Vanhemmuus Minä vanhempana
02/04/2016

”Se ei ollutkaan migreeniä” – Aino-vauvan perhe selvisi äidin aivoinfarktista

Kun äidin migreeni paljastui aivoinfarktiksi, isän ja pienen Aino-vauvan elämä kääntyi kertaheitolla ympäri. Timo, 30, ja Sanna, 28, kertovat, miten he selvisivät äkkimyrskystä.

”Se ei ollutkaan migreeniä” – Aino-vauvan perhe selvisi äidin aivoinfarktista

Kun äidin migreeni paljastui aivoinfarktiksi, isän ja pienen Aino-vauvan elämä kääntyi kertaheitolla ympäri. Timo, 30, ja Sanna, 28, kertovat, miten he selvisivät äkkimyrskystä.

Timo: ”Oli joulukuun 19. päivä. Vauva oli tasan kaksi viikkoa vanha. Olin juuri päässyt töihin, kun Sannalta tuli tekstiviesti: ’ulla o migreen.’ Hänellä oli kerran aiemmin ollut niin paha migreeni, että tarvittiin kipupiikkiä. Vastasin, että soita lääkäriaika ja yritä nukkua. Kohta Sanna soitti ja naureskeli, että vasen käsi ei meinaa totella. Hän vakuutti silti pärjäävänsä.

Kolmas soitto oli jo itkuinen. Kolme maitopulloa on kaatunut lattialle. Vauvan hoidosta ei meinannut tulla mitään. Kuulin, kuinka vauva itki taustalla. Lähdin saman tien kotiin. Kotona kohtasin Sannan, joka käveli pitkin seiniä, vasen jalka ei tahtonut nousta.

Meillä ei ole autoa. Lähdimme hitaasti kävellen terveyskeskukseen. Se ei ole onneksi kaukana. Lääkäri käski Sannaa laittamaan etusormet yhteen. Vasen käsi kierteli ylhäällä pään vieressä, ja lääkäri kysyi, teetkö tuon tahallasi. Sanna ei ymmärtänyt, mitä lääkäri tarkoittaa.

Edelleen hoidettiin vakavaa migreenikohtausta. Ambulanssimiehet tulivat, ja heidän iloinen rupattelunsa loppui, kun he näkivät Sannan, jonka huuli oli alkanut jo roikkua. ’Tuolla on aivohalvaus.’”

Sanna: ”Olin haaveillut äitiydestä jo jonkun aikaa. En nähnyt itseäni kovin perinteisenä leikkipuistoäitinä, halusin olla omalaatuisempi. Tehdä lapsen kanssa mukavia asioita, mutten leipoa pullaa tai laittaa hienoja ruokia.

Synnytys oli ollut vaikea. Supistukset loppuivat kesken ja niitä yritettiin vauhdittaa oksitosiinilla. Lopulta päädyin ponnistamaan väkisin ilman kunnon supistuksia. Olimme ajatelleet nimeksi Seelaa tai Stellaa, mutta ei hän näyttänyt kummaltakaan. Timo keksi Aino-nimen.

Infarktiaamuna vauvanhoito muuttui vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Lopulta en saanut vaippaa vaihdettua. Viimeinen muistikuvani on ambulanssista, kun päivitän Facebookiin, että ’pillir päällä mennään’.”

Lue myös: Äiti otti huostaan narkomaaniystävänsä lapsen
Keskustele: Kauanko aivoinfarkti kestää?

Elämää vartti kerrallaan

Timo: ”Tarkoitus oli, että Sanna ottaisi vauvasta päävastuun ensimmäisenä vuotena. Kun Sanna makasi sairaalassa, minä tulin vauvan kanssa kahdestaan kotiin. Vaippa oli täynnä kakkaa ja vauva itki nälkäänsä. En ollut kertaakaan vaihtanut vaippaa tai syöttänyt vauvaa. Mutta jotenkin sain hommat tehtyä. Kai se tulee luonnostaan, kun on pakko.

