Lukijan tarina: ”Halusin perheen nuorena ja hankin sen yksin”
Emilia Malmivaara, 23, ei halunnut odottaa vuosikausia Sen Oikean löytymistä. Hän oli aina halunnut saada lapsia nuorena ja toteutti unelmansa yksin.
Emilia Malmivaara, 23, on lastensa yksinhuoltaja omasta tahdostaan. Miten nuoren yksinhuoltajan arki sujuu?
Kaksikymmentä eriväristä ja -kokoista undulaattia sirkuttaa Emilia, Isela ja Elsi Malmivaaran olohuoneen nurkassa kovaan ääneen. Niillä on paljon asiaa.
Paljon on kerrottavaa myös kaksi- ja puolivuotiaalla Iselalla, jonka juttuja Emilia-äiti ymmärtää puolesta sanasta: – Niin, mummun luona kuuntelit Fröbelin palikoita. Juu, hammasharjassasi on pupujussin kuva. Mmm, pikkusisko nukkuu päiväunia parvekkeella.
Kun tärkeimmät uutiset ovat menneet vieraallekin perille, Isela siirtyy omiin leikkeihinsä. Emilia istahtaa keittiön pöydän ääreen. Seitsemännen kerroksen ikkunasta levittäytyy huikea, lumivaippaan kääriytynyt maisema yli Vantaan.
Emilia hymyilee iloisesti ja alkaa kertoa aika poikkeuksellista tarinaa siitä, kuinka hänestä tuli kahden tyttären äiti ja yksinhuoltaja.
Meidän tarina: ystävät, yli perinteisten perhemallien
– Minulla oli 19-vuotiaana lyhyt kesäromanssi, jonka jälkeen tajusin olevani raskaana. Muistan vieläkin, kuinka hihkuin ilosta, kun raskaustesti näytti positiivista. Olin aina halunnut saada lapsia nuorena.
Suhde lapsen isään oli jo päättynyt, mutta Emilia oli heti sitä mieltä, että hän haluaa pitää lapsen. Emilia kysyi kuitenkin äitinsä mielipidettä; äiti oli myös ensimmäinen, kenelle Emilia raskaudesta kertoi. Äiti ja tytär ovat aina olleet läheisiä ja työskentelevätkin samalla alalla, päiväkodissa lapsia hoitaen.
Emilian äiti kieltäytyi ottamasta asiaan kantaa.
– Äiti oli tosi viisas. Hän sanoi, että päätös on minun, ja on se mikä tahansa, hän tukee minua. Sain itse pohtia, mikä on minulle oikein.
Emilia päätti pitää lapsen.
– Olin siitä aivan varma. Päätöstä helpotti se, että minulla oli jo kaikki perusasiat kunnossa: olin valmistunut lähihoitajaksi ja saanut työpaikan päiväkodista, jonne minut oli vakinaistettu vuoden työssäolon jälkeen. Olin myös saanut oman asunnon lapsuudenmaisemistani, läheltä omia vanhempiani.
Isäksi täysillä tai ei ollenkaan – Emiliasta tuli yksinhuoltaja
Emilia aavisteli, ettei lapsen isä välttämättä olisi tulevasta lapsesta yhtä innoissaan kuin hän itse. Todennäköisesti Emiliasta tulisi yksinhuoltaja.
– Tapasimme, ja annoin hänelle kaksi vaihtoehtoa: joko hän on mukana täysillä, tai ei ollenkaan. Hän valitsi jälkimmäisen, ja se sopi minulle.
Emilia ei pyytänyt lapsen isää tunnustamaan isyyttään. Emilian mielestä se tai elatusmaksujen maksaminen eivät tee kenestäkään isää.
– Minulle isyys merkitsee sitä, että rakastaa lastaan ja on kiinnostunut hänestä. Siihen ei voi ketään pakottaa.
Tositarina: Selkäkipu olikin juuri alkanut synnytys
Emilia perustelee päättäväisyyttään ja ehdottomuuttaan voimakkaalla, luontaisella äidinvaistolla.
