Minun tarinani 18.01.2017 Päivitetty 06.09.2021

Näyttelijä ja taidemaalari Manuela Bosco: ”Tiesin heti, että Kasimir on lasteni tuleva isä”

Taidemaalari ja näyttelijä Manuela Bosco, 34, halusi aina äidiksi. Universumi antoi miehen ja kaksi lasta pikavauhdilla, mutta oma äitinä olemisen tapa löytyi vasta kipuilun kautta.

Teksti
Minna Nevalainen
Kuvat
Paula Kukkonen/Otavamedia

Manuela Bosco tuli ensimmäisen kerran äidiksi reilut kaksi ja puoli vuotta sitten, mutta äiti hän on halunnut olla aina. Hänellä oli jo lapsena vahva hoivavietti, jota hän sai purkaa pienempien lasten ja eläinten hoivaamiseen.

Nuorena, kun Manuelalla ei ollut vielä puolisoa, hän harkitsi adoptiota ja ehti ottaa selvääkin asiasta.

Nyt omia lapsia on kaksi. Sahara syntyi vuonna 2014 ja Otava seuraavana vuonna. He juoksevat vastaan nelihenkisen perheen kodin ovella, keltaisessa jugendtalossa Helsingin Katajanokalla.

Saharan saparot heiluvat ja tyttö katselee uteliaasti ympärilleen. Otava kulkee siskonsa perässä. Hän on vasta oppinut kävelemään.

Kuvitelmissa italialainen mamma

Keittiöstä saapuu Manuelan äiti, Anni Kirvesniemi-Bosco, jota kutsutaan Nonnaksi. Nonna puhuu lapsille italiaa. Hän on italian kielen opettaja ja asui aikoinaan Italiassa pitkiäkin aikoja Manuelan isän Carmelo Boscon kanssa.

Perinteiseksi italialaiseksi mammaksi myös Manuela oli alunperin kuvitellut itsensä äitinä. Mutta palataan siihen myöhemmin.

Nyt lapset saavat jäädä hetkeksi Nonnan huomaan. Manuela istuutuu kahvikupin kanssa olohuoneeseen ruokapöydän äärelle.

Sahara seuraa äitiään ja tulee istumaan vastapäätä. Hän haluaa huomiota.

– Sahara on ihan kuin minä pienenä. Yhtä temperamenttinen ja energinen, Manuela naurahtaa.

Manuela antaa Saharalle omenan palan. Samassa Otava tepsuttaa huoneeseen ja tarttuu Manuelaa lahkeesta.

– Otava on paljon rauhallisempi ja mietteliäämpi lapsi, sanoo Manuela ja nostaa tämän syliin.

Poika puskee päätä Manuelan paitaa vasten. Hän hamuaa rintaa. Manuela nostaa paidan helman ja antaa pojalle maitoa. Pojan silmät lupsahtelevat. Hetki on levollinen. Manuelakin on levollinen.

Mies universumin avulla

Manuelan haaveet äitiydestä unohtuivat hetkeksi, kun hän opiskeli näyttelijäksi Rooman teatterikorkeakoulussa. Opintojen jälkeen hän muutti Lontooseen ja asui siellä silloisen poikaystävänsä kanssa.

Vuonna 2011 hän palasi kuitenkin yksin Suomeen.

– Kun täytin 30 vuotta, haluni saada lapsi voimistui. Tunne oli voimakas. Koin, että olin valmis tulemaan äidiksi. Mutta oli vain yksi ongelma: minulla ei ollut miestä.

Manuela kertoo avanneensa sylinsä ja antaneensa itsellensä luvan uuteen elämänvaiheeseen. Sitten hän kertoi universumille, että on hän valmis tulemaan äidiksi. Nyt sopiva isä saisi tulla.

– Hulluinta oli, että parin viikon päästä tapasin Kasimirin. Tiesin heti, että hän oli lasteni tuleva isä.

Manuela Bosco on aina halunnut äidiksi.

Manuela Bosco, 34, on aina halunnut äidiksi. Tytär syntyi vuonna 2014.

Manuela ja näyttelijä Kasimir Baltzar, 34, olivat tavanneet vuosia aiemmin. Heillä oli ollut myös puoli vuotta kestänyt suhde. Silloin he olivat ihastuneet toistensa samankaltaisuuteen. Molemmat ovat temperamenttisia ja heidän taustoissaan – italialaisuudessa ja romanikulttuurissa – oli paljon samaa.

Molemmat myös halusivat lapsia ja perheen.

Kasimir oli jo Manuelan Rooman-vuosina lähettänyt tälle viestin, joka kuului suunnilleen näin: ”Sinun ei kannata tulla Suomeen, jollet halua maailman ihanimpia lapsia mustalaisprinssin kanssa.”

Uuden kohtaamisen jälkeen tapahtumat etenivät nopeasti. Pariskunta ehti seurustella vain pari kuukautta, kun Manuela alkoi odottaa Saharaa.

