Vanhemmuus Minä vanhempana
14/11/2015

Koskettava tositarina: Synnytysvauriosta toipuminen vei vuosia

Vilma, 29, sai pysyvän synnytysvaurion, atonisen rakon, sairaalassa sattuneen unohduksen takia. Hinta on ollut kova: vamma tuhosi haaveen kolmannesta lapsesta ja melkein avioliitonkin.

Koskettava tositarina: Synnytysvauriosta toipuminen vei vuosia

Vilma, 29, sai pysyvän synnytysvaurion, atonisen rakon, sairaalassa sattuneen unohduksen takia. Hinta on ollut kova: vamma tuhosi haaveen kolmannesta lapsesta ja melkein avioliitonkin.

Kätilö tökki Vilman hereille marraskuisena yönä Kanta-Hämeen keskussairaalassa. Vilma oli synnyttänyt saman vuorokauden puolella toisen lapsensa, terveen tytön. Hän oli uninen, kipeä ja pöllämystynyt.

Hoitaja vei Vilman kiireesti toimenpidehuoneeseen ja katetroi häneltä virtsan, sillä pissaaminen ei vielä onnistunut. Yksi katetrointi oli jäänyt välistä, ja virtsaa oli melkein kaksinkertainen määrä tavalliseen verrattuna. Kätilön ilme oli kauhistunut. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, eikä Vilma ymmärtänyt, että tilanteessa oli jotain poikkeavaa.

Seuraava aamu valkeni, ja Vilma hoiteli tyttövauvaansa. Synnytys oli sujunut hyvin, ja Vilma oli onnellinen tytöstään. Aviomieskin oli helpottunut, ja nelivuotias esikoispoika iloitsi siskosta.

– Olen pahoillani siitä, mitä sinulle kävi, kun olet vielä niin nuorikin, sanoi eräs kätilöistä ohimennen Vilmalle.

Vilma ei ymmärtänyt, mistä oli kyse. Hänhän oli saanut terveen lapsen hyvin menneen synnytyksen päätteeksi!

Hän ei vielä tiennyt saaneensa parantumattoman synnytysvaurion.

Keskustele: Synnytys ja synnytysvauriot

Neuvolasta ei apua virtsaamisongelmiin

Vilma ihmetteli jo sairaalassa, miksi hän ei tuntenut pissahätää, mutta laittoi asian synnytyksen piikkiin. Alavatsan kohdalla oli jatkuva, hermosäryn tapainen polte.

Tilannetta seurattiin sairaalassa noin viikko. Kun Vilma sai pinnistettyä ulos sen verran virtsaa, että rakossa oli jäljellä kaksi desiä, hänet päästettiin kotiin.

– Kotona iski kipujen takia heti epäilys, että jotain on pahasti pielessä, Vilma muistaa.

Alavatsan poltemainen kipu jatkui aaltomaisena. Kun kipu iski, Vilma lamaantui neljän seinän sisälle sohvan pohjalle.

– Hain apua neuvolan lääkäriltä, mutta hän ei löytänyt minusta mitään vikaa. Nyt jälkikäteen ymmärrän, ettei hän olisi voinut löytää vaivaa siinä hetkessä minusta, koska sitä ei näe ultraamalla.

Lue myös: Näin ehkäiset virtsankarkailua

Lantionpohjan lihasten treenaaminen ei auttanut

Vilma kävi monet kerrat myös gynekologilla – saamatta apua. Gynekologi ohjeisti häntä vain juomaan karpalomehua ja ottamaan kipuihin särkylääkettä.

Elämässä oli kaksi todellisuutta: Vauvan kanssa oli mukavaa. Tytär kasvoi ja kehittyi, mutta oman kehon tuntemukset olivat tuskaisia.

Vilma mietti, että ehkä keho on vain repsahtanut ja jatkuvat kivut johtuvat siitä. Hän yritti kuntouttaa itseään epätoivoisesti treenamalla lantionpohjan lihaksia.