Silti sovimme Sannan Sointu-äidin kanssa, että hän hakee vauvan kotiinsa. Minusta oli seuraavina viikkoina lähinnä kulkemaan öisiä rantoja pitkin. Valmistauduin yksinhuoltajuuteen.

Viimeisessä puhelussaan Sanna itki, että haluaa jouluksi kotiin. Hän on jouluihminen. Se oli viimeinen asia, jonka häneltä kuulin kahteen viikkoon. Olen aina ollut vähän erakko, mutta koskaan en ole tuntenut itseäni yhtä yksinäiseksi.”

Sointu: ”Laskimotukos, aivoverenvuoto, infarkti. Vävyn sanat iskivät korviini. Hän oli niin sekaisin, ettei osannut kertoa, miten jauheesta tehdään äidinmaidonvastiketta. Olisin romahtanut, jos olisin ehtinyt. Sen sijaan pakkasin vauvan ja tarvikkeet autoon ja ajoin Jyväskylästä takaisin kotiini Hämeenkyröön.

Soitin matkalta miehelleni, että keittäisi vettä korviketta varten. Vaarin puuhellalla odotti kymmenen litran kattila kiehuvaa vettä. Vauvan kolme tätiä tulivat jouluksi meille. Ensimmäiset kaksi yötä menivät hyvin, sitten vauva muuttui itkuiseksi. Tädit hakivat apteekista vatsatippoja ja kaivoivat netistä niksejä, hulluimmatkin kokeiltiin.

Välillä lähdin lenkille ja vollotin metsässä. Jouluaattona vävy soitti, että sairaalassa edetään 15 minuuttia kerrallaan. Lääkärin vakava ääni oli varoittanut valmistautumaan pahimpaan.

Neuvolassa vieraspaikkakuntalainen vauva ja tämän väsymyksestä ja huolesta turta mummunsa otettiin hyvin vastaan. Yleensä vauvanhoito piti ajatukset kasassa, mutta epätoivon hetkinä näin päiväpainajaisia siitä, kuinka kuusikymppisenä istuisin lapsenlapseni vanhempainillassa. Tyttäreni saattaisi kuolla tai jäädä vammaiseksi. Kuinka pystyisin olemaan äidinkorvike hänen tyttärelleen.”

Sanna: ”Minua pidettiin kaksi viikkoa nukutettuna Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Niiltä ajoilta minulla ei ole juurikaan muistoja. Mutta aina kun olin vähänkään hereillä, muistin että minulla on vauva. Äitini teetti nipun valokuvia Ainosta. Niitä oli ripustettu sänkyni ympärille ja lamppuihin. Niiden avulla jaksoin. Ikävä oli valtava. Halusin parantua ja päästä taas hoitamaan häntä.

Olin hengityskoneessa enkä pystynyt puhumaan. Kerran yritin epätoivoisesti selittää Timolle ja hänen isälleen, että olen käynyt tunnelissa, jossa poistutaan elämästä. He eivät ymmärtäneet, ja minua ärsytti suunnattomasti.”

Lue myös: Työtön yksinhuoltajaäiti ryhtyi hyväntekijäksi: ”Auttaminen mullisti elämäni”
Keskustele: Aivohalvaus

”Joko nyt naimisiin?”

Timo: ”Olin kotona, kun puhelin soi. Näin että Sanna Leppänen soittaa. Mitä ihmettä, eihän hengityskoneessa oleva käytä puhelinta. Ääni oli parin viikon puhumattomuuden jäljiltä käheä. ’Joko me nyt voitais mennä naimisiin?’

Minulla oli ollut suuret suunnitelmat kakusta, mustasta puvusta, keskellä Jyväskylää polvistumisesta ja Sannan nolonpunaisista poskista. Sanna osasi olla dramaattisempi. Lääkärit arvioivat, että jos Sanna joskus kävelisi, se olisi aikaisintaan alkukesästä. Mutta toipuminen oli uskomattomaan nopeaa. Sanna oli jalkeilla jo helmikuussa. Hänet siirrettiin takaisin Jyväskylään.”

