Vanhemmuus Minä vanhempana
03/08/2016

Sijaisvanhempi Satu Taiveaho: ”En koe enää olevani lapseton”

Vaikka Satu Taiveaho ja kansanedustaja Antti Kaikkonen eivät saaneet biologista lasta ja haaveet adoptiosta kariutuivat, heidän kotinsa kylpyhuoneessa on nyt kaksi lasten hammasharjaa. Sijaisäitinä Sadun on opittava elämään epävarmuuden kanssa.

Satu Taiveaho on huomannut maakuntamatkoillaan, että ihmiset ovat seuranneet tarkkaan hänen ja hänen miehensä Antti Kaikkosen vanhemmuustarinaa. – Ventovieraat tulevat onnittelemaan.

Sijaisvanhempi Satu Taiveaho: ”En koe enää olevani lapseton”

Vaikka Satu Taiveaho ja kansanedustaja Antti Kaikkonen eivät saaneet biologista lasta ja haaveet adoptiosta kariutuivat, heidän kotinsa kylpyhuoneessa on nyt kaksi lasten hammasharjaa. Sijaisäitinä Sadun on opittava elämään epävarmuuden kanssa.

Shhh, ollaan ihan hiljaa, Satu Taiveaho, 39, huikkaa kotitalonsa portailta Tuusulassa ja pitelee berninpaimenkoira Amigoa aloillaan, jotta se ei haukkuisi innokkaasti pihaan kaartaneille vieraille.

– Lapset nukkuvat päiväunia.

Talon takana laitumella hevonen ja pieni shetlanninponi viettävät kesäpäivää. Vielä muutama vuosi sitten eläimet veivät pihassa Sadun ja hänen miehensä, kansanedustaja (keski.) Antti Kaikkosen kaiken huomion, eikä pihalla tarvinnut varoa astumasta hiekkalelujen tai lasten pyörien päälle.

Poni on ostettu aikoinaan perheen tulevalle adoptiolapselle. Adoptioprosessi kuitenkin kaatui noin viisi vuotta sitten Antin vaalirahatutkintaan. Sitä ennen Satu ja Antti olivat jo käyneet tuloksetta läpi erilaisia lapsettomuushoitoja.

Pienelle lapselle sopiva ratsu sai kuitenkin jäädä. Satu uskoi, että adoption tyssäämisestä huolimatta jonain päivänä he saisivat vielä lapsen perheeseen.

Keskustele: Sijaisvanhemmaksi ryhtyvät ja sijaisvanhempina olevat

Sijoituslapsi tuli nopeasti

Adoptiohaaveiden kariuduttua Satu ja Antti osallistuivat vuoden mittaiseen sijaisvanhemmille tarkoitettuun PRIDE-koulutukseen.

– Olin jo nuorena miettinyt, että vaikka saisinkin biologisia lapsia, voisin silti harkita sijoituslapsia, Satu kertoo ja rapsuttaa tuvan lattiasta eläintarraa irti.

Puolitoista vuotta sitten puhelin pirahti. Lastensuojeluviranomainen kertoi, että pariskunta saisi viikon päästä alle vuoden ikäisen pojan.

Yleensä sijaisperheillä on kolme kuukautta aikaa valmistella uuden perheenjäsenen tuloa. Nyt aikaa oli muutama hassu päivä.

– Se viikko oli sumuinen, Satu muistelee.

– Erittäin lyhyessä ajassa minun piti järjestellä työni SuPerin järjestöpäällikkönä siihen malliin, että voisin jäädä kotiin hoitamaan lasta. Iltaisin juoksimme Antin kanssa tavarataloissa ja ostimme välttämättömimmät lasten tarvikkeet.

He ehtivät myös käydä katsomassa lasta ennen kuin tämä muutti heille.

– Muistan, kuinka poika katsoi minua hyvin tarkkaan, kun syötin hänelle iltamaitoa tuttipullosta. Minusta tuntui, että hän teki silloin lopullisen arvionsa, voisiko luottaa minuun. Hän nukahti syliini.

Lue myös: Sokea yksinhuoltaja sai kolme lasta hedelmöityshoidoilla

Sijaisvanhempien koulutus auttoi ymmärtämään lasta

Kun Antti ja Satu hakivat pojan kotiin, tunteet olivat pinnassa. Satu istui vauvan turvaistuimen vieressä takapenkillä ja Antti ajoi. Satu yritti esittää lapsen vuoksi urheaa ja turvallista aikuista, mutta kun hän vilkaisi taustapeiliin, hän huomasi Antin kyyneleet.

