein makasin takapenkillä pitkällään, siinä oli hyvä ottaa päiväunet. Emme koskaan ajaneet kolaria. Enkä tunne yhtään lasta, joka olisi saanut vammoja tai kuollut turvavyöttömyyden takia. Mutta kun tuon ajan liikennetilastoja katsoo, niin ovathan ne karmivia. Pienessäkin kolarissa turvavyöttömät ihmiset sinkoilivat ympäriinsä tai lensivät ikkunoista ulos. Mistä nykyään selviää mustelmilla johti silloin kuolemaan tai vammautumiseen. Se oli sitä aikaa, eikä riskiä ajateltu niin kauan kuin ei osunut omalle kohdalle. Sitä paitsi vaihtoehtoa ei ollut, koska tosiaankaan takapenkillä ei ollut turvavöitä.

Nykyään laitan aina turvavyön kiinni. Se on niin pieni epämukavuus verrattuna siihen että olisi loppuiän pyörätuolissa.

Ennen vanhaan synnytettiin useimmiten kotona. Monesti meni hyvin, joskus tuli ruumiita. Vaihtoehtoja ei usein ollut. Kulkuneuvot olivat hitaita, tiet huonoja jos niitä olikaan. Eikä sairaalassakaan osattu aina niin ihmeitä tehdä. Se oli sitä aikaa.

Nykyään kotisynnytyksiä tehdään varmaan vain silloin, jos koti on sairaalan lähellä. Ääripäänä Pohjois-Suomessa äiti joutuu joskus olemaan pois kotoa jo pitkään ennen synnytystä ja oleskelemaan sairaalan lähellä ehtiäkseen sairaalaan synnyttämään, koska kotoa on sairaalaan niin pitkä matka. Suurelle osalle kotisynnytys ei ole siis edes teoriassa mahdollinen.

Varmasti kotisynnytyksissä yleensä menee kaikki hyvin. Sitten jos ei mene, niin minä itse ainakin miettisin lopun ikäni, että olisiko sairaalassa ollut paremmin. Siksi en itse haluaisi synnyttää kotona. Onhan kotona paljon mukavampaa kuin sairaalassa, ei sitä kukaan voi kiistää. Mutta se on niin lyhyt hetki äidin elämässä verrattuna siihen, että vaikka hapenpuute voi vaikuttaa lapsen koko elämään. Harvinaista tietenkin, että mitään sattuisi, enkä halua syyllistää ketään kotisynnyttäjää, koska elämä on täynnä riskejä, eikä tämä ole varmaan tilastollisesti suurimmasta päästä. Onpahan vain yksi riski muiden joukossa. Toivotan onnea kaikille synnytykseen!

Mun äiti kanssa haaveili kotisynnytyksestä. Onneksi ei onnistunut. Jos pikkuveli olisi syntynyt kotona, se olisi vammainen. Keskolan ja lisähapen ansiosta positiivisella tavalla normaali nuori mies.
Kotisynnytys on varmasti mukava ja hyvä vaihtoehto niin kauan, kun lapsi (tai äiti) on kunnossa eikä tarvitse välitöntä hoitoa. Mutta kuka sitä aina etukäteen tietää.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.