Vanhemmuus Minä vanhempana
07/04/2016

Sutta pakoon -bloggaajien kolumni: Tällaista on olla poikien äiti

Onko äijäily jotenkin sisäsyntyistä pikkupojille? Kaksi siskosta, joilla on yhteensä neljä poikaa, pohtivat riemastuttavassa kolumnissaan, mihin kaikkeen nainen poikalauman äitinä joutuu alistumaan.

Sutta pakoon -bloggaajien kolumni: Tällaista on olla poikien äiti

Onko äijäily jotenkin sisäsyntyistä pikkupojille? Kaksi siskosta, joilla on yhteensä neljä poikaa, pohtivat riemastuttavassa kolumnissaan, mihin kaikkeen nainen poikalauman äitinä joutuu alistumaan.

Kai tollakin on pikkeli?” kysyi kolmivuotias isoveli sairaalassa ensikertaa pikkusisarustaan tapaamassa.

”Mitä väliä sillä on?” me vanhemmat ihmettelimme. Sehän on sama, onko kyseessä tyttö tai poika, leikkiä voi yhtä hyvin paukkupyssyillä kuin pehmoprinsessaponeilla.

Paitsi kun ei voi. Neljä nassikkaamme ylittävät pinttyneimmätkin stereotypiat siitä, millaisina pojanviikareita pidetään. Vaikka paljon olemme tehneet, ettei näin olisi:

Äiti haluaisi joskus leikkiä nukeilla

Äidin mielestä olisi kiva laittaa vähän pinnejä ja ponnareita pikkupojan tuuheaan tukkaan. Mutta ”työmiehen kypärään” ei saa missään nimessä koskea!

Äidin mielestä olisi joskus mukavaa leikkiä nukeilla, nalleilla tai vaikka piirrellä perhosia. Mutta näille pojille leikkikaluiksi kelpaa ainoastaan raskas kalusto: jättiläisnosturit, metsäkoneet, lavettiperävaunurekat, lannanlevityskoneet, lietevaunut, telaketjudumpperit, takalaitanostimella varustetut säiliöautot, pyöröpaalaimet, harvesterit tai maataloustraktorit – mieluiten niittomurskaimilla varustettuina.

Legoista rakennetaan jätteenpolttolaitos, öljynporauslautta tai lentotukialus, ei ikinä heppatallia.

Metsäretkellä äiti saattaisi ehkä haluta istahtaa hetkeksi alas kahvikupposineen. Mitä tekevät sillä aikaa poikaset? Alkavat raahata risuja kasasta toiseen, raivata lahoja runkoja ja potkia kumoon keloutuneita kantoja. Onhan raskaan työn raataminen heille itseisarvo.

Äijäily on myötäsyntyistä

Iseiltähän nämä koltiaiset ovat taipumuksensa perineet, saattaisi joku tuumata. Suvussamme on kuitenkin enemmän sääntö kuin poikkeus, että miehen mallit pakenevat stereotyyppisiä sukupuolimääritelmiä.

Harrastipa poikien isoisä aikoinaan jazz-balettia naisryhmässä tiukoissa trikoissaan ja herkistyi kyyneliin Tao Taoa tyttöjensä kanssa katsoessaan.

Puhumattakaan poikien isistä, jotka molemmat ovat niin hoivaavia emoja, että heidän rinnallaan Solsidanin ”beta-uros” Alex Löfström vaikuttaa lähes macholta.

Olemme yli kymmenvuotisella pojankasvatuskokemuksella tulleet siihen tulokseen, että tällainen ”äijäily” on pienokaisillemme myötäsyntyistä. Asiaan ei voi mikään mahti maan päällä vaikuttaa, kaikista vähiten oma äiti.

Vai mitä ajattelet juuri istumaan oppineesta vauvasta, joka lumoutuu tuijottamaan kivenmurskauslaitoksella tapahtuvaa lohkareensiirtourakkaa?

Tai kolmivuotiaasta, joka oivaltaa aakkoset: ÄL niin kuin lllaasersota! ÄR niin kuin rrrrälläkkä! Hoo niin kuin hhorrrnetti!

”Onneksi me ollaan synnytty pojiksi!”

”Hei koska se jätkä oikeen syntyy?” heitti vanhin vekaroistamme ennen neljännen serkuksen syntymää, kun kenelläkään ei ollut vielä aavistusta tämän sukupuolesta.

Tällaisista kommenteista meille on valjennut, että poikana oleminen on näille lapsille niin määrittävää, että heiltä unohtuu koko toisen sukupuolen olemassaolo. Näinkin stereotyyppisenä näyttäytyvä miehuus on heille luontainen olemisen tapa.

”Onneks me ollaan synnytty pojiks!” huokaisi yksi naskaleistamme syvään ja kiteytti koko poikajoukon tuntemukset, kun neljäs serkus sitten viime syksynä saapui tähän maailmaan – tietysti pikkelillä varustettuna hänkin.

Anna, 32, ja Minna Finstad, 35, ovat siskokset, jotka tykkäävät huutaa toistensa päälle puhuessaan, syttyvät soul-musiikista ja salaliittoteorioista ja satuilevat ihan mitä sattuu Sutta Pakoon -blogissaan. Kaksplussassa he kolumnoivat joka toisessa numerossa.

Lue täältä Annan ja Minnan Sutta Pakoon -blogia!

Lue myös toisen kolumnistimme Demi Auloksen kolumnit:
Saako lapsen antaa voittaa pelissä?
Meidän elämä, tajuatteko!
Olen pumpulipuikkokasvattaja

Avainsanat

Kommentit

Riemastuttavaa :D Palautui mieleen vuosien takaa vuoden vanhan pojan katse tiukasti nauliutuneena keltaiseen auratraktoriin ja ihastunut henkäisy: Akkoli! Kovin luontevaa on noille meidän pojille ottaa pienet iltapainit. Ja se kilpailuhenkisyys, ei niin pientä asiaa ettei siitä saisi jotain kisaa aikaan. Ja samaiset pojat kykenevät seisomaan avoimen kaapin edessä näkemättä sitä mitä ovat etsimässä, ihan kuin isommatkin miehet joskus… Pojat <3

Oma kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.