Vanhemmuus Minä vanhempana
16/01/2016

Hyvät päätökset, joista lapsen synnyttyä luovuttiin

Joskus on viisautta myöntää, että ennen lasten saamista päätetyt periaatteet eivät toimi. Lukijamme kertovat.

Hyvät päätökset, joista lapsen synnyttyä luovuttiin

Joskus on viisautta myöntää, että ennen lasten saamista päätetyt periaatteet eivät toimi. Lukijamme kertovat.

Karkiton lapsuus?

”Ennen kuin oli lapsia, olin satavarma, että minun lapseni eivät katso telkkaria eivätkä syö karkkia. Hahhah! Esikoinen jumitti jo vauvaiässä telkkarin edessä, kun asuimme niin pienessä asunnossa, että ainut vauvan lokoilupaikka oli telkkarin edessä. Ja anoppi piti huolen karkin saannista.

Perhepetiä pidin hippien hullutuksena, nyt pienempi lapsista nukkuu vallan meidän sängyssä, ja pinnasänky muistuttaa UFF:n lajittelulaatikkoa.

Kuvittelin myös, että haluan takaisin töihin heti äitiysloman päätyttyä. En arvannut, että tarhaan vienti olisi minulle kovempi paikka kuin esikoiselle. Aioin myös pitää kiinni omista menoistani, enkä olisi ikinä uskonut, että voin olla ilman joogaa lähes kaksi vuotta!”

”Päätimme mieheni kanssa kauan ennen vauvan syntymää, että emme koskaan anna lapsellemme karkkia. Itse syömme karkkia melko usein, joten päätös oli vaikea pitää: alle 1-vuotiaana lapsi löysi sohvalta aukinaisen karkkipussin, ja kohta alkoikin kuulua maiskutusta.”

”Raskausaikana puhuin monille, kuinka lapseni ainoa ja oikea nukkumapaikka on pinnasänky oman sänkyni vieressä. Perustelin tätä sillä, että lapsen on helpompi totutella nukkumaan omassa sängyssään jo alusta saakka. Yksi perusteluistani pohjautui pelkooni, että jyräisin vauvan yöllä.

Näin ei ole kuitenkaan koskaan tapahtunut. Poikani on nukkunut heti laitokselta asti vieressäni. Pinnasänky on käyttämättömänä, ja siitä onkin tullut romujen säilytyspaikka. Eihän vauva enää edes mahtuisi niiden vaatteiden ja vaippojen keskelle nukkumaan, siihen kun on kaikki niin helppo laskea käsistään!”

Lue myös: Näin meillä: uhmaikä ja itkupotkuraivarit
Keskustele: Luuleeko joku edelleen, että perhepeti on vaarallinen?

Huuhaan vastustajasta täyshörhöksi

”Ennen kun meillä oli omia lapsia, olin töissä päiväkodissa ja koulussa. Tällöin olin ihmeissäni, kun aikuiset hermostuivat lapsiin. Nuoren tytön silmissä lapset olivat ainoastaan mahtavia persoonallisuuksia, joiden syvintä sisintä luultavasti ainoastaan minä saatoin ymmärtää. Olin vahvasti sitä mieltä, että alle kolmevuotiaalle ei edes kykene suuttumaan, jos tuntee vähänkin lapsen herkkyys- ja kehityskausia. Uskoin, että osaisin rakentavasti ohjaten selvittää ristiriitatilanteet myös omien lasteni kanssa. Juu, en osannut!”

”Esikoisen odotusaikana ja vielä vauva-aikanakin ajattelin, että kaikki ’luomuilu’ on huuhaata, turhaa ja suoranaista typeryyttä. Taaperoimetys on melkein pervoa, kestovaippailu on sotkuista ja työlästä, luomusynnytys on äidin rääkkäystä. Jossain vaiheessa huomasinkin olevani täyshörhö. Kestoja käytän niin vauvalla kuin itsellänikin, kaksivuotias sai vielä tissimaitoa, ja synnytyksessä käytin vain kuumaa geelipussia kivunlievitykseen. Hörhöily kunniaan!”

Lue myös: Näin meillä: lasten pahimmat möläytykset
Keskustele: Syöttekö lasten nähden karkkia niin, ettette anna lapsille?

Jumpat ja illalliskutsut jäivät

”Meillä periaate periaatteen perään joutuu roskiin, ja sinne ne joutavatkin, mikäli eivät osoittaudu toimiviksi. Eniten tulee naurettua lapsen saantia edeltäneelle varmuudelle siitä, että meidän lapsesta ei tehdä sellaista, että joudutaan hyssyttelemään, kun hän nukkuu. Vähänpä tiesin siitä, että vanhemmat eivät paljon asiaan vaikuta, jos lapsi on hälylle herkkä ja muutenkin huonouninen. Niinpä meillä hiljaisuus laskeutuu illalla, eikä niitä suunniteltuja illalliskutsuja ole kovinkaan monia järjestetty.”

”Odottaessani poikaani olin päättänyt olla täydellinen äiti. Imetykseni onnistuisi, synnytykseni menisi hienosti. Aloittaisin jumpan kuukauden jälkeen synnytyksestä. Kotimme kiiltäisi puhtautta, parisuhteemme olisi kuin unelma. Toisin kävi. Imetys ei onnistunut, ja vaikean synnytyksen takia en pystynyt edes kävelemään ensimmäiseen kahteen viikkoon, saati että olisin jaksanut huolehtia kunnostani koliikkivauvan itkujen lomassa. Yritin pitää kiinni periaatteistani, ja kuljin yötä myöten huutava vauva rintarepussa imuri kädessä siivoten kotia epätoivoisen väsyneenä. Olin mielettömän masentunut.

Miksi en ollutkaan onnistunut äitiydessäni? Häpesin itseäni, koska kaipasin yksinoloa. Vihdoin mieheni sai minut ymmärtämään, että tärkeintä eivät ole kodin siisteys ja ulkoiset puitteet, vaan se, että kaikki ovat onnellisia ja terveitä. Asiat menevät omalla painollaan, kun keskittyy perusasioihin eikä yritä olla täydellinen äiti ja vaimo. Vaikka kotimme lattiat pursuavatkin leluja, sängyn alla on villakoiria, joskus syödään eineksiä ja lapsi menee silloin tällöin mummille hoitoon, olemme onnellinen ja tyytyväinen perhe.”

Lue myös:
Näin meillä: pahimmat pinnan palamiset
7 periaatetta, joista sinäkin vanhempana joudut luopumaan

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.