Vanhemmuus Minä vanhempana
06/04/2016

Sanna Kiiski: ”Jouduin uupumuksen takia sairauslomalle, kun Ben-pojan syöpä oli selätetty”

Toimittaja Sanna Kiiski tsemppasi kaksi vuotta kestäneiden poikansa syöpähoitojen ajan. Kun lapsi sai terveen paperit, Sanna kuvitteli perheen voivan vihdoin alkaa elää normaalia arkea. Toisin kävi. Olikin äidin vuoro jäädä sairauslomalle.

Sanna Kiiski: ”Jouduin uupumuksen takia sairauslomalle, kun Ben-pojan syöpä oli selätetty”

Toimittaja Sanna Kiiski tsemppasi kaksi vuotta kestäneiden poikansa syöpähoitojen ajan. Kun lapsi sai terveen paperit, Sanna kuvitteli perheen voivan vihdoin alkaa elää normaalia arkea. Toisin kävi. Olikin äidin vuoro jäädä sairauslomalle.

Kaikki oli hyvin, mutta uni ei tullut.

Viime syksynä Sanna Kiiski, 41, huomasi pyörivänsä sängyssä valveilla joka yö. Ajatukset eivät rauhoittuneet. Ulkopuolisen silmin elämä näytti vihdoin hyvältä: viisivuotiaan Benin syöpä oli voitettu, ja Sanna oli aloittanut osa-aikatyöt tuotantoyhtiössä. Jokin oli silti pielessä.

Huonojen öiden vuoksi Sanna oli päivisin epätavallisen kireä, ja elämänhalukin oli kateissa. Hän mainitsi ajatuksistaan terapeutilleen, jonka luona oli käynyt poikansa syöpähoitojen alusta lähtien.

Terapeutti lähetti Sannan psykoterapeutille arvioitavaksi. Diagnoosi oli posttraumaattinen stressireaktio.

– Olin Benin sairastuttua miettinyt, että kaksi vuotta istun vaikka tikun nokassa. Olin tsempannut siihen asti. Kun huomasin, mitä jälkiä syöpä jätti elämäämme, väsähdin totaalisesti, Sanna kertoo.

Lue myös: Katri Manninen: ”Arki oli kaaosta ennen ADHD-diagnoosiani”

”Mietin, kuoleeko lapseni syövän aiheuttamaan infektioon”

Sannan ja hänen miehensä Danin esikoinen Ben sairastui kaksivuotiaana harvinaiseen imukudossyöpään. Sairaus huomattiin, kun pitkittyneeksi influenssaksi ja vatsakivuksi luultu sairastelu osoittautuikin kasvaimeksi.

Ensimmäiset viisi kuukautta poika oli sairaalassa ja kävi kotona vain satunnaisesti. Sen jälkeen sairaalajaksoja oli kahden vuoden aikana säännöllisesti.

Sanna toimi Benin omaishoitajana. Kun Ben oli kotona, koko perheen arki oli rajoittunutta, sillä tavallinen flunssavirus olisi voinut olla kohtalokas. He eivät voineet käydä kauppakeskuksissa tai osallistua lasten kaverisynttäreille. Benillä on kaksi nuorempaa sisarusta: kolmevuotias Mai ja kaksivuotias Liv.

Perheen elämässä tapahtui muitakin mullistuksia: perheeseen syntyi kolmas lapsi, ja vain neljä kuukautta ennen Benin diagnoosia Sannan oma äiti menehtyi syöpään.

Benin paranemisennuste oli hyvä, mutta elämä oli silti veitsenterällä.

– Hoitojaksojen jälkeen Ben sairastui aina infektioon. Mietin usein sairaalasängyn vierellä, kuoleeko lapseni syövän sijaan hoitojen aiheuttamaan tulehdukseen. Niin käy joillekin lapsille.

Viime syksynä Ben todettiin viimein terveeksi. Perhe pääsi vähitellen elämään normaalia elämää: käymään kaupassa ja ajamaan metrolla.

Lue myös: Täällä pelastetaan lasten henkiä – Päivä rapistuvalla Lastenklinikalla

Benistä tuli syövän takia erityislapsi

Syöpää ei kuitenkaan niin vain pyyhitty pois elämästä. Rumba jatkui. Se oli Sannalle järkytys.

– Syövästä selviää nykylääketieteen vuoksi suuri osa siihen sairastuneista lapsista. Missään ei kuitenkaan puhuta siitä, minkälaisia sivuvaikutuksia lapsuusajan syöpähoidoilla voi olla.

Syöpä tulee näkymään Benin elämässä ja koko perheen arjessa pitkään. Ben käy toimintaterapiassa, sillä kovien hoitojen jälkeen hänellä on motoriikassa häiriöitä. Hän käy puheterapiassa, koska rankkojen sairaalajaksojen alettua hän lopetti puhumisen ja joutui aloittamaan puheen opettelun hoitojen jälkeen nollasta. Hän käy hammaslääkärissä seurannassa, sillä sytostaattihoidot ovat voineet tuhota rautahampaat.

Kolmen kuukauden välein hän käy sairaalassa ultrassa, verikokeessa ja röntgenissä varmistamassa, ettei syöpä ole uusiutunut.

