Vanhemmuus Minä vanhempana
09/01/2016

Koskettava tositarina: Kaksonen kuoli kohtuun, sama oli tapahtua myös toisessa raskaudessa

Taru, 36, menetti toisen kaksosistaan, ja oli joutua samaan tilanteeseen myös seuraavassa raskaudessaan.

Koskettava tositarina: Kaksonen kuoli kohtuun, sama oli tapahtua myös toisessa raskaudessa

Taru, 36, menetti toisen kaksosistaan, ja oli joutua samaan tilanteeseen myös seuraavassa raskaudessaan.

Ongelmia ultrassa

”Aloin ajatella ensimmäistä kertaa lasten saamista vasta päälle kolmekymppisenä. Siihen saakka koko ajatuksella ei ollut elämässäni sijaa, vaikka olin ollut jo pitkään yhdessä mieheni kanssa.

Kesällä 2008 menin päiväsaikaan uimarannalle. Siellä oli paljon äitejä pikkulasten kanssa. Katselin heitä ja havahduin ajattelemaan ensimmäistä kertaa: tuollaista minunkin elämäni voisi olla. Vuosi sen jälkeen päätimme yrittää lasta.

Kun päätös oli tehty, tulin nopeasti raskaaksi. Ajattelin, että kohdussani kasvaa yksi lapsi, ja synnytän yhdeksän kuukauden kuluttua terveen vauvan. Ensimmäisessä ultrassa oli vastassa yllätys.

Lääkäri sanoi, että täällä tämä sydän sykkii. Sitten hän oli hiljaa. Ehdin jo pelästyä, että kaikki ei ole hyvin, kunnes lääkäri jatkoi: ja täällä on tämä toinenkin sydän.

Kyseessä oli riskiraskaus. Kaksosraskaudet ovat niitä aina, mutta koska näillä sikiöillä oli yhteinen istukka, riski oli vielä korkeampi. Vaarana oli esimerkiksi TTTS-oireyhtymä, jossa istukka jakaa verta epätasaisesti sikiöille.

Viikolla 21 havaittiin viitteitä TTTS:stä eli muutoksia lapsivedessä. Asia huomattiin tiistaina ja jo perjantaina tilanne oli kriittinen.

Maanantaina istukasta poltettiin laserilla vääriä verisuoniyhteyksiä. Toimenpide on riskialtis ja ne tehdään nykyään ulkomailla, mutta ilman sitä kumpikin lapsi olisi ollut hengenvaarassa.”

Lue myös: Down-lapsen äiti: ”En vaihtaisi Emiliaa terveeseen lapseen”

Keskustele: Kaksoset tulossa

Toinen kaksosista menehtyi

”Seuraavana aamuna ultrassa selvisi, että toinen kaksosista oli menehtynyt. Tieto oli järkytys, vaikka en ollut uskaltanutkaan ajatella, että molemmat selviäisivät.

Toisaalta en voinut myöskään ajatella, että molemmat menehtyisivät. En ymmärtänyt, kun lääkäri sanoi, ettei toisen lapsen sydän enää lyö. Miten niin ei lyö?

Vielä edellispäivänä olin nähnyt ultrassa, miten kaksoset halailivat toisiaan ja miten toinen söi toisen nyrkkiä. Koko loppuraskauden minussa eli toivo: mitä jos toinenkin lapsista olisi kuitenkin elossa?

Pelkäsin elävän lapsen puolesta koko loppuraskauden. Ravasin neuvolassa, koska en tuntenut joka päivä liikkeitä. Samaan aikaan mukana kulki suru kuolleesta lapsesta.”

Lue myös: ”Varauduin turhaan vauvan kuolemaan”

Kuolemanpelko loppui

”Mitä varmemmalta alkoi tuntua, että toinen selviää, sitä enemmän suru sai tilaa. Neljä viikkoa Toivon kuoleman jälkeen sain paniikkikohtauksen: vielä kahdeksan viikkoa kuollut lapsi kohdussani!

