Vanhemmuus Minä vanhempana
02/06/2016

Sutta pakoon -bloggaajien kolumni: Mikä on ruma sana?

Kyllähän jo pieni lapsi tietää, mikä on ruma sana. Mutta meiltä aikuisilta se saattaa joskus unohtua. Seuraavassa hämmentävä esimerkki, joka paljastui pikkupoikien nimittelyn lomasta.

Sutta pakoon -bloggaajien kolumni: Mikä on ruma sana?

Kyllähän jo pieni lapsi tietää, mikä on ruma sana. Mutta meiltä aikuisilta se saattaa joskus unohtua. Seuraavassa hämmentävä esimerkki, joka paljastui pikkupoikien nimittelyn lomasta.

Senkin limakasa, senkin pissaltahaisija! Mä työnnän sun pään uuniin!

– Ite haiset kakalta! Senkin silmämuna! Ällö, lötsähtänyt silmämuna!

– Ite oot lötsähtänyt! Itelläs on rumat hammasraudat ja oot NIIN nynny!

– Nyt lapset loppuu se nimittely! Toi on ihan kamalaa! puutuin peliin.

Muutama vuosi sitten poikien suusta ei muuta kuultu kuin lällättelyä. Kyllä ärsytti tuo ikäkausi: pelkkää ilkkumista päivästä toiseen.

Kerran kuitenkin kävi niin, että rumien sanojen viljely livautti esille omat oudot kielenkäytön tapamme.

Ovatko lapset luonnostaan ilkeitä?

– Häähää, lällällää äiti on tyhmä rotannaama, syyläkasa! Semmonen haisunäätä, joka haisee ripulille!

– Pojat noi on TOSI rumia nimityksiä ja noista tulee tosi paha mieli.

Lapset jatkoivat pilkkaamista piittaamatta vähääkään sanomisistani. Käskin pojat ulos rauhoittamaan.

Pian he viuhahtivat jonnekin pyörineen. Minä jäin juomaan teetä.

Miten saan ikinä noista kasvatettua kilttejä, toista kunnioittavia ihmisiä, mietin. Ovatko lapseni luonnostaan ilkeitä ja ajattelemattomia? Entä kun he koulussa joutuvat tekemisiin erilaisten ihmisten kanssa?

Isot pojat ja hemulit

Hetken päästä pojat pyörivät taas pihalla. Vilkaisin verhojen takaa. Pienemmällä oli itku silmässä, isompikin näytti hätääntyneeltä.

– Isot pojat haukku meitä skeittipuistossa kun me oltiin hyppyrikisaa!

– Niin äiti, ne haukku meitä maailman huonoimmiksi hyppyripyöräilijöiksi, ja ne haukku meitä jokskuks…tota …niiks hemuleiks! pienempi kuvaili ääni väristen.

Poikia itketti oikeasti.

– Siis miksikä ne teitä oikein haukkui? kysyin.

– Eikun ne sanoi meitä homoiksi! isompi korjasi.

– No johan nyt on! Kuinka ne kehtaa noin rumasti nimitellä? huudahdin.

Miksi homo on ruma sana?

Pojat tuijottivat kysyvinä.

– Mikä se homo on?

Ai niin. Eiväthän he sitä ymmärrä. Miten tähän pitäisi vastata? Miten asia selitetään 5- ja 7-vuotiaille?

– Onko se joku kamala ruma tai joku hirvee pöljä? Mikä se homo oikein on?

– No, homo on mies joka rakastaa toista miestä. Tai nainen joka rakastaa toista naista, vastasin.

Pojat tuijottivat minua äimistyneinä.

– Minkä takia ne halus meitä sellaisella sanalla haukkua, mä en nyt yhtään ymmärrä? isompi tivasi.

– Miksi se on sitten niin ruma sana, äiti kerro?

Hätkähdin. En osannut vastata. Sanoinko minä juuri itse, että se on ruma sana? Miksi sanoin niin?

– Niin, äiti, miks ne ei haukkunut meitä räkänaamoiks tai yrjöpäiks? Tai kissankakkapieruiks tai, tai sylkimonstereiksi?

– Mä ainaski haukun aina kaikkia kakkalieroiks, enkä mikskää… homuliks! Kuka muka haukkuu jollain rakastamisella?

– Ihan tosi huono sana, eihän tollasella asialla voi yhtään ketään haukkua, isompi tuhahti.

– Nii just. Ei siitä voi kukaan suuttua, jos rakastaa miestä. Mutta siitä kyllä voi suuttua, jos on maailman huonoin hyppyripyöräilijä.

Anna, 32, ja Minna Finstad, 35, ovat siskokset, jotka tykkäävät huutaa toistensa päälle puhuessaan, syttyvät soul-musiikista ja salaliittoteorioista ja satuilevat ihan mitä sattuu Sutta Pakoon -blogissaanLue blogia täältä!

Lue Annan ja Minnan edellinen kolumni: Tällaista on olla poikien äiti

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.