Sanna: ”Helmikuussa äitini toi Ainon sairaalaan ja laski hänet rinnalleni. Huoneeseen laskeutui hiljaisuus. Myös vauva oli aivan hiljaa. Käteni tärisivät. Emme olleet nähneet kahteen kuukauteen.”

Timo: ”Ainon ristiäisiä vietettiin Hämeenkyrössä. Paikalla oli molempien perheet. Jossain vaiheessa minä ja isäni satuimme vilkaisemaan toisiamme. Kumpikin sai nieleskeltyä kyyneleensä. Siihen mennessä oli jo tarpeeksi vetistelty. Kaikki muut kyllä itkivät.

Sanna: ”Muutin sairaalasta lapsuudenkotiini Hämeenkyröön. Timolla oli vielä koulu kesken, enkä olisi pärjännyt kahdestaan vauvan kanssa. Äitiä ja minua jännitti. Meillä on takana minun myrskyisät teinivuoteni. Äidistä oli myös tullut enemmän äiti lapselleni kuin minä olin. Kun vaihdoin vaippaa tai nukutin Ainoa, äiti tuli kertomaan, miten kannattaa tehdä, mistä Aikku tykkää. Jostain syystä se tuntuikin hyvältä.

Ennakko-odotuksiin nähden kaikki meni hyvin. Olemme äitini kanssa lähentyneet. Olin saanut siskoiltani joka päivä kuvia Aikusta. Vauvaa pidettiin milloin mitenkin päin. Joskus kuvassa siskoni oli Aikun kanssa hellästi lähekkäin. Sekin tuntui pelkästään hyvältä. En tuntenut kateutta. Vauvastani pidettiin hyvää huolta. Mutta kuukausi äidin luona sai riittää, oli aika palata kotiin.”

Timo: ”Sanna ja Aino tulivat minun syntymäpäivänäni 28.3. Vielä silloin oli mahdollisuus, että meidät ohjataan lastensuojelusta ensikotiin. Minusta vauvaa oli pyöritelty tarpeeksi, sanoin että voin jäädä työharjoittelusta kotiin hoitamaan molempia. Sannan äiti osasi kertoa, että Sanna oli hänen luonaan hoitanut Ainoa pääsääntöisesti yksin. Sain tytöt kotiin.”

Lue myös:
Weeti-vauva sai uuden sydämen alle vuoden ikäisenä
Yksikätisen äidin tarina: ”Sain sittenkin perheen”

Miten aloittaa alusta?

Sanna: ”Aluksi hoitaminen tuntui raskaalta. Vauva tuntui vieraalta, kuin jonkun toisen vauvalta. Istuin sohvalla ja katselin vauvaa. Vauva pötkötti lattialla ja katsoi takaisin. Nopeasti kaikki alkoi tuntua taas hyvältä ja luonnolliselta.”

Sointu-mummu: ”Paluu omaa elämäänsä eläväksi somemummuksi kävi nolostuttavan nopeasti. Yksi asia on ennallaan: kun käyn tyttäreni luona Jyväskylässä, kotimatkan alussa alkaa aina itkettää.”

Timo: ”Vielä ei tiedetä, kuinka paljon Sannan aivoihin on jäänyt vauriota. Keskittymiskyky on aiempaa heikompi, matikkakaan ei vielä oikein onnistu. Hän myös hymyilee aiempaa vähemmän. Mutta uskon, että pohjalla on sama Sanna kuin ennenkin. Toissapäivänä veimme maistraattiin paperit naimisiinmenoa varten. Ylimääräinen nimi ulko-ovesta otetaan pian pois.

Olemme myös päättäneet, että tuleva joulu on Ainon ensimmäinen joulu, koska viime vuonna emme viettäneet sitä ollenkaan. Aino on nyt tasan yhdeksän kuukautta. Konttausvauhti on kova ja sähköjohdot kiinnostavat.

Lapsen hoitaminen on todella helppoa. Nyt avuton olo tulee siitä, kuinka saisi pidettyä hänet turvassa, kun elämä kutsuu. Elämä, joka voi viidessätoista minuutissa muuttua täysin.”

Lue myös: Kaksonen kuoli kohtuun, sama oli toistua seuraavassa raskaudessa

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.