– En usko sattumiin, kaikella elämässä on tarkoitus. Se, että tuli raskaaksi niin nopeasti, oli tarkoitettu tapahtuvaksi.

Perheeksi nopealla aikataululla

Kaikki Manuelan ja Kasimirin suhteessa on tapahtunut vauhdilla. He eivät olleet ehtineet elää yhteistä arkea juurikaan, kun vauva ilmoitti tulostaan. Tämä johti siihen, että Manuela ja Kasimir muuttivat erilleen.

– Asuimme raskausaikanani puolisen vuotta eri osoitteissa. Kävimme tahoillamme läpi ajatuksiamme ja tuntemuksiamme. Nuorina aikuisina olimme saaneet elää hyvin itsekästä elämää ja olimme tuijotelleet vain omiin napoihimme. Mutta raskaus oli muuttanut kaiken. Meidän piti oppia kantamaan vastuuta muistakin kuin itsestämme.

Tulevat vanhemmat nöyrtyivät ja halusivat yrittää uudestaan. He tunsivat myös edelleen rakkautta toisiaan kohtaan.

Saharan syntymän jälkeen Kasimir ja Manuela muuttivat uudelleen yhteen.

”Kotiäitiys ei tehnyt minusta onnellista”

Alkoi lapsiperhearki. Manuela imetti Saharaa pitkään, teki perheen ruoat ja siivosi kodin. Kasimir osoittautui osallistuvaksi isäksi, joka kuljetti lasta uimaan ja hoiti pyykit ja vaatehuollon.

Vaikka arki sujui hyvin, Manuela kipuili äitinä. Hän oli kuvitellut, että ollakseen hyvä äiti pitäisi olla italialainen mamma, joka omistautuisi perheelleen ja hoitaisi kaiken.

Kasimirkin ajatteli, että Manuela olisi äitinä sellainen.

Manuela huomasi kuitenkin olevansa toisenlainen.

– Olen todella perhekeskeinen ihminen ja rakastan lapsiani, mutta ei minusta ollut olemaan vain kotona.

Manuela yritti aluksi toimia ihannekuvansa mukaan ja keskittyä pelkästään perheeseensä, mutta hän huomasi pian, että se ei tehnyt hänestä onnellista ihmistä.

Sen sijaan hän huomasi, että taiteen tekeminen tuki häntä myös äidin roolissa.

– Olen niin energinen ihminen. Jos en pääse purkamaan luovaa energiaani, se kasaantuu minuun.

Manuela Bosco: ”Tiesin heti, että Kasimir on lasteni tuleva isä”

Manuelalla on nyt kaksi lasta.

Kaksi lasta pienellä ikäerolla

Pian Saharan syntymän jälkeen Manuela alkoi odottaa toista lasta. ”Italialais-mustalais-suomalaiseen” perheeseen syntyi poika Otava. Esikoinen oli vasta vuoden ikäinen.

Onnensa keskellä Manuela havaitsi pian, että elämä kahden pienen lapsen kanssa oli kovin erilaista kuin mitä se oli ollut yhden kanssa.

– Siinä oli tosi iso ero, kun toinen lapsi syntyi. Yhtäkkiä olisi pitänyt olla kaksi syliä, kun olikin kaksi lasta, joita huomioida.

Alussa Manuela ei nukkunut juuri lainkaan. Hän imetti Otavaa taukoamatta. Sahara puolestaan oli mustasukkainen vauvasta ja vaati sinnikkäästi huomiota itselleen. Hänestä oli tulossa kovaa vauhtia perheen pomo ja draamakuningatar.

Manuela ja Kasimir joutuivat nopeasti luopumaan joistakin kasvatusideologiaansa liittyvistä ajatuksistaan.

– Olimme esimerkiksi kuvitelleet, että emme koskaan sano lapselle ei, vaan käännämme hänen huomionsa aina muualle. Mutta ei se ihan niin mennyt. Nyt nauramme kuvitelmallemme.

Eroon perfektionismista

Manuela joutui muuttamaan suhtautumistaan myös moniin muihin asioihin. Oli opittava olemaan rennompi. Siisteystasosta oli pakko tinkiä, enää ei voinut olla siivoojana perfektionisti.

Ja vaikka Manuelalta ilmestyi hiljattain oma vegaaninen Vegemania-keittokirja, ei perheessä syödä aina itse tehtyä ruokaa, vaan joskus riittää vähempikin kokkailu.

Pikkuhiljaa elämä kahden lapsen kanssa on alkanut löytää uomansa. Nyt Sahara hoivaa pikkuveljeään mieluusti. Otava kehittyy hurjaa vauhtia, ja oppii puhumaan hetkenä minä hyvänsä.

– Odotan jo sitä, kun lapset alkavat leikkiä keskenään. Toivon, että heistä tulee läheiset sisarukset.

 Juttu on katkelma Kaksplussassa 1/17 ilmestyneestä jutusta. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

Jaa oma kokemuksesi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Kaupallinen yhteistyö

Kokeile Kaksplussan laskureita

X