– Halusin turvata lapseni kasvun ja kehityksen. En halunnut hänelle isää, joka tuottaisi pettymyksiä täyttymättömillä lupauksilla tai vierailemalla vain silloin tällöin hänen elämässään.
Ystäväpiiri vaihtui
Raskaus sujui alun vähäisiä aamupahoinvointeja lukuuottamatta hyvin. Tukea äidiksi tulemiseen Emilia sai paitsi omilta vanhemmiltaan ja sukulaisiltaan, myös neuvolasta ja Helsingin Tyttöjen Talon Nuoret äidit -ryhmästä.
– Olin kaveripiiristäni ensimmäinen, joka alkoi tehdä lapsia. Se kaveripiiri jäi, koska meillä ei ollut enää oikein mitään yhteistä. Tyttöjen Talolla tutustuin muihin esikoistaan odottaviin nuoriin äiteihin, joiden kanssa meistä tuli hyviä ystäviä.
Vertaistuki ja Tyttöjen Talon henkilökunnalta saatu kannustus oli tärkeää. Emilian itsetunto kasvoi ja hän sai varmuutta siihen, että selviäisi kyllä lapsensa kanssa.
Tuen lisäksi ystävät ja sukulaiset kehottivat Emiliaa varautumaan siihen, että yksinhuoltajan vauva-arki voi olla raskasta. Äitikin kertoi olleensa aikoinaan todella väsynyt uhmaikäisen Emilian ja hänen koliikkisen pikkuveljensä kanssa.
Emilia ajattelee nyt, että varoittelut olivat hyväksi. Yksinhuoltajan elämä voi olla raskasta.
– Uskoin koko ajan, että pärjäisin, mutta varoittelujen ansiosta en elänyt pilvilinnoissa. Kun Isela sitten syntyi, hän osoittautui todella helpoksi ja rauhalliseksi lapseksi. Jo kuukauden ikäisenä hän nukkui läpi yön.
Pienen perheen arki asettui nopeasti uomiinsa. Se sai mukavat pikkulapsiperheen rutiininsa: syömiset, pukemiset, päiväunet, ulkoilut. Emilia nautti niistä, eikä haikaillut entiseen elämäänsä.
– Olin jo saanut rellestää tarpeeksi eivätkä baareissa käyminen tai aamuun asti valvominen kiinnostaneet minua enää yhtään, Emilia sanoo.
Toisaalta Emilia ei myöskään jäänyt kodin seinien sisään, vaan kävi Iselan kanssa milloin mummolassa, milloin avoimessa päiväkodissa, puistossa, kaupungilla tai ihan vain kävelemässä.
Meidän tarina: tältä sijaisvanhemmuus tuntuu
– Käyn myös säännöllisesti Tyttöjen Talon avoimessa ryhmässä. Siellä on seuraa sekä lapsille että aikuisille, ja keskusteluapuakin, jos sitä haluaa, Emilia kertoo.
Puhe katkeaa, kun itkuhälytin rasahtaa. Parvekkeella nukkuva nelikuinen Elsi on herännyt.
Vauvakuume iski uudelleen
Emilia nostaa nauravaisen, vieraallekin aurinkoisesti hymyilevän Elsin pinkin toppahaalarin uumenista. Isela tulee auttamaan, mutta pujottaakin omat jalkansa Elsin haalariin.
Emilia sai Elsinkin yksin, eli hänestä tuli jo toistamiseen yksinhuoltaja.
– Minulle tuli vauvakuume jo, kun Isela oli kahden, kolmen kuukauden ikäinen, Emilia kertoo ryhtyessään imettämään suloista töyhtötukkaa.
– Olin aina ajatellut, että lapset pitäisi tehdä lyhyin väliajoin, niin että heillä olisi seuraa toisistaan. Mieleeni tuli aika nopeasti, että voisin tehdä toisenkin lapsen yksin.
Kun Isela oli noin vuoden ikäinen, Emilialla oli lyhyt, huonoksi osoittautunut parisuhde.