– Selvittelin pojan asioita kaikki päivät. Soittelin eri paikkoihin ja sanoin aina saman litanian: Sanna Kiiski täällä hei, olen Benin äiti, hänen henkilötunnuksensa on…

– Kun tajusin, että minulla on nyt erityislapsi, jolla on pitkä kuntoutus edessään, väsyin. Olen tietenkin kiitollinen parantumisesta, mutta kyllähän sitä vanhempana toivoisi, että oma lapsi olisi samalla tasolla kuin muut ja hänellä olisi tasavertaiset mahdollisuudet pärjätä elämässä.

Lue myös: ”Äidinvaistoni sanoi, että lapsella on Downin syndrooma”

Pitkä sairausloma ja psykoterapia auttoivat

Lääkäri määräsi Sannan syksyllä pitkälle sairauslomalle. Kolme kuukautta tuntui Sannasta alkuun liioittelulta, mutta lääkäri oli tiukkana: lyhyemmällä tauolla ei ehtisi levätä.

Sanna aloitti heti psykoterapian. Siellä hän avasi ajatuksiaan siitä, minkälainen järkytys syöpähoitojen jälkeinen aika oli ollut. Terapiassa yksi oivallus oli se, että vaikka arki voi olla edelleen haasteellista, menneisyyden vangiksi ei kannata jäädä.

– Terapeuttini selitti, että moni rakastuu traumaansa ja alkaa selittää sillä kaikkea. Niin kävi minullekin. Ajattelin, että minulla oli oikeus olla flegmaattinen, eikä me voida syövän takia tehdä sitä ja tuota. Olin sietämätön, koska olin niin katkera.

Syksyllä Sanna päätti, että hänen on päästävä synkkyydestä eroon.

– Jos olisin jäänyt siihen, horisisin vielä Benin ollessa aikuinen siitä, että lapseni sairastui kaksivuotiaana syöpään.

Terapiassa paljastui, että väsymyksen takana oli muutakin kuin syövän aiheuttamat sairaalavuodet.

– Minulta oli jäänyt oman äitini kuolema surematta lapseni sairauden vuoksi. Myös moni vanha asia nosti peikkona päätään, esimerkiksi se, miten 13-vuotiaana ystäväni kuoli koulumatkalla.

Uusi ammatti: Sannastakin terapeutti

Itsestä huolehtiminen oli jäänyt sairaala-arjen vuoksi vähiin. Sairauslomansa aikana Sanna alkoi lääkärin kehotuksesta liikkua ulkona ja nukkua päiväunia. Kun hän alkoi kiinnittää huomiota omaan hyvinvointiinsa, yötkin alkoivat helpottaa, eivät ajatukset pyörineet pikakelauksella jatkuvasti päässä.

Sairauslomasta huolimatta Sanna jaksoi pyörittää perheen arkea. Lapset eivät edes huomanneet, että äiti oli sairauslomalla. Eivät sitä tienneet kaikki läheisetkään.

– En halunnut mitään sääliä tai sitä, että joku olisi ollut huolissaan, että tekisin itselleni jotain. Olin vain totaalisen väsynyt.

Lepo ja terapia tekivät hyvää. Ensimmäiset merkit toipumisesta Sanna huomasi vuodenvaihteessa, kun hän alkoi pitkästä aikaa innostua asioista. Hän keksi myös uuden ammatin mediatyön lisäksi.

– Hain Psykoterapiainstituutin lyhytterapeuttikoulutukseen opiskelemaan terapeutiksi. Otimme myös Espanjasta tulleen löytökoiran hoitoomme. Mieheni sanoi, että olen taas se sama iloinen Sanna, joka olin ollut ennen poikamme sairastumista.

Levon vuoksi Sanna huomasi, että uskalsi nauttia elämästään: hän ei enää jatkuvasti pelännyt, että taivas putoaisi hänen niskaansa.

– Tiedän, että se voi pudota milloin tahansa, mutta tajusin, etten ole kovin viihdyttävä ihminen, jos koko ajan pelkään sitä.

Nyt sairausloma on takana. Vaikka hektinen arki jatkuu, Sanna on hyväksynyt, että elämä on erilaista kuin se, mitä hän viime keväänä kuvitteli. Se ei silti tarkoita, että se olisi huonompaa kuin muilla. Se vaatii vain hieman enemmän organisointikykyä.

– Tänään vein aamulla Benin toimintaterapiaan ja sen jälkeen päiväkotiin. Iltapäivällä minulla on palaveri. Sen jälkeen täytyy hakea Ben hoidosta ja käyttää koira ulkona ennen kuin tyttöjen lastenhoitaja lähtee. Toimintaterapian aikana ehdin onneksi itse käydä lenkillä.

Sannan mies on päivisin töissä, mutta osallistuu arjen pyörittämiseen iltaisin: hän siivoaa, tekee ruokaa ja antaa Sannan ottaa päiväunia.

Myös terapiakoulutuksen aloittamisesta on ollut hyötyä, kun Sanna on prosessoinut elämäänsä.

– Ihmisillä on erilaisia rooleja eri tilanteissa. Erityislapsen vanhemmuus on yksi rooli, mutta se ei saa olla perhettä leimaava.

Voit lukea Sannan koko haastattelun huhtikuun Kaksplussasta.

Tilaa oma lehtesi täältä, saat heti digi-Kaksplussan käyttöösi!

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.