– En ole koskaan nähnyt Antin itkevän niin vuolaasti. Aloin itsekin itkeä ja selitin pojalle samalla, että nämä ovat onnenkyyneleitä, eikä ole mitään hätää. Poika pysyi levollisena koko ajan.

Kotiintulotilanteeseen he olivat saaneet neuvoja koulutuksesta. Satu oli aiemmin ajatellut, että oman koulutuksensa ja sosiaalialalta kertyneen työkokemuksensa ansiosta hän tietäisi jo paljon. Koulutuksen tärkeys tuli kuitenkin pian selväksi – se lisäsi muun muassa taitoa ajatella asioita myös sijoitetun lapsen näkökulmasta.

– Ymmärsimme esimerkiksi, että aikuiselle sijoituslapsen kotiin tuleminen on usein hyvin onnellinen hetki, mutta lapselle itselleen se saattaa olla pelottava. Vaikka kotiolot olisivat olleet huonot, lapsi ei tiedä paremmasta ja hän voi olla peloissaan joutuessaan pois tuttujen ihmisten luota.

Monipuolisen koulutuksen ansiosta Sadulle ja Antille ei tullut yllätyksiä alkumetreillä. Tai tuli: Satu yllättyi, miten hyvin heidän ja lapsen yhteinen elämä alkoi. Hän oli valmistautunut alkuvaiheen vaikeuksiin.

– Moni pelkää, miten sijoitetut lapset oireilevat. Huostaanotto on viimeinen lastensuojelun tukimuoto. Se tarkoittaa, että lapsi itse tai hänen kasvuolosuhteensa vaarantavat vakavasti hänen turvallisen kehityksensä ja kasvunsa. En itse varsinaisesti pelännyt oireiluja, sillä sain PRIDE-koulutuksessa niihinkin eväitä.

Lue myös: 10 kysymystä adoptiosta – Näin adoptio etenee

Sijaisperheiden arkea määrittävät monet säännöt

Vaikka sijaisperhe voi elää lähes tavallista lapsiperhearkea, siihen kuuluu tiettyjä sääntöjä. Muun muassa se, että lasten asioista ei saa puhua ulkopuolisille.

– Meitä varoiteltiin etukäteen, että julkisuutemme vuoksi joudumme olemaan erityisen varovaisia lasten henkilöllisyyden suojelemisessa: edes heidän etunimiään ei saisi sanoa ääneen julkisilla paikoilla.

Se osoittautui haastavaksi. Kun tuore perhe meni kauppaan, Sadun ja Antin elämää seuranneet kansalaiset tulivat onnittelemaan ja kysyivät lapsen nimeä. Satu ja Antti kertoivat pojan olevan ”Pikku-Ukko”.

Perhekerhoissa muiden lasten nimet olivat esillä, mutta Sadun lasten kohdalla saattoi aluksi olla pelkkä viiva.

– Se oli absurdia. Toki sellainen lisäsi vain hämmennystä ja ihmisten kiinnostusta. Mietimme sitäkin, että nimi on iso osa ihmisen identiteettiä. Keskustelin asiasta uudelleen lastensuojelunviranomaisten kanssa, ja saimme luvan käyttää nimiä myös kodin ulkopuolella. Julkisuuteen emme niitä kuitenkaan anna.

Satu on kuullut, että joitakin sijaisperheitä on ohjeistettu niin, ettei ulkopuolisille saisi kertoa edes sitä, että lapset ovat sijoitettuja. Se tuntuu Sadusta hätävarjelun liioittelulta: asian päätteleminen ei vaadi kummoista nokkeluutta, jos perheessä ei ole ollut lapsia ja yhtäkkiä ilmestyy pari leikki-ikäistä.

Lasten asioista ja taustoista kertominen on kuitenkin ehdottomasti kiellettyä.

– Haluamme tehdä kaiken oikein, jottei kukaan voi väittää, että yrittäisimme kiertää sääntöjä.

Se tarkoittaa myös, että pariskunnan on myytävä nykyinen kotinsa ja pihapiirin tallirakennukset, ostettava uusi koti ja löydettävä tallipaikat hevoselle ja ponille. Etenkin eri perheistä tulleiden lasten kohdalla suositellaan, että heillä olisi yksityisyyden vuoksi omat huoneet. Perheen nykyisessä talossa ei ole tilaa toiselle lastenhuoneelle.

Lue myös: Mitä adoptioneuvonnassa kysytään?

”Emme ajattele sijaisvanhemmuutta työnä”

Niin – perheessä on nyt kaksi lasta. Viime jouluna Sadun, Antin ja pikkupojan luokse muutti kolmivuotias tyttö.