– Se vahvisti ajatuksiani toisen lapsen hankkimisesta ilman puolisoa. Puhuin asiasta ensimmäiseksi neuvolassa tutulle, ihanalle hoitajalle, joka oli seurannut Emilian raskautta ja Iselan kasvua ja tunsi minut hyvin.
– Neuvolatäti sanoi uskovansa, että pärjäisin kahdenkin lapsen kanssa, koska olen luonteeltani niin reipas ja asenteeltani positiivinen.
Emilia alkoi etsiä netistä tietoa muiden kokemuksista. Hän löysi useita keskusteluryhmiä, joista löytyi kokemuksia ja kannustavaa tietoa erilaisista perhemalleista.
– Varsinkin Facebookin Yksin odottavat äidit -ryhmästä sain apua, tukea ja tietoa. Perheitä on monenlaisia, eikä perinteinen ydinperhe ole todellakaan ainoa vaihtoehto.
Ohjat omiin käsiin – Uudestaan yksinhuoltajaksi
Emilia huomasi, että yksin odottavien äitien ryhmässä oli paljon naisia, jotka ovat koko elämänsä odottaneet tapaavansa sen oikean unelmiensa miehen, jonka kanssa he perustaisivat perheen ja tekisivät lapsia. Monilla tuo mies oli jäänyt löytymättä, ja naiset olivat tilanteessa, jossa ikä ja biologia alkoivat asettaa omia rajojaan.
– En itse halunnut jäädä odottamaan vuosikausiksi Herra Oikeaa, jota en ehkä koskaan löytäisi. Iselan kanssa kaikki oli mennyt niin hyvin, etten epäillyt kykyäni ja voimiani pärjätä myös toisen lapsen kanssa. Halusin Iselalle sisaruksen.
Kun päätös oli kypsynyt, Emilia alkoi etsiä sopivaa sukusolun luovuttajaa netin kautta. Yllättävää kyllä, ehdokkaita on Emilian mukaan tarjolla paljonkin. Esimerkiksi keskustelupalstoilta löytyy miehiä, jotka tarjoutuvat luovuttajiksi.
Kesti puoli vuotta, ennen kuin Emilia löysi etsimänsä, sopivalta tuntuvan luovuttajamiehen. Tapaamisissa ja keskusteluissa tunne vahvistui. Emilia ja mies sopivat, että mies ei tunnustaisi lasta, eikä näin ollen myöskään saisi tapaamis- tai muuta oikeutta lapseen. Emiliasta tulisi lapsen yksinhuoltaja. Jos lapsi kuitenkin joskus haluaisi ottaa isäänsä yhteyttä, Emilia voisi kertoa isän henkilöllisyyden.
Mikä oli miehen motiivi?
– Ihan silkka halu auttaa. Olen siitä hyvin kiitollinen. Tulevaisuudessa voisin itsekin lahjoittaa munasolujani niitä tarvitseville. Minua autettiin, ja haluan itsekin auttaa muita.
Koti-inseminaatio onnistui ensi yrittämällä.
– Jos minulla on äitiys tunnetasolla ja vaistoissani, taidan olla äitiyteen luotu myös fysiologisesti, Emilia nauraa.
Toinen raskaus oli vielä edellistäkin helpompi. Elsi syntyi viime vuoden lokakuussa.
Imurointia rintarepun kanssa
On aika laittaa ruoka pöytään. Emilia lämmittää etukäteen tekemänsä kala-aterian, jota Isela alkaa syödä hyvällä halulla. Elsi saa lounaansa suoraan rinnasta.
Emilia pitää itseään ystäväpiirinsä tarkimpana lastenkasvattajana.
– Isela ei syö karkkia, enkä istuta häntä telkkarin ääreen, vaan piirrämme, luemme, muovailemme, leikimme ja ulkoilemme paljon. Siinä auttaa ammattinikin: olen tottunut keksimään lapsille tekemistä.