Mutta se päivä oli taitekohta. Sen jälkeen en enää pelännyt kuolemaa ja pystyin taas nukkumaan. Loppuraskaus oli kaunis. Minussa vallitsi syvä rauhan tila.

Onni syntyi suunnitellulla sektiolla viikolla 34. Koska Onni oli ollut yhteisessä verenkierrossa luovuttaja, emme tienneet oliko häneen tullut vaurioita. Onni oli kuitenkin terve, vaikka olikin keskonen.

Toivon hautajaiset olivat kolme viikkoa synnytyksen jälkeen. Samaan aikaan suunnittelimme Onnin nimenantojuhlia. Aika oli ilon ja surun temmellystä. Tajusin, että ihminen voi olla samaan aikaa sekä onnellinen että surullinen.

Onnin hoito oli työlästä, kuten usein keskosilla. Ensimmäisenä vuotena suru oli aktiivisesti läsnä. Heti kun elämässä tuli tilaa, kun miehellä oli esimerkiksi lomaa, suru nousi pintaan.”

Lue myös: Äidiksi vaikeasta munuaissairaudesta huolimatta

Keskustele: Kamala pelko lapsen puolesta!

Kuollut lapsi on osa elämää

”Jossain vaiheessa huomasin, etten enää ajatellut Toivoa päivittäin. Silti hän on osa elämääni ja äitiyttäni. Minulla on häneen suhde kuten eläviinkin lapsiini, mutta erilainen. Käyn esimerkiksi hoitamassa hänen hautaansa.

Perustimme mieheni kanssa nettisivut perheille, jotka ovat menettäneet toisen kaksosistaan. Emme olleet itse saaneet mistään tietoa ja vain niukasti vertaistukea, ja halusimme auttaa toisia. Aloin myös pitää blogia.”

Lue myös: Marianne ”Kana” Alanen: ”Enkelivauvani suojelee meitä”

Alkaisiko kaikki alusta?

”Onni oli vuosi ja kaksi kuukautta vanha, kun sain tietää meille olevan tulossa taas identtiset kaksoset. Samat riskit olivat olemassa.

Onneksi oksensin koko raskauden – en ehtinyt pelätä! Samoilla viikoilla huomattiin taas viitteitä TTTS:stä. En voinut uskoa tapahtuvaa todeksi: olin jo toisen kerran samassa tilanteessa.

Yritin ajatella vain kyseistä hetkeä ja nauttia siitä. Juuri nyt kannan kahta elävää lasta, ajattelin. Jotenkin selvisin.

Pian tilanne tasoittui. Jälkikäteen ei voi tietää, oliko kyseessä TTTS vai jokin muu. Eeli ja Rene syntyivät sektiolla viikolla 35.”

Lue myös: 7 keskenmenoa saanut äiti: ”Lapsemme on ihme”

”Se, että joku elää, on minusta nykyään käsittämätöntä”

”Kun mietin kuluneita neljää vuotta, niin huh huh. Kaksosten kanssa on aivan yhtä raskasta, vaikka ihmisellä on tällainen menetys takana. Se ei tehnyt minusta yli-ihmistä.

Vasta viime aikoina on alkanut vihdoin tuntua, että onhan tämä elämä myös inhimillistä. En ole enää sama ihminen kuin neljä vuotta sitten.

Se, että joku elää, on minusta nykyään käsittämätöntä. Elämä ei ole rajautunut todennäköisyyksiin. Oma kokemukseni todistaa siitä.”

Juttu on julkaistu Kaksplus-lehdessä 10/2013. Onnin nimi on yksityisyyssyistä muutettu.

Lue myös:
Näin kaksosraskaus etenee
Pyörätuolissa istuvan äidin tarina: ”Sain perheen, koska terveyteni romahti”
Keskustele: Kohtukuolema, vertaistukea?

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.