Yönsä Vilma sai nukuttua, mutta havahtui välillä hikoiluun ja tärinään.

– Nyt ajattelen, että kehoni purki kokemaansa traumaa öisin. Päivisin epäilin omaa mielenterveyttäni. Ajattelin, että minulla on varmaan synnytyksen jälkeisiä harhoja, koska tunnen kipuja, vaikka ammattilaiset eivät löydä minusta mitään vikaa.

Katso video: Näin jumppaat lantionpohjan lihaksia yhdessä vauvan kanssa

Diagnoosi: atoninen rakko

Gynekologi lähetti Vilman fysioterapeutille, kun synnytyksestä oli kulunut noin neljä kuukautta. Fysioterapeutti huomasi, että Vilman lantionpohjat lihakset olivat ylijännittyneet.

Vilma sai sähköisen anturin, jolla lihaksia harjoitutettiin jännittymään ja rentoutumaan, jotta rakko tyhjenisi paremmin. Harjoittelu tuotti kuukausien mittaan tulosta, ja kivut laantuivat vähitellen. Niiden loppumiseen kului kuitenkin yli vuosi.

Fysioterapeutti vinkkasi viimeisellä käynnillä, että urologin vastaanotto olisi oikea osoite. Vilma oli ihmeissään.

– Oli melko jäätävä tunne mennä urologian polille, koska siellä oli pelkkiä miehiä, mutta se oli oikea paikka.

Vamman syntymisestä oli puolitoista vuotta, kun urologi teki vihdoin diagnoosin: atoninen rakko. Atoninen viittaa velttoon lihakseen.

– Hän totesi, että rakkoni on aivan venynyt, ikään kuin ilmapallo, joka on puhallettu liian täyteen. Virtsarakko oli päässyt venymään synnytyksen jälkeen monta desiä liian isoksi. Vaivani on niin harvinainen, ettei sitä tunnistettu edes gynekologian poliklinikalla. Minut olisi pitänyt ohjata heti synnytyksen jälkeen urologille.

Atoniseen rakkoon ei ole hoitoa. Urologi suositteli vain käymään vessassa kolmen, neljän tunnin välein, vaikka pissahätää ei tuntuisikaan.

Pikkuhiljaa rakko palautui, mutta se ei tule enää koskaan ennalleen.

Lue myös: Näin palautat lantionpohjan lihasten kunnon synnytyksen jälkeen

Häpeä esti puhumasta

Vilman pitkään jatkunut vaiva heijastui myös parisuhteeseen. Hän käpertyi sohvannurkkaan, itki paljon ja oli toisaalta selittämättömällä tavalla vihainen. Nyt hän tietää, että kyseessä oli traumareaktio.

– Ymmärrän, että mieskin oli kovilla, kun emme saaneet sanoja niille tunteille.

Arki alkoi olla vuosien mittaan yhä riitaisampaa.

– Vaivani oli tuhota parisuhteemme. Kumpikaan ei ollut oma itsensä, ja jostain syystä hyökkäsimme toisiamme vastaan. Tuli sanottua asioita, joita moni ei antaisi anteeksi, Vilma muistelee.

Jälkikäteen hän on ihmetellyt sitä, että neuvolassa ei koskaan kysytty jatkuvista kivuista tai parisuhteesta. Ehkä tieto hänen vaivastaan ei edes koskaan kulkenut sairaalasta neuvolaan. Vilma oli itse lukossa ja häpesi intiimiä vaivaansa niin paljon, ettei pystynyt kertomaan siitä.

Onneksi lähipiiri tuki perhettä.

– Selvisimme alkuvaiheesta äitini ja mieheni vanhempien avulla, he hoitivat lapsia tarpeen tullen. He olivat arjen enkeleitämme, enkä voi kylliksi kiittää heitä avusta, jota saimme, kun meillä oli vaikeinta.

Vilma on läheinen äitinsä kanssa, mutta ei pysynyt kertomaan hänellekään vaivastaan ennen kuin hän ja puoliso olivat käyneet pariterapiassa.

