Vanhemmuus Minä vanhempana
01/12/2016

Juhani, Maria, Olavi… Nämä jälkinimet ovat suosituimpia

Lähes kaikilla suomalaislapsilla on vähintään kaksi etunimeä. Mistä usean etunimen perinne on saanut alkunsa, ja mitkä ovat suosituimpia jälkinimiä?

Juhani, Maria, Olavi… Nämä jälkinimet ovat suosituimpia

Lähes kaikilla suomalaislapsilla on vähintään kaksi etunimeä. Mistä usean etunimen perinne on saanut alkunsa, ja mitkä ovat suosituimpia jälkinimiä?

Lähes jokaisella suomalaislapsella on useampi kuin yksi etunimi. Vuonna 2014 vain yksi lapsi sadasta sai vain yhden etunimen. Yli puolet lapsista sai kaksi etunimeä.

Kolme etunimeä annettiin 45 prosentille lapsista. Lapselle ei voi antaa enempää kuin kolme etunimeä nimilain mukaan.

Nimilaki sallii etunimistä luopumisen, mutta jäljelle on jätettävä vähintään yksi nimi. Etunimien järjestystä voi myös muuttaa, ja kahden eri nimen välissä olevan yhdysmerkin voi lisätä tai poistaa.

Nimi täyttää monta toivetta

Useamman etunimen suosio on helppo ymmärtää, sillä siten vanhemmat voivat täyttää useamman toiveen. Yleensä ensimmäinen etunimi on vanhempien suosikki, ja seuraava etunimi voi olla suvun perinne tai isovanhemman nimi. Lapsen toinen nimi voi myös sitoa hänet vanhempiinsa, jos nimeksi tulee esimerkiksi Annantytär tai Mikonpoika.

Useampi kuin yksi etunimi antaa myös mahdollisuuden käyttää nimiä luovasti. Jälkimmäisen nimen voi ottaa vaikka elokuvahahmolta tai rocktähdeltä. Jos lapselle annetaan hyvin erikoinen ensimmäinen etunimi, kutsumanimeksi voidaan ottaa tavallisempi toinen nimi.

Kolmella nimellä yksilöllinen yhdistelmä

Kolmen etunimen yhdistelmät ovat lähes yhtä suosittuja kuin kahden etunimen antaminen. Kolmella etunimellä saa vielä yksilöllisemmän yhdistelmän kuin kahdella. Lisäksi kolmella etunimellä voi ottaa huomioon molempien vanhempien sukujen nimiperinteet.

Kahden etunimen käytäntö tuli Suomeen 1700-luvulla Ruotsista, jonne se oli puolestaan rantautunut Saksasta. Sitä ennen lapselle annettiin vain yksi nimi vanhempien sukulaisten mukaan.

Aluksi useamman ristimänimen tapa oli käytössä ylhäisön piirissä ja sieltä se levisi kansan pariin. Suomessa kahden nimen tapa otettiin ensin käyttöön ruotsinkielisellä länsirannikolla, mistä se siirtyi vähitellen muualle maahan.

Samat jälkinimet suosiossa

Ensimmäisen etunimen suosikkilistat vaihtelevat vuosittain. Jälkinimien listalla muutoksia tapahtuu vähän, samat nimet nousevat kärkeen vuodesta toiseen.

Vuonna 2014 ja 2015 jälkimmäisen etunimen suosikkilistat ovat lähes samanlaiset.

Suosituimmat tyttöjen jälkinimet vuosina 2014 ja 2015

  1. Maria
  2. Sofia
  3. Emilia
  4. Aurora
  5. Olivia (2014) ja Amanda (2015)

Suosituimmat poikien jälkinimet vuosina 2014 ja 2015

  1. Juhani
  2. Johannes
  3. Olavi
  4. Mikael
  5. Ilmari (2014) ja Oliver (2015)

Suomalaismiesten kymmenen yleisimmän jälkinimen lista on Juhani, Olavi, Antero, Johannes, Tapani, Tapio, Kalevi, Mikael ja Petteri.

Naisten nimistä kymmenen yleisintä jälkinimeä ovat Maria, Anneli, Helena, Kaarina, Johanna, Marjatta, Hannele, Kristiina ja Annikki.

Verrattaessa näitä vuosien 2014 ja 2015 suosituimpiin jälkinimiin voi huomata, että vanhemmat pitäytyvät perinteisissä jälkinimissä useammin poikien kuin tyttöjen kohdalla.

Lue lisää:
Annoitko tietämättäsi lapsellesi kuninkaallisen nimen?
Ninnuida, Unnaluuna, Puromatti: nämäkin oudot nimet menivät läpi
Tässä ovat vuoden 2015 suosituimmat nimet
Mikä lapselle nimeksi? Kaksplussan nimikone kertoo

Lähteet: Avoindata.fi-sivusto: Väestötietojärjestelmän suomalaiset nimiaineistot, Pirjo Mikkonen: Etunimen valinta (Tiede-lehti 2/2007), Yliopiston nimipäiväalmanakka 2016

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.