Vanhemmuus Minä vanhempana
04/08/2016

Sutta pakoon -bloggaajien kolumni: Mörköjä on muuten olemassa

Etteikö mörköjä muka olisi olemassa? Mikä oikeus meillä aikuisilla on väittää sellaista?

Sutta pakoon -bloggaajien kolumni: Mörköjä on muuten olemassa

Etteikö mörköjä muka olisi olemassa? Mikä oikeus meillä aikuisilla on väittää sellaista?

Toisen meistä perheessä mörköjen pelko on alkanut nostaa päätään. Pian nelivuotias esikoinen on siinä iässä, että mielikuvitusolentoja näkyy joka nurkassa.

Kaikki lapset kautta aikojen ovat aina pelänneet pimeää ja mörköjä. Mutta miksi? Eihän mörköjä ole oikeasti olemassa. Tai siis niinhän meidän kuuluu ajatella – ja uskotella lapsillemme.

Mutta nyt käsi sydämelle, etkö Sinä muka koskaan ole kokenut mitään kummituksellista? Kylmää vilunväristystä harteillasi tyhjässä talossa? Sitä tunnetta, että joku tarkkailee, vaikka tiedät olevasi yksin? Äkkinäistä välähdystä silmänurkassa ja läpitunkevaa aistimusta siitä, että jotakin on läsnä?

Rasahdus ikkunassa

Eräänä yönä lapsi ulisee huoneessaan surkeana. Mitä on tapahtunut?

”Äiti, äiti, iso koukkusetä yritti vetää mut pois sängystä, se otti musta kiinni sen koukulla.”

Lapsi istuu lattialla unisena mutta kuitenkin rauhallisena. Minua sen sijaan alkaa hieman puistattaa. Alan toistella tyyneyttä tavoitellen tuttua mantraa: ”Ei hätää, ei täällä mitään setiä ole, ei kummituksia ole olemassakaan.”

Ikkunasta kuuluu rasahdus. Kuuntelen kauhistuneena. Mikä se oli?

Tuuli humisee hormeissa, ja vanha talo näyttää taas pahimmat puolensa. Miksi mieheni täytyy olla työmatkalla juuri nyt? En oikein pysty vakuuttamaan itseänikään lohduttelullani, kun katseeni samaan aikaan väkisin kiertää hämyisissä nurkissa mahdollista koukkusetää etsien.

Sarana narisee ja vanha ovi heilahtaa itsestään auki. Lapsuuteni öiset muistot hiipivät mieleeni: se kun unissani susia kasvoi esiin maan uumenista ja kun karvainen kummitus asutti huoneeni viereistä vinttiä.

Äkkiä nurkassa vilahtaa varjo.

Onko lapsilla kuudes aisti?

Kuka piru kehtaa väittää, että mörköjä ei ole olemassa! Jos jokaikinen lapsi kertoo meille näkevänsä niitä, niin millä oikeudella me aikuiset olemme sitä alati kieltämässä?

Pikkulapsethan nimenomaan havaitsevat sellaista, mikä on meiltä aikuisilta jo peitossa. Poistaako kaikille totuutena syötetty hokema ”ei-mörköjä-ole-olemassa” muka sen mahdollisuuden, että keskuudessamme liikuskelisi välillä myös sellaista, mitä emme suoraan näe?

Koitan rohkaista lastani ääni väristen: ”Kulta pieni, äiti ajaa nyt koukkusedän pois, hus hus, pois siitä!”. Mutta poika tokaisee: ”Ei kun eksä huomannu että mä ammuin jo sitä setää mun sormilaserilla, ja se ite hyppäs pois ikkunasta?”

Huokaisen salaa helpotuksesta. Ehkä sittenkin selviämme aamuun.

Nukun loppuyön lastenhuoneessa, kolmivuotiaan turvallisenpehmeään kylkeen kietoutuneena.Sutta pakoon

Anna, 32, ja Minna Finstad, 35, ovat siskokset, jotka tykkäävät huutaa toistensa päälle puhuessaan, syttyvät soul-musiikista ja salaliittoteorioista ja satuilevat ihan mitä sattuu Sutta Pakoon -blogissaanLue blogia täältä!

Lue Annan ja Minnan edelliset kolumnit:
Mikä on ruma sana?
Tällaista on olla poikien äiti

Avainsanat

Kommentit

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.