– Kun lapsia oli yksi, ajattelin, että kotona oleminen on leppoisaa. Mutta nyt kun heitä on kaksi, tässä alkaa olla jo työtä, Satu nauraa.

– Anttikin sanoi, että toisen lapsen myötä meteli on vähintään kolminkertaistunut.

Satu uskoo, että perheen lapsiluku on nyt täynnä. Sekä hän että Antti aikovat käydä töissä kodin ulkopuolella, eivätkä he halua ajatella sijaisvanhemmuutta työnä.

Siitä huolimatta he haaveilevat välillä, että saisivat vauvan suoraan synnytyslaitokselta. Ja toisinaan he myös leikittelevät ajatuksella, että ottaisivat kotiinsa teini-ikäisen sijoitetun lapsen.

Lue myös: Kun vauvaa ei kuulu – milloin on lapsettomuushoitojen aika?

Epävarmuus on sijaisvanhemman elämässä aina läsnä

Jossain vaiheessa ovien potkiminen alkaa Sadun ja Antinkin kotona, mutta nyt he elävät vielä pitkään pikkulapsiperheen arkea. Siihen kuuluu muskareita, perhejumppaa, kerhoja ja uimakoulua.

Sijoitetut lapset tapaavat yleensä biologisia vanhempiaan ja sukujaan, ja arkeen kuuluu monenlaisia viranomaispalavereja, työnohjausta sekä erilaisia koulutuksia.

– Moni ei ymmärrä, että vaikka olen nyt kotona lasten kanssa, olen sidottu moneen asiaan ja tapaamiseen. Emme voi esimerkiksi lähteä ex tempore mökille kolmeksi päiväksi, sillä lapsiin liittyviä menoja on niin usein.

Satu on hyväksynyt tämän. Hän on myös hyväksynyt sen, että lasten sijoitus on aina toistaiseksi voimassa oleva. Se on asia, joka monia sijaisvanhemmuutta harkitsevia mietityttää; uskallanko rakastua ja kiintyä lapseen?

– Meillä se oli rakkautta ensisilmäyksellä, eikä rakkauden syttymistä tarvinnut odotella, vaikka siitä varoiteltiin etukäteen.

PRIDE-koulutuksessa keskusteltiin myös sijoituksen mahdollisesta purkamisesta ja siitä, miten siihen pitäisi suhtautua.

– Täytyy muistaa, että koko ajan ajatellaan lapsen etua. Jos viranomaiset katsovat, että on lapsen edun mukaista muuttaa takaisin biologisten vanhempien luokse, silloin täytyy luottaa ammattilaisten arvioon.

Sijoituksen purkamisen ei pitäisi silti koskaan tulla kenellekään osapuolelle yllätyksenä. Prosessit ovat pitkiä, ja biologisten vanhempien elämäntilanteiden ja olosuhteiden täytyy muuttua suotuisiksi. Heidän täytyy ensin esimerkiksi kuntoutua päihteistä. Sen jälkeen tapaamiset tihentyvät ja pitenevät ja tulee viikonlopputapaamisia.

Sijaisvanhemmat tietävät koko ajan, mikä biologisten vanhempien tilanne on, ja sen, onko sijoituksen purkaminen mahdollista. Jos sijoitus jostain syystä purettaisiin, perhe saisi tukea prosessiin.

Satu ei jaksa murehtia asiaa.

– Totuus on, että arki vain soljuu eteenpäin, eikä sellaista ehdi miettiä. Kauheaahan se olisi Antille ja minulle, jos niin kävisi.

Lapset toki tietävät, että heillä on useampi vanhempi. He kutsuvat Satua äidikseen, mutta äitejä voi olla useampia, eikä Satu haluakaan viedä koskaan biologisten äitien asemaa. Perhehoidossa puhutaan jaetusta vanhemmuudesta biologisten ja sijaisvanhempien kanssa.

– Nykyaikaiset monimuotoiset perheet ovat näissä tilanteissa etu. Uskon, että tänä päivänä sijaisperheillä on helpompaa kuin joskus ennen, sillä aika monessa perheessä on eri sukunimiä.

Juttu on katkelma Kaksplussassa 8/16 ilmestyneestä jutusta. Tilaa lehti tai osta digilehden lukuoikeus täältä!

 Lue myös: ”Tulin ystävän lahjamunasolulla raskaaksi”

Avainsanat

Kommentit

Meille on sijaisvanhempina teroitettu useissa lakikoulutuksissa että emme saa edes leikkipuistossa kertoa olevamme sijaisvanhempia. Saati julkisesti puhua asiasta. Olen todella hämmstynyt näistä avautumisista julkisesti. Lapsen etu ei voi olla kyseessä.

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.