Terapia pelasti parisuhteen

Pariskunta hakeutui seurakunnan perheterapiaan, kun tytär oli vähän alle nelivuotias ja isoveli kahdeksan. Terapiassa he molemmat kokivat olevansa puolueettomalla maaperällä ja tulevansa kuulluiksi.

– Alku oli vaikea. Kun minun piti kertoa terapeutille, miksi olin tullut, en ollut saada sanaa suustani. Kun sitten kerroin kaikesta, huomasin, että terapeutti liikuttui melkein kyyneliin. Hän tajusi, miten karua meillä oli ollut.

Terapia kesti puoli vuotta. Sinä aikana Vilma ja mies lakkasivat syyttelemästä toisiaan ja riitelykin väheni minimiin. Terapia pelasti suhteen.

Pariterapian jälkeen Vilma on jatkanut omaa terapiaansa, vaikka sen aloittaminen laukaisikin unettomuuden.

Kahden vuoden terapian jälkeen hän alkaa pikkuhiljaa luottaa siihen, että murusina ollut mieli korjautuu.

– Tekee kipeää mennä kohti tuskaansa, mutta minun on jaksettava taistella, koska olen äiti. En halua siirtää ongelmiani lapsilleni.

Synnytysvaurio tuhosi haaveen kolmannesta lapsesta

Nyt Vilma ajattelee, ettei pitäisi olla mitään hintaa, mikä naisen on oltava valmis kärsimään tullakseen äidiksi.

– Kun saa lapsen, vedotaan siihen, että ainahan siinä voi jotain käydä, mutta ei se ole puolustus. Toivon, että tarinani saisi aikaan sen, että edes yhdeltä naiselta jäisi kokematta tämä, mitä olen itse käynyt läpi.

Vilman mielestä synnytysvauriot ovat edelleen tabu, niitä vähätellään ja niistä vaietaan.

– En ole löytänyt kaltaisiani äitejä vertaistueksi, eikä netistäkään saa juuri tietoa.

Vilma teki potilasvahinkoilmoituksen hoitovirheestä. Kun vastaus tuli kuuden kuukauden odotuksen jälkeen, siitä selvisi, että virtsan katetroiminen oli jätetty synnytyksen jälkeen väliin kaksi kertaa. Toista kertaa Vilma ei itse muista.

Sairaala ei tunnustanut, että vamma olisi johtunut hoitovirheestä. Asia olisi kuulemma pitänyt selvittää heti ja jälkikäteen sitä ei voitu enää osoittaa. Apulaisylilääkäri kuitenkin myönsi, että kaikki lähti siitä, kun Vilman rakko pääsi venymään liikaa synnytyksen jälkeen.

Vilma olisi kaivannut edes pahoittelua tapahtuneesta taisteltuaan terveydenhuollon rattaissa monta vuotta.

Vaurio vaikutti myös Vilman ja hänen miehensä tulevaisuuden haaveisiin. Vilmasta tuli vamman myötä riskisynnyttäjä, jolle ei suositella enää uutta raskautta.

– Se on ollut vaikea pala minulle, sillä olisin halunnut vielä yhden lapsen.

Kovin hinta tapahtuneesta on kuitenkin traumaperäinen stressihäiriö, joka kulkee edelleen Vilman mukana.

Kaiken kokemansa jälkeen Vilma uskoo, että rakkaus lapsia kohtaan on ollut hänen pelastuksensa.

– En ollut ennen tätä kokenut eläessäni mitään näin musertavaa. Mutta vaikka olin kipeä, minuun vyöryi valtava määrä äidinrakkautta uutta vauvaa kohtaan. Olen tosi kiitollinen terveistä ja ihanista lapsistani, hän sanoo.

Lue myös:

Seitsemän keskenmenoa saanut äiti: ”Lapsemme on ihme”

Marjasirkan tarina: Äidiksi vaikeasta munuaissairaudesta huolimatta

Down-lapsen yh-äiti kieltäytyi abortista

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.