Isela osaa leikkiä niin kauan yksin, että Emilia saa kotityöt hoidettua, ja vauva nukkuu pitkiä päiväunia. Jos Elsillä on päivä, jolloin hän haluaa olla sylissä koko ajan, Emilia saa imuroitua tai tehtyä muita kotihommia laittamalla hänet rintareppuun. Hän on tottunut yksinhuoltaja.
– Jokainen äiti on äiti omalla tavallaan. On eri tapoja kasvattaa lapsensa, jokainen tekee sen niin kuin parhaaksi näkee. Minulle lapset menevät ykköseksi ihan heittämällä.
”En valita, että unelmani toteutui”
Ovatko voimat riittäneet sillä tavoin, kuin Emilia kahden lapsen yksinhuoltajaäidiksi ryhtyessään kuvitteli?
– Olen pikkutytöstä saakka halunnut äidiksi, joten tämä oli minun valintani ja unelmani, joka toteutui. En valita ihan vähästä, enkä vertaa itseäni muihin. En myöskään ajattele sitä niin, etten jaksa, Emilia pohtii.
– Joskus olen tietysti väsynyt, mutten koskaan niin, että olisin ihan veks pelistä. On huonoja päiviä, jolloin kaikki ei mene putkeen. Se pitää hyväksyä. Teen kuitenkin kaiken niin hyvin, kuin pystyn.
Vaikka lähihoitajan palkasta laskettu vanhempainraha ei päätä huimaa, Emilia ei koe, että hänellä olisi taloudellisiakaan huolia.
4 tositarinaa pienituloisten äitien arjesta
Ennen äidiksi tuloaan Emilia oli ehtinyt hankkia kodin huonekalut, ja ristiäislahjoiksi hän sai järkevää käyttötavaraa: peitteitä ja patjan.
– En tunne olevani köyhä. Lapsillani on puhtaat ja ehjät vaatteet ja minulla on varaa ostaa heille kausivaatteet, talvihaalarit ja muut. Saan vanhempainrahaa, lapsilisät ja elatustukea Kelalta. Pärjään hyvin, eivätkä rahani ole koskaan loppuneet kesken kuuta.
Uuttakin on lasten tulon jälkeen hankittu: olohuoneen nurkassa Iselalla on oma keittiö tarvikkeineen, vauvanvaunut ja syöttötuoli.
– Isela on luonteeltaan huolehtivainen ja kiltti, samanlainen kuin minä itse lapsena. Hän tykkää leikkiä äitiä vauvanukeilleen.
Emilia on nykyiseen elämäntilanteeseensa tyytyväinen.
– Olen onnellinen yksinhuoltaja. Hoidan asiani itse ja kysyn neuvoa, jos sitä tarvitsen. Minulla on kaksi ihanaa lasta ja olen onnistunut rakentamaan perheen, joka toimii. Ihanaa, että se on nykyään mahdollista ja nykyään hyväksytään se, että on olemassa erilaisia perheitä.
Kuinka Emilia neuvoisi muita nuorena raskaaksi tulleita tai vauvaa haluavia, mutta ilman sopivaa kumppania olevia naisia?
– Ei ole olemassa yhtä ratkaisua, mutta maailma ei kaadu siihen, että jää lapsen kanssa yksin. Kyllä sitä pärjää. Lapsia haluaville sanoisin, että täällä eletään vaan kerran. Kannattaa tarttua siihen, mikä tuntuu oikealta, eikä jäädä odottamaan, tapahtuuko se, mitä oikeasti toivot. Tukea on saatavilla.
Emilia ei itse ole ulkopuolista apua hakenut.
– En koe siihen tarvetta, enkä halua hakea apua varmuuden vuoksi. Joku muu voi tarvita sitä minua kipeämmin.
Entä kaipaako yksinhuoltaja miestä rinnalleen?
– Siinä uskon kohtaloon. Tapaan elämäni miehen, jos niin on tarkoitettu. Tinderiin en kuitenkaan ala kuvaani ladata, Emilia nauraa.
Juttu julkaistiin Kaksplussassa 2/17.
Lue myös:
Meidän tarina: Hertta-vauvasta tuli enkeli
Kommentit (1)
Emilia oot kovis ?