Vanhemmuus Minä vanhempana
17/07/2016

Kaksi traumaattista synnytystä kokenut äiti: ”Sektion jälkeen iski synnytyspelko”

Inan, 41, ensiraskaus oli päättyä keskenmenoon, ja hän joutui täydelliseen vuodelepoon. Huoli lapsen menettämisestä sai hänet pelkäämään toisen lapsensa synnytystä.

Kaksi traumaattista synnytystä kokenut äiti: ”Sektion jälkeen iski synnytyspelko”

Inan, 41, ensiraskaus oli päättyä keskenmenoon, ja hän joutui täydelliseen vuodelepoon. Huoli lapsen menettämisestä sai hänet pelkäämään toisen lapsensa synnytystä.

”Makasin epäuskoisena tutkimuspöydällä. Kohdunkaula oli kadonnut melkein kokonaan, sitä oli jäljellä vain sentti. Ymmärsin, että todennäköisesti vauva syntyisi keskosena.

Odotin esikoistani, ja raskausviikkoja oli takana 25. Olin tullut ylimääräiseen 4D-ultraan, koska vatsakipuja ja supistuksia oli ollut jo jonkin aikaa. Sitä ennen kaikki oli mennyt mainiosti. Olimme mieheni kanssa ikionnellisia raskaudesta, koska olimme jo pitkään haaveilleet lapsesta.

Nyt lääkäri ilmoitti, että töihin ei ole paluuta, ja passitti minut ensin pariksi viikoksi kotiin vuodelepoon, sitten Naistenklinikalle tutkimuksiin. Kohdunkaula ei ollut palautunut lainkaan, joten jäin saman tien Naistenklinikalle, osastolle 42.

Makasin osastolla pari viikkoa. Muuta en voinutkaan tehdä. Piti vain toivoa, että tilanne kohenisi. Kun supistukset harvenivat, pääsin kotiin – makaamaan.

Lue myös: Keisarileikkaus eli sektio voi pelastaa äidin ja vauvan hengen

”En voinut kuin maata paikoillani”

Kahden kuukauden ajan vain makasin sohvalla tai sängyssä, välillä toisella kyljellä ja sitten toisella. Suihkussa ja vessassa sain sentään käydä.

Ystävät kävivät pitämässä seuraa ja tulevan vauvan isovanhemmat toivat ruokaa.

Tietenkin olisi ollut ihanaa lueskella kirjoja ja katsella leffoja, mutta olin levoton. Joka kerta, kun hiukankin supisteli, olin paniikissa. Lapsi ei saisi syntyä ennen raskausviikkoa 32, ei!

Stressatakaan en saanut. Mutta miten sanoa itselleen, että älä stressaa, jos pelko lapsen menettämisestä kalvaa koko ajan?

Kohdunkaula ei palautunut missään vaiheessa, mutta loppujen lopuksi vauva syntyi kaksi viikkoa yliaikaisena.

Synnytys kesti yli 12 tuntia, koska en auennut riittävästi. Vauva jäi tavallaan jumiin. Seitsemän tunnin kohdalla tehtiin päätös sektiosta, mutta leikkaussaliin pääsyä jouduin odottamaan vielä viisi tuntia. Viimeisten tuntien aikana ei voitu laittaa epiduraalipuudutusta ja kivut olivat käsittämättömiä.

Kun vauva lopulta syntyi, häntä jouduttiin elvyttämään. Onneksi kaikki päättyi hyvin, ja heräämössä sain Alvarin syliini. Hän rupesi hamuamaan rintaa heti. Oli se ihanaa, vaikka olin kipeä.

Lue myös: Näistä asioista on apua, kun synnytys pelottaa

Pelko jäi kytemään

Kun pääsimme kotiin, leijuin euforiassa. Meillä oli nyt vauva! Menettämisen pelko kuitenkin jäi. Minulla oli tarve pitää poikaa lähelläni öisinkin ja seurata, ettei hän vain lakkaa hengittämästä.

Vähitellen vauva-arki vei mukanaan, ja pelko jäi taka-alalle. Kuin varkain tulin muutaman vuoden päästä uudelleen raskaaksi. Silloin pelko nousi pintaan.

Tällä kertaa pystyin olemaan töissä äitiyslomaan saakka, koska kohdunkaulan kanssa ei ollut ongelmia. Mutta aloin kammota synnytystä. En olisi halunnut synnyttää alateitse enkä sektiolla!

Pelkopolilla minulle tehtiin synnytyssuunnitelma ja luvattiin, että jos sektioon joudutaan, päätös tehdään nopeammin kuin edellisellä kerralla.

Synnytys alkoi laskettuna päivänä. Se meni vielä huonommin kuin edellisellä kerralla. Kohdunkaula avautui 10 senttiä, mutta vauva ei laskeutunut. Laskeutumista odoteltiin ja kiireellisen sektion aloittamista viivyteltiin.

Kun lopulta 12 tunnin jälkeen pääsin leikkaussaliin, vauvan sydänäänet olivat huonot. Häntä jouduttiin heti elvyttämään, ja vasta seuraavana päivänä näin Alfredin ensimmäistä kertaa.

Mitään vammoja hänelle ei jäänyt, onneksi. Poika oli kuitenkin hyvin heikko ja sairaalaan piti jäädä melkein viikoksi. Kotiinpaluun jälkeen minulla alkoivat hirvittävät vatsakivut. Päädyin lopulta sappileikkaukseen viikko sektion jälkeen.

Lue myös: Lukijat kertovat: ”Näin selätin synnytyspelon”

Synnytykset saavat riittää

Elämä oli kyllä aika sekaisin silloin. Meillä oli kotona järkyttynyt uhmaikäinen ja viikon vanha vauva, ja minä olin sairaalassa leikkauksessa.

Olin 39-vuotias, ja kahdesta leikkauksesta toipuminen kesti kauan, vaikka toinen oli tähystysleikkaus. Olin aika romuna monta kuukautta. Molemmat isovanhemmat olivat apuna, ja anoppi käytännössä asui meillä viikon.

Jälkeenpäin eräs lääkäri lupasi, että jos joskus saan kolmannen lapsen, tehdään suunniteltu sektio. Mutta synnytykset ovat meidän perheen osalta tässä! Enää en halua lähteä kokeilemaan, miten käy.

Alfredin vauva-aika puolitoista vuotta sitten meni sumussa, vaikka hän olikin niin sanottu helppo lapsi eli vain söi ja nukkui. Olin onnellinen vauvasta, mutta en samalla tavalla kuin esikoisen kanssa. Tajusin, että olin vaarassa masentua. Olin kokenut niin paljon lyhyessä ajassa.

Ajattelin, että minun on joko mentävä terapiaan tai muuten purettava ajatuksiani. Olin aina kirjoittanut paljon ja pitänyt kirjablogiakin, joten aloin kirjoittaa kirjaa. Aloitin osasto 42:sta.”

Juttu on julkaistu Kaksplussassa 6/2016.

Lue myös: Synnytyskivun hoitokeinot: näitä kivunlievittäjiä äidille tarjotaan
Keskustele: Sektiolla synnyttäneet, onko ollut ongelmia haavan kanssa?

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.